Lähettii Pikku-Aa:n kans ettii geokätköjä. Päätettiin kiertää samal Metsä-koivulan luontopolku. Eiku se tais ollakki pelkkä Metsä-koivulan polku, no yhtäkaikki meillä olis siis edessä valtava vaellus pitkin tiettömiä korpimaita villin luonnon sekä villieläinten armoilla.
Ei mikään pikkujuttu, mut meidän kaltaisille eräjäärille ihan jokapäiväistä kauraa.

Eikun siis matkaan, auto parkkiin sivistyksen laidalle parkkipaikalle ja tästä alkaisi loppumaton korpimetsä jossa voitaisiin olla yhtä luonnon kanssa.

Vaellettiin aivan hirvittävä matka vuorenrinnettä ylöspäin kunnes alkoi sataa kaatamalla vettä. Vuorenrinne rupesi sortumaan vesimassojen alla, mutta me jatkettiin vaellusta eteenpäin. Kunnes alkoi päiväkin hiipumaan iltaakohden ja kulkeminen kävi suorastaan vaaralliseksi, kun jouduttiin vaeltamaan pimeässä metsässä susien ja karhujen keskellä.

Oli neuvonpidon aika. Meillä ei ollut teltta mukana, joten se olisi tilapäisen laavun rakentaminen edessä.
Päätettiin kuitenkin että palataan takaisin autolle. Vielä olisi senverra valoa jäljellä, että pystyimme kulkemaan sen kolmensadanmetrin matkan joka meillä oli autolle. Ja onni tietysti oli että auto oli näkyvissä kokoajan ettei päästy eksymään.

Jos ois eksytty ni sit meitä olis etsitty koiravalkakoilla ja helikoptereilla. Inuiitit, eskimot ja armeija olis kutsuttu meitä etsimään, olis se ollu noloa.

Kotimatkalla päätettii käydä katsomassa Someron joulukadun avajaisia, oli hyvä olla jälleen miljoonakaupungin ihmisvilinässä tuollaisen erämaakokemuksen jälkeen.