No nyt löyty Haltialasta sellainen vehje et ohikulkijat saattoivat huomata kuinka jopa foliohatuntien ankeuttajalla käväisi pieni hymynkare naamalla.
Toki se saattoi näyttää ymmärtämättömien mielestä juurikin sellaiselta ilmeeltä kun normi ihminen istahtaa kaktuksen päälle. Mutta tämän ankeuttajan tuntien niin kyllä se selvästi hymy oli, suorastaan valtavan leveä hymy.
On se hieno vierestä seurata kun vanha mies jaksaa vielä tuolleen innostua jostakin…
Lähettii Pekan kanssa Hankoon viettämään vapaapäivää. Mentii heittelemään fribaa kun Hangos on hyvät radat, Pekka vei kisat 2-1 mut se johtu siitä kun mua hävetti Pekan käytös ihan hitosti.
Aivan hysteeristä käytöstä vanhalta ukolta. Puhui tuntemattomille, naureskeli itsekseen ja kaiken kukkuraks kiipeili välil puihinki! Eihä tuollasen kanssa kehtaa enää julkisesti liikkua!
No kalasatamas oli jonkinsortin markkinat ja paljo halvatun pappoja. Meki käytii siel syömässä hyvät kalasopat.
Kotimatkalla meillä nousi tie pystyyn, mut onneks vaa tilapäisesti
Pystymettä vietettiin tänävuonna hienon kelin vallitessa. Tässäpä joitain kuvia tapahtumasta
Tässä kartalla kaikki Pystymetät joissa olen ollut
Lähetetty Sony Xperia™ ‑älypuhelimestani
Lähetetty Sony Xperia™ ‑älypuhelimestani
Koska etelänorjan vierailustani oli kulunut jo kolmekymmentävuotta niin oli korkeaaika vierailla etelänorjassa.
Pekka ilmottautu mukaanlähtijäks ja sehän sopi vallan mainiosti, sil oon Pekan kans reissannu ennenki ja hienosti on menny.
Sovittiin rehvit kasvihuoneilmiöön josta ajeltiin peräkkäin Turkuun kohti laivarantaa.
Matkalla tilattiin kaffet Mikolta jolla olikin pannu kuumana kun saavuimme turkuun. Ulkomaille kun lähtee niin on hyvä menneä turunkautta niin saa pehmeen laskeutumisen ulkomaille menoon kun Turussakaan ei saa tolkkua ihmisten puheesta.
Laivalle päästyä käytiin vetäsemäs rekkamiesten lihapulla-ateriat naamariin ja iltakaljat jonka jälkeen mentiinkin maate. Tuhkolmaan saavuttiinkin aamuvarhain ja saatiin ajelle Tukholman läpi rauhas ennen aamuruuhkia. Ruottin läpi ajamisesta en muista mitää E18 on tylsää hyväkuntoista tietä jonka voi huoletta ajella puolinukuksis läpi.
Ensimmäinen yöpaikka matkal löydettiin pienen joenvarrelta jossa Pekka valmistikin maittavan aterian joka maistuikin pitkän päivän jälkeen oikein hyvälle. Palanpainikkeena oli laivalta mukaan tarttunutta punaviiniä.
Seuraava aamu alkoi aurinkoisena ja läksimme ajelemaan kohti Lysebotnea. tie olikin todellista motoristin unelmaa välillä merenpinnantasolla ja välistä noustiin yli kilometriin ja ajeltiin lumikinosten välissä, siis aivan mahtavaa! Lysebotneen laskeutuminen olikin sitten varsinaista tsäkkäräkkää ja sillä tiellä saikin kanttailla ihan kokorahalla.
Lysebotnessa totesimme että tämä onkin umpiperä eli täältä ai pääse ajamalla mihinkään. Huolellinen esivalmistelu reitinsuhteen tuotti siis jälleen yllätyksen. Eli tökättiin sormi kartalle ja todettiin että mennään tonne, ei sitten kuitenkaan jaksettu katsoa että pääseekö sieltä eteenpäin 😉
Lysebotnesta ajeltiin sit takaisin samoja mahtavia tsäkkäräkkäteitä joita sinne saavuimmekin.
Just ku rupes tsäkkäräkkä helpottaan ni mulla rupes etupyörä vipottaan, joten eiku tiensivuun tutkimaan tilannetta. Hitto eestä oli laakeri ulkostanu kuulat pitkin Norjalaista perinnemaisemaa. Koska olin särkeny oman puhelimeni jo aikasemmin ni Pekka sai ruveta soittelee läheisiin prätkäliikkeisiin, Pikainen soittokierros osoitti et laakeria ei olis saatavilla ja kaikki liikkeet meni jo tältpäivält kii.
Onneks lähelt löyty vuokrattava mökki tai siis talo jonka saimme todella edukkaaseen hintaan itsellemme tukikohdaksi parikspäiväks. Seuraavana aamuna otin suzukin etusen Pekan jammun tarakalle ja suhasin Bryneen jossa oli mukavan tuntuinen mopopaja. Liikkeen pitäjän soittokierros osoitti että laakerin saisi vasta huomiseksi ja koska nyt oli perjantai niin hän lupasi tulla lauantaina vielä asentamaankin sen laakerin. Todella hienoa!
Jätin suzukin vanteen Bryneen ja ajoun jammulla takas meidän mökille, missä Pekka olikin jo kunnon pikkuvaimon tapaan tehnyt ruuan valmiiksi. Toki tilannetta hieman synkensi se että Pekka pisti minut taas tiskaamaan.
Safkan jälkeen läksimme Pekan jammulla ajelemaan kohti Preikkestolenia. Preikestolen olikin todella mahtava paikka ja näköalat olivat todella upeet, kyllä kannatti se neljänkilometrin kävely ylöspäin pitkin kivikkoa.
Preikestolenilta löyty yks geokätkökin vaik ei mul ollu enää edes gepsiä millä ettiä 😉
Lauantai aamuna läksin ajelemaan jammulla pienes vesisatees kohti Bryneä hakemaan suzukin etusta takas.
Asennusten ja mökin luovutuksen jälkeen läksimme ajelemaan kohti etelää, sillä säätiedotuksen mukaan eteläs tuulee ja keskinorjas sataa. Totuus oli kuitenkin toinen sillä eteläs sekä tuuli että sato ja satokin ihan perkeleesti. Täs vaihees olinkin jo huomannu et mun takarengas on sateel liukkaampi ku suomen mieshiihtäjien sukset. Oli siin sitte ajamista norjalaisel ykskaistasel tsäkkäräkkätiel keskellä monsuunia ja saatanallista tuulta, just ku luulin ettei asiat enää huonommin vois olla ni näin tienreunas liikennemerkin joka kerto et tie on märkänä liukas. Perkele tais livetä suupielest. No oli siin se hyväpuoli et ku ajelee pintakaaasul pelkopersees et millo putoo rotkoon ni suzukin kulutus tippu melko pieneks eli kahdenkymmenen litran tankil pääsi 450 kilometriä ja se on pitkä matka tsäkkäräkäl keskel monsuunia hyvin öljytyl tiel.
Pitkän sateisen päivän kälkee päädyttiin jollekki pienelle karavan alueelle yöks joho laitettii pienet telttamme hirmusten isojen matkailuautojen väliin. Sunnuntai aamul päätettii et nyt lähetää Järvaan heittää fribaa kert Norjas sataa kokoajan. Eikä siin mitää E18 tie Kristiansandist pohjoseen on tylsää tietä joten matka eteni verkkasesti. Ku päästii ruotsinpuolelle ni pysähdyttii keittään kaffet pienelle uimarannalle. kaffien jälkee jatkettii matkaa aina yhtä tylsää E18:sta pitkin kunnes hieman ennen Karlstadia kesken mettätaipaleen Pekka yllättäen ajo tiensivuun. Hetken tutkittiin tilannetta ja huomattiin et perskeles nyt oli jammun takalaakeri levinny pitkin tietä. Eikun mopot mettään pitkin pientä metsäkonejälkeä ja leiri pystyyn, sillä nyt sunnuntaina ei olisi enään mitään tehtävissä paitti tuhota yks punkkupullo keskel ruotsalaista mettää 😉
Maanantai aamuna meillä oli jo valmis toimintatapamalli, eli Pekka läks suzukilla viemään jammun vannetta Karlstadiin laakerin vaihtoon ja minä jäin pitämään leiriä pystyssä. No nyt koitti minulle aika suorittaa eräänlainen hiljaisuuden retriitti keskel ruotsalaista mettää. Noin kolmen minuutin jälkeen alkoi hiljaisuus ja mietiskely ahdistaa joten päätin heitellä hieman itsekseni fribaa jota jaksoin tehdä noin viisi minuuttia, söin neljä mustikkaa jonka jälkeen kyllästyin siihenkin. Päätin letittää parran uudelleeen aikanikuluksi jolloin tapahtui jotain todella järkyttävää! Taisin jopa sanoa itsekseni ääneen että nyt mä oon niin kusessa! Nimittäin kuminauha katkesi kun koitin laittaa sitä letinpäähään, olin siis niin kusessa keskellä ruotsalaista metsää parta avoimena, onneks sain tehtyä solmun ja selvitettyä tuon hermoja kutkuttavan kriisin. Tuon kovan kriisin jälkeen olinkin jo ansainnut kunnon päikkärit sillä olinhan ollut jo yksin lähes 10 minuuttia. En kerennyt kunnolla edes nukahtaa kun Pekka jo tulikin takaisin uusittujen laakereidensa kanssa.
Leiri kasaan ja baanalle kohti tukholmaa. Matka oli tyldähköä ajamista tylsällä tiellä mitä nyt pienoinen ukkosmyrsky toi hieman vaihtelua tylsyyteen, onneks juuri ukkosmyrskyn alkessa näin jälleen liikennemerkin joka varoitti sateella liukkaasta tiestä ni ei tarvinnu taaskaan ajaa mitenkää rennosti.
Lopulta saavuimme Grislehamniin hyvissä ajoin että kerkesimme syödä pizzat ennen kun laivamme lähtisi kohti Eckeröä. Eckeröstä ajelimme yötämyöten Hummelvikkeniin jossa seuraava laivakyyti odottelikin meitä. Laiva tosin lähtisi vasta aamul kuudelta joten mentii sinne laivan salonkiin sohville maate. Tiistai meniki sit parin lossin jälkee kotia ajellessa. eli yhteenvetona vois sanoa et aika menee nopiaan ku on kivaa!
Tässä viel muutama kuva reissulta
Päätettiin Pekan kans viettää ajeluviikonloppu Pärnus. Perjantaina lautal yli ja keula kohti Pärnua. Tukikohdaks oli valittu Aleksandri bub josta huone varattu etukäteen.
Lauantai ajeltiin ja käytii katselemas Helmen luolia ja linnoja jonka jälkee pikkuteitä Latviaan ja bongailtii lisää linnanraunioita. Tie oli välil niin kinttupolkua et arvelutti mun yhdistelmän mahtuminen.
Sunnuntai aamun ajeltiinki sit räntäsatees Pärnusta Tallinnaan ja olenkin ruvennut etsimään mistä löytyis kolmen kilovatin kahvalämppärit ettei aina olis sormet jäässä. Tuossa muutama kuva reissulta
Kuvaa klikkaamalla pääsee tarkastelemaan ajoreittiä tarkemmin
Kylläpäs oli taas mukava Pystis! En enempää selittele kiitos ja anteeks!
Reitti Pystikseen oli niin mukava et ajelin sen saman myös takaspäin ja Pekka ajeli saeurana Kytäjälle asti.
Tässä jokunen kuva Pystiksestä
Tässä kartalla kaikki Pystymetät joissa olen ollut
Käytii Pekan kanssa kajakilla söderskärin majakalla ja oli kyllä mahtava reissu. Pekka on melonut paljonkin mutta minun kokemukset kajakkiin perustuu lähinnä telkkarinkatseluun niin pakko myöntää et tuo reilun 50 kilometrin meloskelu jätti jälkensä. Nyt on melkein pakko hankkia oma kajakki.
Tässä muutama kuva tuosta retkestä, mun wordpressin blogi on jotenki rikki joten es saanu kunnon galleriaa aikaseks, mut menköön nyt näin. Ja tuo kuva jossa itse poseeraan on Pekan ottama
Pekka pisti mulle mailil kuvan jossa ilmeisesti ollaan korkeapaikanleirillä Öbiksen metsissä ja valmistaudutaan tulevaan Afrikanreissuun.
Kuva siis Pekan ottama vuonna 94… ehkä.
pekalta löyty lisää aarteita valokuva-albumista.
Kuva on vuoden 1994 Pystymettästä joka ajeltiin Merimaskussa.
Käytiin lauantaina päivällä hieman surauttelemassa kun Pekalta irtos ketjut Deeärrästä.
Kuvassa me laitetaan yhdessä Pekan ketjuja takas paikoilleen.
En muista/tiedä kuka kuvan on ottanut
Tälläkertaa tulin Pekan hinauksessa kotiin Kun issikka yllättäen sammu.
Kotipihas Kun kokeilin ni lähti taas niin nätisti käyntiin.
Olen tullu siihe tulokseen et tuo vaa vittuilee mulle.
Posted from WordPress for Android
Olin Lauantaina Pekan kyydissä. Pelotti niin perkeleesti et pidin silmät kiinni. Otin pienen videon ni näin nyt itekki jälkikäteen et ei se niin pelottavaa ollukkaa.
Käytii viikonloppuna Pekan kans ajelemassa. Mentii Lohjan suuntaan tarkotuksena käydä Kalkkipetterillä
Tässä viel reittiä
Käytii Pekan ja Lassen kaa ajelulla tuos mennä viikol. Käytii kattomas Skatanniemen vanhaa tykkipatteria.
Skatanniemen tykkipatteri oli osa Helsingin maa- ja merilinnoitusta ensimmäisen maailmansodan aikana.
Ei kovin kummonen paikka mut tulipaha käytyy.
Täältä lisätietoa tuost tykkipatterist
Pohjolan kurapyöräilijöillä on sellainen mukava harrastus, kuin kuvasurauttelu.
Joku siis ajaa johonkin outoon mestaan ja ottaa valokuvan pyörästään siellä paikassa ja pistää sen esille.
Muut koittavat löytää paikan ja löydettyään ottavat kuvan omasta pyörästään samassa mestassa. Tämän jälkeen ovat oikeutettuja laittamaan jonkin uuden mestan muille etsittäväksi.
Koska Pekka on ihan oikea kurapyöräilijä niin hän houkutteli minut mukaan eräälle tällaiselle kuvajahdille. (Sanottakoon että minua oli hirmu vaikea suostutella mukaan)
Sovittiin treffit bembölen kahvituvalle, josta lähdettäisiin tuota tuntematonta paikkaa metsästämään.
Tiedossa oli että mesta on jossain ämmänsuon ympäristössä, mutta missä oli meille vielä arvoitus.
Ensin aateltiin että se on jossain siinä krossiradan ympäristössä ja ajelinpa minäkin sivuvaunu iiiceellä sen krossiradan läpi. Radan takana olevia enskapolkujakin ajeltiin melko pitkälle, kunnes tuli vastaan iiceelle läpipääsemätön kivikko.
Ei muuta kuin sitkeesti kiertämään ämmänsuon ympäröiviä pikkuteitä kunnes lopulta mesta löytyi.
Kilometrejä kertyi Bembölestä vain noin 40 joten melkoisen monta mutkaa sattui meidän reitille.
kotimatkalle lähdettiin reippaasti erästä metsäpolkua seuraillen, mutta se tyssäsi polulle kaatuneeseen puunrunkoon. Ei auttanut kuin kääntyä takaisin ja ajella hikkateitäpitkin.
Oikein oli mukava ajelu ja jos joku joskus oikein kovasti houkuttelee niin saatan lähteä uudelleenkin vastaavaan juttuun mukaan.
Täs viel reitti mitä ajeltiin:
Niin ja ympäristöihmisille tiedoks.
Kun Pekka ajeli mun perässä niin hän kertoi että savua tulee vain toisesta pakoputkesta. Eli olen puolittanut päästöni.
Koittakaapa ite puolittaa omat päästönne!
Tässä viel kuvia tuolta kuvasurauttelulta
Pystymettä oli jälleen kerran mukava tapahtuma joka katkaisi pimeän syksyn. Enpä aiheesta viitsi sen enempää tarinoida vaan lätkäsen tähän pienimuotoisen kuvakoosteen tapahtumasta
Lisätään tähä loppuun vielä reitti jota ajoin.
Tässä kartalla kaikki Pystymetät joissa olen ollut
Tänään aamulla luin suru-uutisen Pekka Pohjolan poismenosta.
Tässä Pekan kunniaksi Ensimmäinen aamu
Loput pystymettä 2008 kuvat löytyy täältä
Tässä viel kuva miten tunnelmalliselta leiri näytti lauantai aamuna
loput kuvat siis löytyy tästä. En niitä mitenkää valkannu vaan laitoin kaikki kuvat mitä otin
Tässä kartalla kaikki Pystymetät joissa olen ollut
Muistaakseni idea, ajaa prätkillä Afrikkaan syntyi Ryden kanssa Flemarin Pubissa oisko ollut vuonna 1992 (korjaa Ryde jos vuosi meni väärin). Ensin kyseltiin olisiko mukaan ollut muitakin innokkaita lähtijöitä. No niin olihan niitä, jos kaikki olis lähteny ketkä lupasi niin eteläsuomi olis ollut prätkistä tyhjä !! Niinpä sitten turhat uhoajat karsiutuivat ja jäljelle jäi neljä kundia.
Pekka ja Ryde tutkii karttoja
Ja reittihän oli tietysti huolella suunniteltu. Tässä mietittiin Ismon lepakkolinnan pihalla vielä Algerian läpiajoa (tämähän ei ihan sit silleen toteutunut)
Matka kohti Afrikkaa aloitettiin Finjetillä 27.11.-94. Reissuun oli lähdössä neljä innokasta motoristia. Pyörinä meillä oli kax BMW R-100 GS:ä Juha “Ryde” Ryytyllä ja Ismo Vaaralla sekä Suzuki kax DR 750 BIG:ä Ari Niemelällä ja Pekka Sipolalla.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän oli tarkoitus mennä Algerian läpi päiväntasaajalle Gaboniin ja takaisin, mutta uutisista seurasimme huolestuneina kuinka Algerian tilanne kehittyi huonoon suuntaan , joten meidän täytyi keksiä jotain muuta. Päätimme lähteä ajamaan kohti Marokkoa ja katsoa pääsisikö sieltä eteenpäin.
Ismo ja Ryde karttojen kimpussa
Tässä ollaan jo lähdössä
Euroopan läpi ajoimme mahdollisimman pikaisesti ja pakolliset yöpymiset oltiin suljetuilla kämppäreillä tai jossain puikoissa tien vierellä. Saavuttuamme Torremolinokseen alkoi lämpötila olla jo mukavan puoleinen, pärjäsimme jo ilman villahousuja.
Leiriytyminen Saksassa jonkun joen rannassa
Torremolinoksessa päätimme hieman huoltaa pyöriä ja vaihtaa samalla renkaiksi Michelinin desertit. Huomasimme myös että Ismon Bemarista oli takaiskari poikki joka piti myöskin korjata, lisäksi Pekan DR:stä piti pakoputkea hieman modifioida että ,muhkea desert mahtui pyörimään kunnolla. Huollettuamme pyörät läksimme ajamaan kohti Algericasta jolloin meille tuli ensimmäinen rengasrikko, minun takarengas puhkesi, kun olimme saaneet sen paikattua niin ajoimme lauttarantaan josta menisimme lautalla Ceutaan ..
minä ja Pekka puuhastellaan pyörien kimpussa
Ceutasta lähdimme ajelemaan kohti Rabattia. Jossa oli tarkoitus mennä tapaamaan Suomen suurlähettilästä ja kysellä onko Marokosta mahdollista ajaa Mauritaniaan Länsi-Saharan kautta. Uutiset joita kuulimme lähetystöstä eivät olleet mieltä ylentäviä, sillä Mauritania ei myöntäisi viisumeita Marokosta saapuville.
