Puskaparkkilaisen arkea

Kyllä on ollu taas ihan mahottoman hankalaa ja surkeeta, kun on pitäny majottua tuonne pitkin mettiä.
On joutunu olee melkein täydellises hiljaisuudes keskel luontoa, ainoastaa linnut sillotällö huudellu.
Siitä tulikin mielee et vatipää on keksiny nimen laulujoutsen?
Ilmeisesti ei ole tuon nimen keksijä ikinä kuullu millasta perkeleellistä meteliä tuo lintu osaa pitää, enkä minä sitä ihan ensimmäiseks menis lauluksi kutsumaan. No onneksi nuo lähti kauemmaksi metelöimään, tuosta rannasta.

Niin ja niinku tuosta toisesta kuvasta näkeee niin rantakin on ihan surkee, ei pääse metsästä suoraan veteen vaa pitää ensin astua tuoho hiekalle ja sit vasta voi ruveta kahlaamaan syvemmälle. Vesikin on ihan märkää. Kylpytakin joutu ripustaa tuoho puuhu mikä oli ihan vinossa olis seki voinu suoraan kasvaa, mut ei.

Nokipannukaffet keittelin tuos rannas ja kattelin tummuvaa iltaa. Minä ja mun persoonat, eikä saatu edes pientä sisäistä väittelyä aikaseks.
Noh joskus vaa on hyvä olla….

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *