Munkringar

Suomalais-sukuisten kansojen suurin saavutus ikinä, on ollut kun on saatu laitettua kiviä rinkiin.
Alumperin suomalais-sukuiset kansat asustelivatkin pienissä pyöreissä kivikehissä onnellista elämäänsä.
Samaan aikaan muualla maailmassa rakenneltiin pyramiideja, siltoja, pilvenpiirtäjiä ja autoja.

Kaikki kuitenkin muuttui kun aikoinaan etelästä eräs Virolainen soutaja eksyi suomenmaalle ja rupesi hän sivistämään suomensukuisia.

Rakentakaa kivistä iso neliö jonka sisään teette pienemmän neliön niin voitte sitten asustella siinä pienemmässä neliössä ja lapset ja lampaat voivat leikkiä ja lisääntyä siinä ulommassa neliössä.
Näin tehtiinkin ja tämän seurauksena Suomeen syntyi ensimmäiset Turkkilaiset pakolaiset, jotka siis eivät olleet Turkkilaisia ensinkään vaan …

Tästä kuitenkin juontuu suomensukuisten kansojen mieltymys pyöreisiin muuotoihin vielä nykyäänkin. Sillä onhan suomalainen mies omimmillaan juurikin kun saa maata sikiöasennossa jotain pyöreää hyppysissään, esimerkiksi jaloviina pullo on tähän tarkoitukseen oiva väline.

Tästäpä sainkin oivan aasinsillan, kun tapasin laivalla sukulaissielun. Elikkäs huomasimme että meillä oli jotakin yhteistä joka on periytynyt suoraan esi-isien pyöreistä kiviringeistä.

Tässä Pekan ottama kaverikuva meistä

This entry was posted in Fuji X100 and tagged , , , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *