Viron talviralli 2017, Jäneda

Kesä on nyt korkattu, sillä kohdaltani kesän ensimmäinen prätkäreissu on nyt heitetty.
Sovittiin Tompan kans treffit perjantaiks pissapojan alle, josta ajeltais kimpassa laivaan.

Saavuttiin illansuussa sateiseen Tallinnaan josta jatkettiin kohti Jänedaa illan pimetessä.
Matkalla satoi lunta, räntää sekä vettä eli normi juhannuskeli.
Tompan mitsi teki piikin tulppaan joten vaihdettiin matkalla tievarres, mikä sinänsä on lysti kun saa tehdä remonttia räntäsateessa pimeessä tienposkessa.

Päästiin kuitenkin hyvin perille Jänedaan, jossa ensin hoidettiin majoitusasiat kuntoon. Mukava kahdenhengen huone Jänedan geshousessa.
Perjantai ilta meni mukavasti saunoessa ja jutellessa, lisäksi saatiin katsella ja kuunnella järjestäjien matkakertomuksia.

Lauantaina aamupalan jälkeen päästiinkin tutustumaan Jänedan kartanoon ja kuultiin sen historiasta. Olin yllättynyt miten mahtava historia tuolla paikalla on. Oli tudella mielenkiintoista kuunnella vetävää esitystä kartanosta sillä sen historiaan liittyivät niin Lenin, Gorky kuin HG Wellskin.

Safkan jälkeen päästiinkin kiertoajelulle. Kiertoajelulla tutustuttiin lähistöllä oleviin mielenkiintoisiin paikkoihin kuten, lähistöllä olevaan neuvostotekniikan museoon. Noh totuuden nimissä tuo näytti enemmän auto-romuttamolta kuin museolta. Tämä kuitenkin oli todella mielenkiintoinen tutustumiskohde, jossa vierähtikin tovi romu.. eiku aarteita tutkien.
Lisäksi käytiin katsatamassa upeaa lähdettä joka oli valtavan kokoinen ja kirkasvetinen. Minun tietysti teki mieli mennä uimaan, mut ei ollut pyyhettä mukava niin jäi käymättä. Laitoin toki paikan muistiin ja menen tuolla viel tänäkesänä uimaan 😉

Ilta meni iltajuhlassa, mut ei siitä sen enempää 😉

Sunnuntai aamuna olikin ongelmia saada mopoa käyntiin johtuen perjantain räntäsateesta sekä lauantaiyön kipakasta pakkasesta en saanut virta-avainta lukkoon kun se oli jäässä. Pienen tusaamisen ja lämmmittämisen jälkeen se kuitenkin onnistui ja päästiin kotimatkalle.

oli mielestäni oikein hyvin järjestetty ja olen mukana myös ensivuonna. Väkeä oli kaikkiaan melkein sata joista 16 oli suomalaisia. Oikein hyvä reissu ja kiitokset matkaseuralle ja rallin järjestäjille.

Täs vielä muutama kuva reissusta.