nieppi.net

Lisää albumien aarteita Pekalta.
Tässä me laitetaan Pekan kanssa yhdessä ketjuja, tälläkertaa mun tohtoriin joten oli mun vuoro liata kädet.

_{»crosslinked«}

Pekka pisti mulle mailil kuvan jossa ilmeisesti ollaan korkeapaikanleirillä Öbiksen metsissä ja valmistaudutaan tulevaan Afrikanreissuun.
Kuva siis Pekan ottama vuonna 94… ehkä.

pekalta löyty lisää aarteita valokuva-albumista.
Kuva on vuoden 1994 Pystymettästä joka ajeltiin Merimaskussa.
Käytiin lauantaina päivällä hieman surauttelemassa kun Pekalta irtos ketjut Deeärrästä.

Kuvassa me laitetaan yhdessä Pekan ketjuja takas paikoilleen.

En muista/tiedä kuka kuvan on ottanut

Pekalta löyty jemmoista tällanen hauska kuva jossa minä haen lisää polttopuita.
Silloinhan yövyttiin Ismon kodassa joka oli täynnä savua eli yövyttiin siten että joka jätkällä oli pää kodan liepeenalta ulkopuolella.

Hauskaksi kuvan tekee se että tuossa polttopuiden takana on mun uusi hieno biimeri

Kiertelin tänään hieman prätkäliikkeissä koska Lassella on hirmuinen prätkäkuume.
Minulle päälimmäisenä jäi mieleen että prätkät nykyään ovat ihan jumalattoman rumia härpäkkeitä.
Oikein karkeasti nykypyörät voi jakaa kolmeen kategoriaan.

Tuppervaarapyörät
siis nuo muoviluomukset joista varmasti löytyy kaikki mahdolliset lisävarusteet, nutta silti niillä ajaessa ei voisi olla varma istuuko moottoripyörän päällä vai jääkaappi/caputsino koneen päällä.
Tähän kategoriaan lasken mielessäni nuo maanmainiot homosohvat jollainen itsellänikin on joskus ollut.

Rivitalokustomit.
Tähän ryhmään kuuluvat pyörät joiden elämäntehtävänä on olla enemmän harrikoiden näköisiä kuin harrikat itse. Ja varmasti keski-ikäiset, keskiluokkaiset, keskinkertaisuudet tuntevat olevansa kuin suoraan Easy Rider elokuvasta. Matkalla vapaana kohti auringonlaskua iso veekakkonen jalkovälissä höristen ihanku oikeillakin ameriikan baikkereilla.
Sanottakoon että olen tätäkin kullitetulla rivitalokustomilla kokeillut, eikä se oikein minulle sopinut.

Mutanttininjaheinäsirkat.
Tämä on ehkä nykyään se kaikkein suosituin mopolajike. Niinpä kaikilta valmistajilta löytyykin omat versionsa näistä mopoista joiden muotoilussa on saau vaikutteita Alienin ulkomuodosta.
Näitähän hienosti kutsutaan streetfightereiksi, ja kyllähän siinä pitääkin käydä melkoinen henkien taisto että pystyy tuollaisella tekeleellä häpeilemättä julkisesti ajaa.. Tämän ryhmän pyörää en ole ikinä omistanut enkä melko varmasti tule ikinä omistamaankaan.

Pistetään tähän vielä malliksi kuva pyörästä jota minä pidin maailmankaikkeuden rumimpana pyöränä silloin kun tuollaisen vielä omistin.
Kuvan on Ryden ottama

No nyt kun tuota katsoo tuon tänpäiväisen jälkeen niin tuossahan oikein kauniit klassiset muodot ja tuo on suorastaa komea.
Ja helpottuneena voin todeta että ei tarvitse taas mopokaupoissa käydä. Samalla tulin vakuuttuneeksi että nykyään muutkin kuin BMW osaavat tehdä rumia pyöriä

Niin siis tuo mainio ratsu DR Big jolla ajelin pitkin Afrikan aavikoita näyttäisi olevan vieläkin voimissaan. Tuon mainion pyörän oli Kari bongannut Lappeenrantalaisesta paikallislehdestä, jossa sen nykyinen omistaja mörköään esitteli. Tässä kuva tuosta lehtijutusta

Kertomus kahden kundin haaveesta.

Joka toteutui…

Seuraava ->
Kuvat

Muistaakseni idea, ajaa prätkillä Afrikkaan syntyi Ryden kanssa Flemarin Pubissa oisko ollut vuonna 1992 (korjaa Ryde jos vuosi meni väärin). Ensin kyseltiin olisiko mukaan ollut muitakin innokkaita lähtijöitä. No niin olihan niitä, jos kaikki olis lähteny ketkä lupasi niin eteläsuomi olis ollut prätkistä tyhjä !! Niinpä sitten turhat uhoajat karsiutuivat ja jäljelle jäi neljä kundia.

Pekka ja Ryde tutkii karttoja

Ja reittihän oli tietysti huolella suunniteltu. Tässä mietittiin Ismon lepakkolinnan pihalla vielä Algerian läpiajoa (tämähän ei ihan sit silleen toteutunut)

Matka kohti Afrikkaa aloitettiin Finjetillä 27.11.-94. Reissuun oli lähdössä neljä innokasta motoristia. Pyörinä meillä oli kax BMW R-100 GS:ä Juha “Ryde” Ryytyllä ja Ismo Vaaralla sekä Suzuki kax DR 750 BIG:ä Ari Niemelällä ja Pekka Sipolalla.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän oli tarkoitus mennä Algerian läpi päiväntasaajalle Gaboniin ja takaisin, mutta uutisista seurasimme huolestuneina kuinka Algerian tilanne kehittyi huonoon suuntaan , joten meidän täytyi keksiä jotain muuta. Päätimme lähteä ajamaan kohti Marokkoa ja katsoa pääsisikö sieltä eteenpäin.

