Posts Tagged ‘ari’

Viikkonkuva 7/2013

Sunday, February 10th, 2013
2013_07

Geocache GC111RR – The pier

Sunday, February 10th, 2013

http://coord.info/GC111RR

Kävin noukkimassa tuon yhden kätkös tästä lähistöltä kun sain hyvät vihjeetkin.
Olis tosn autolla jumissa jo ennenkuin pääsin edes rantaan.

dsc_5761

Tarvittiin lapio ja kaikki irtomatot mitä autost löyty että sain sen irti tuost pienest mäest mihin onnistuis sen poikittain peruuttelemaan.

Itse kätkö olikin melkoisen raskaan marssin päässä, kun jäälle oli satant lunta niin kävely oli raskasta. Lumikengät olis saattaneet olla hyvät tuolla kävelyllä.

2013_07

Ryövarinluola

Saturday, January 19th, 2013

Koska aamulla oli mukavanrapsakka keli, päätin lähtä Kaarinaan tutustumaan Ryövärin luolaan. Kävin hakemassa Lurrin mukaan tulkiksi, siltävaralta että törmään alkuperäisväestöön.
Kun pääsimme Kaarinaan niin ilmakin oli jo lämmennyt -25 asteeseen joten haalaria ei tarvinnut napittaa enään ihan ylösasti.

Ryövärinluola olikin mahtava kalliohalkeama joka oli osittain sortunut päältä umpeen ja alle oli jäänyt hienot ja isot luolat.
Suurimpia luolia suomessa. Kannattaa vierailla jos mahdolista. Tässä muutama kuva reissulta.

»crosslinked«


Minä

Monday, May 7th, 2012
36960010

Brad Pitt

Saturday, February 25th, 2012
motoristit1-3

No nyt on Pekalla menny negat sekasin. Eipä silti minut usein sekotetaan just tuohon Pitin Bradiin…


Sisämajoitusta Itäpyörärallissa

Saturday, February 25th, 2012

Leppälahden Itäpyörärallissa, ehkä -88?
Löydettii hieno sisämajoitus.
Kuva Pekka Sipola


Ketjut lähti

Saturday, February 25th, 2012

Lisää albumien aarteita Pekalta.
Tässä me laitetaan Pekan kanssa yhdessä ketjuja, tälläkertaa mun tohtoriin joten oli mun vuoro liata kädet.
Kuva Pekka Sipola


Abumien aarteita

Friday, February 24th, 2012

Pekka pisti mulle mailil kuvan jossa ilmeisesti ollaan korkeapaikanleirillä Öbiksen metsissä ja valmistaudutaan tulevaan Afrikanreissuun.
Kuva siis Pekan ottama vuonna 94… ehkä.

Kuva Pekka Sipola

Sulopipo

Monday, February 20th, 2012

image

Saarisen Sirpa rakensi mulle hienon Sulopipon. Pipo tuli tänään postis ja pääsenki heti pihalle kirmaamaan uus Pipo päässä.
Harmi et ulkon on niin lämmin ettei pipa päässä nyt oikee oikeuksiinsa.
Järjettömän ISO kiitos Sirpalle pipon tekemisest ja tänne lähettämisest.
Kyl mun nyt kelpaa

Posted from WordPress for Android


Ei mitään näkyvää

Tuesday, January 3rd, 2012

Tänään kävin Pikku-A:n kanssa laittamas valot kuntoon. Eli nyt toimii sivuvaunuski valot ja vilkut.
Eli en saanu mitään näkyvää aikaseks, paitti pienen haavan kätee ku mattoveiti pikkasen lipsahti.




image

Huomen olis tarkotus laittaa uus mittaristo paikolleen, siis jos jaksetaan

Posted from WordPress for Android