Väiskin ic on saanut kovaa kyytiä koko viikonlopun. Välillä on vain kyytiläinen vaihtunut ja taas on menty.
Issikka on luotu kulkemaan eikä mikään inhimillinen este ole issikan menoa hidastanut. Pikku-A:n kanssa ajeltiin sunnuntaina oikein todella pitkä lenkki ja Pikku-A vain huuteli että aja isi kovempaa. No pakkohan sitä oli välillä päästää nuo kaikki 13 äärimmilleen trimmattua hevosvoimaa valloilleen ja antaa tuulen piiskata kasvoja. Vauhti taisi kivuta parhaimmillaan jopa huimaan kahdeksankymmenen kilometrin tuntinopeuteen, ja minusta tuntui että vielä kovempaakin olisi päästy mutta alamäki loppui kesken…