Ismo ja Ryde karttojen kimpussa

Taas meni suunnitelmat uusiks ja ollaan vasta Finnjetillä !! Tämä lupaa hyvää jatkoa ajatellen

Tässä ollaan jo lähdössä

<- Edellinen Seuraava ->

Euroopan läpi ajoimme mahdollisimman pikaisesti ja pakolliset yöpymiset oltiin suljetuilla kämppäreillä tai jossain puikoissa tien vierellä. Saavuttuamme Torremolinokseen alkoi lämpötila olla jo mukavan puoleinen, pärjäsimme jo ilman villahousuja.

Leiriytyminen Saksassa jonkun joen rannassa

(En minä muista mikä joki se oli … palelikin niin per…)

Torremolinoksessa päätimme hieman huoltaa pyöriä ja vaihtaa samalla renkaiksi Michelinin desertit. Huomasimme myös että Ismon Bemarista oli takaiskari poikki joka piti myöskin korjata, lisäksi Pekan DR:stä piti pakoputkea hieman modifioida että ,muhkea desert mahtui pyörimään kunnolla. Huollettuamme pyörät läksimme ajamaan kohti Algericasta jolloin meille tuli ensimmäinen rengasrikko, minun takarengas puhkesi, kun olimme saaneet sen paikattua niin ajoimme lauttarantaan josta menisimme lautalla Ceutaan ..

minä ja Pekka puuhastellaan pyörien kimpussa

Kun prätkää huoltaa niin tärkeintä on että levittelee työkaluja mahdollisimman paljon ja tekee sen pimeässä

<- Edellinen Seuraava ->

Ceutasta lähdimme ajelemaan kohti Rabattia. Jossa oli tarkoitus mennä tapaamaan Suomen suurlähettilästä ja kysellä onko Marokosta mahdollista ajaa Mauritaniaan Länsi-Saharan kautta. Uutiset joita kuulimme lähetystöstä eivät olleet mieltä ylentäviä, sillä Mauritania ei myöntäisi viisumeita Marokosta saapuville.

Rabatissa ajeltiin jonossa ja etsittiin Mauretania lähetystöä

Olimme todella masentuneita ja rupesimme jo miettimään miten saisimme pyörät laivalla suoraan Senegaliin, mutta se olisi lohkaissut liian ison palan budjetista joka oli 20000 per pyörä noin 4 kuukautta. Joten päätimme mennä kysymään kuitenkin vielä Mauritanian lähetystöstä, jossa vain vahvistettiin sama vastaus jonka saimme Suomen lähetystöstä. Masentuneina menimme Senegalin lähetystöön kyselemään viisumia Senegaliin mutta se oli jo suljettu siltä päivältä.

Mutta onni tuli ja näyttäytyi meille Brittiläisen motoristin (Jamesin) hahmossa Senegalin lähetystön edustalla.
James hymyili meidän ongelmalle ja sanoi tietävänsä keinon saada viisumi Mauritaniaan !!
Ensin meidän täytyisi ostaa lentoliput Marokko- Mauritania- Senegal. Sitten mennään lippujen kanssa Mauritanian lähetystöön josta saadaan viisumit koska Mauritaniassa suoritetaan lentokoneen vaihto. Seuraavaksi palautetaan liput takaisin lentolentotoimistoon ja rahat saa takaisin , vähennettynä toimiston henkilökunnalle menneet noin 200 mk/lippu. Homma on laitonta, mutta se on ainut keino päästä Mauritaniaan.

Nyt meillä oli kolme päivää aikaa kunnes saisimme Mauritanian viisumit . Minä ja Pekka jäimme viettämään pitkää viikonloppua Rabattiin. Ryde ja Ismo lähtivät katsastamaan kuuluisat Dèauzoundin putoukset, marrakeshista koilliseen. Vaikka näin joulukuun alussa vettä oli vähän niin olivat putoukset ehdottomasti näkemisen arvoiset.

Seuraavan yön Ryde ja Ismo viettivät Marrakeshissa, joka oli tarua tylsempi paikka. Homman nimi oli se, että sinä olet turisti jota paikalliset yrittävät hyödyntää vaikka väkisin, jos ei muuten onnistu niin sitten varastamalla. Rydeltä varastettiin lompakko, joka saatiin kuin ihmeen kautta takaisin poliisien toimesta. Jälleen jatkoimme matkaa nelistään korkean Atlaksen yli.

Tie oli kuin tehty enduropyörille. Paikka paikoin kivinen tie oli sortunut jokiin jolloin ajettiin pyörillä jokia pitkin välillä ajoimme jokien yli , välillä tie kulki korkealla ja alla häämötti loputtoman syviä rotkoja, ajaminen oli hauskaa, pelottavaa ja raskasta (Liikaa lastatut pyörät). Vauhti hiljeni muutamien lippojen jälkeen suht inhimilliseksi. Ihmiset vuoristossa olivat todella köyhiä sillä lapset kulkivat resuisissa vaatteissa osa ilman kenkiä vaikka ilma oli kylmä (purot ja pienet joet olivat jäässä). Vuorien ylitys kesti kaksi päivää vaikka matkaa oli vain noin 300 km, mikä kuvastaa hyvin millainen polku oli ajettu läpi.

Ajaminen on mahdollista vain enduropyörillä ja niilläkin vain kuivaan aikaan sillä jos joissa olisi ollut enemmän vettä niin olisi ollut kanootti paljon kätevämpi kulkuväline kuin prätkä.

<- Edellinen Seuraava ->