Käytii Pekan kanssa kajakilla söderskärin majakalla ja oli kyllä mahtava reissu. Pekka on melonut paljonkin mutta minun kokemukset kajakkiin perustuu lähinnä telkkarinkatseluun niin pakko myöntää et tuo reilun 50 kilometrin meloskelu jätti jälkensä. Nyt on melkein pakko hankkia oma kajakki.
Tässä muutama kuva tuosta retkestä, mun wordpressin blogi on jotenki rikki joten es saanu kunnon galleriaa aikaseks, mut menköön nyt näin. Ja tuo kuva jossa itse poseeraan on Pekan ottama
Sain yllättäen pyhättömän viikon vapaata eli maanantaista perjantaihin. Hetken mietiskelin että mitähän kivaa sitä keksisi.
Ei tarvinnut kauaa miettiä kun päätin että minä lähden käymään Knivskjelloddenilla.
Koska tuonne niemenkärkeen ei pääse mopolla vaan sinne menee vaelluspolku, niin päätin että otan KickBiken mukaan. Minähän en kävele 😉
Matkalla ajaisin Altan wanhan postitien kautta, sillä sehän olisi siinä matkalla.
Pakko myöntää että Altan wanha postitie oli todella upea kokemus ajella läpi. Tie kulkee melkein kokonaisuudessaan puurajan yläpuolella eikä siellä tästäjohtuen ole ensinkään hyttysiä.
Knivskjellodden oli paha pettymys, ei paikkana (ehkä) vaan ilman puolesta. Koko vaellusosuuden (noin 8 kilometriä/suunta) oli pilvet niin alhaalla että kastuin läpimäräksi enkä nähnyt mitään. Kompuroin polun läpi kantaen ja työntäen Kickbikeä, sillä polku ei ollut ihan sellainen tasainen polku kuten olin kuvitellut 😉
Istuskelin Knivskjelloddenin kärjessä umpipilvessä märkänä palellen noin tunnin kunnes minulle riitti. Onneks mulla oli gepsi mukana sillä ilman gepsiä olisin eksynyt polulta jo tullessa, sillä en nähnyt oikeesti mitään tässä umpisumussa.
No gepsin avulla kompuroin kickbikeä työntäen takas moponluokse.
Knivskjelloddenissa olis ollu geokätkökin joka jäi sumussa löytymättä.
No ei auta tuonne pitää mennä joskus uudelleen jos kävis parempi tuuri ilmojen suhteen.
Päätin siis käydä Nordkappissa kaffella ja lämmittelemässä, sillä tiesin että siellä on kunnon turistirysä kahviloineen. Nodkappissa pilvet hieman väistivät ja pääsin ottamaan muutaman turistikuvankin.
Takaspin ajellessa ajelin samalla hieman pikkuteitä joita löysin Magerøyan saarelta. Kävin muunmuassa Honningsvågtunnelin päällä minne ei saanut ajaa sillä se oli sotilastie, koska olin kieltätaitamaton turisti niin ajoin sinne silti 😉
Kotimatka oli peree suunnitella Rovaniemen kautta sillä mun eturengas alkoi olla ihan sileä.
Loppumatkasta ei ole mitään kerrottavaa sillä nelostie on tylsä ajeltava kumpaansuuntaan tahansa.
Tässä vielä teknistä tietoa reissusta, eli ajetun reitin profiili.
Profiilikuvaa klikkaamalla aukeaa reitti tsuumailtavaksi(hitaasti, mutta kyllä se sieltä tulee)
No, kannattiko ajaa viiteenpäivään 3500 kilometriä ja istuskella välillä markänä kylmissään umpi-pilvessä?
Kyllä kannatti, olen jo kotona ilmottanu että enskesänä jos Pikku-A pääsee kesäleirille niin minä taidan silloin kävästä Kirkenesissä ja Vardøssä
P.S. Mainittakoon vielä menomatkan ensimmäinen yöpyminen Kattilakoskella. kattilakosken leirintäalue Siellä ei käynyt pankkikortti, mutta omistaja antoi mulle tilinumeron paperilapulla ja sanoi että maksa sitten kun pääset takas kotiin. Muutenkin leirintäalueen pitäjän kanssa oli mukava jutustella. Jos liikutte sielpäin ni kandee yöpyä sielä. Kahden henden mökki saunalla 30 euroa ei minusta ole paha hinta.
Katsokaa alueen kotisivut. http://www.tonko.cjb.net/
Rubjerg Knude oli varsin mieliinpainuva paikka. Paikalla olevassa majakassa ei ole enää kuin torni jäljellä. Ilmeisesti sortumavaaran vuoksi muut rakennukset oli purettu. Luultavasti muutaman vuoden kuluessa myös majakka jouduttaneen purkamaan ellei välillä suoriteta mittavia lapiohommia majakan ympäristössä. Dyyni tuntuu kasvavan ja syövän kaiken alleen. Täällä pystyy tutustumaan alueen historiaan
Aatellaa nyt vaik jos pitää tehä majakka.
Kasataa ensin ihan järjettömän kokonen hiekkakasa. Sit kaivetaa kuoppa keskelle kasaa johon ruvetaa rakentamaa majakkaa.
Sitämukaa ku majakka kasvaa ni täytetää kuoppaa hiekalla.
Hitto miten nerokasta ei tarvita rakennustelineitä ensinkää, koko rakennusprojekti voidaa hoitaa maantasalta eikä tarvii pelätä korkeita paikkoja ensinkään.
Tosin ongelmana on et ku majakka on valmis ni se on kokonaa hiekan sisäl eikä kukaa enää jaksa lapioida sitä hiekkaa mihinkää. Eikä sellane määrä hiekkaa mihinkää mahtuiskaa. Pitäs kaivaa ihan valtavan iso kuoppa mihin sen hiekan sit vois lapioioda, ei maksa vaivaa. Parempi jättää majakka hiekan sisälle ni säilyy paremmi ehjänäki.
Varmaan noilta muiltakin matkalaisilta vielä kuvia nähdään, mutta koska heillä oli nykyaikaiset digitaaliset vehkeet joilla on nopea tuo työnkylku niin kestää vielä päiviä … viikkoja… ehkä jopa kuukausia ennenkuin niitä saadaan näkyville.
Paitsi Nokulta jolla on niin järjttömän vanhanaikainen digikamera ettei siinä edes ole livevieviä ja kameran takakannen telkkarikin on onnettoman pieni, joten häneltä voimme kuvia odotta melko pian.
Valokuvatorstain inspissanana tälläviikolla on “historia”
Varsinkin näin digitaalisuuden aikana olisi syytä hieman katsella historiaa ja ehkä jopa koittaa ottaa oppia siitä.
Kuva liittyy minun henkilökohtaiseen historiaan, Toki Rönskärin majakalla on myös oma historiansa
Nyt on oikeastaan viimeaikoina tuntunut et pieni botski vois olla kiva. Mulla oli juniorina aina oma vene, mut kun innostuin aikoinaan prätkistä niin ei ollu enää veneille sijaa. No täs näkymä Porkkalasta etelään…
Motouutiset