Olimme todella masentuneita ja rupesimme jo miettimään miten saisimme pyörät laivalla suoraan Senegaliin, mutta se olisi lohkaissut liian ison palan budjetista joka oli 20000 per pyörä noin 4 kuukautta. Joten päätimme mennä kysymään kuitenkin vielä Mauritanian lähetystöstä, jossa vain vahvistettiin sama vastaus jonka saimme Suomen lähetystöstä. Masentuneina menimme Senegalin lähetystöön kyselemään viisumia Senegaliin mutta se oli jo suljettu siltä päivältä.
Mutta onni tuli ja näyttäytyi meille Brittiläisen motoristin (Jamesin) hahmossa Senegalin lähetystön edustalla.
James hymyili meidän ongelmalle ja sanoi tietävänsä keinon saada viisumi Mauritaniaan !!
Ensin meidän täytyisi ostaa lentoliput Marokko- Mauritania- Senegal. Sitten mennään lippujen kanssa Mauritanian lähetystöön josta saadaan viisumit koska Mauritaniassa suoritetaan lentokoneen vaihto. Seuraavaksi palautetaan liput takaisin lentolentotoimistoon ja rahat saa takaisin , vähennettynä toimiston henkilökunnalle menneet noin 200 mk/lippu. Homma on laitonta, mutta se on ainut keino päästä Mauritaniaan.
Nyt meillä oli kolme päivää aikaa kunnes saisimme Mauritanian viisumit . Minä ja Pekka jäimme viettämään pitkää viikonloppua Rabattiin. Ryde ja Ismo lähtivät katsastamaan kuuluisat Dèauzoundin putoukset, marrakeshista koilliseen. Vaikka näin joulukuun alussa vettä oli vähän niin olivat putoukset ehdottomasti näkemisen arvoiset.
Seuraavan yön Ryde ja Ismo viettivät Marrakeshissa, joka oli tarua tylsempi paikka. Homman nimi oli se, että sinä olet turisti jota paikalliset yrittävät hyödyntää vaikka väkisin, jos ei muuten onnistu niin sitten varastamalla. Rydeltä varastettiin lompakko, joka saatiin kuin ihmeen kautta takaisin poliisien toimesta. Jälleen jatkoimme matkaa nelistään korkean Atlaksen yli.
Tie oli kuin tehty enduropyörille. Paikka paikoin kivinen tie oli sortunut jokiin jolloin ajettiin pyörillä jokia pitkin välillä ajoimme jokien yli , välillä tie kulki korkealla ja alla häämötti loputtoman syviä rotkoja, ajaminen oli hauskaa, pelottavaa ja raskasta (Liikaa lastatut pyörät). Vauhti hiljeni muutamien lippojen jälkeen suht inhimilliseksi. Ihmiset vuoristossa olivat todella köyhiä sillä lapset kulkivat resuisissa vaatteissa osa ilman kenkiä vaikka ilma oli kylmä (purot ja pienet joet olivat jäässä). Vuorien ylitys kesti kaksi päivää vaikka matkaa oli vain noin 300 km, mikä kuvastaa hyvin millainen polku oli ajettu läpi.
Atlas vuoristossa yövyimme pienessä kylässä jossa huomasimme kyltin majatalosta. Kesti noin tunnin ennenkuin löysimme kylästä ranskankielen taitoisen tulkin, sillä paikalliset puhuvat vain Berberiä. Huone maksoi kovan tinkaamisen jälkeen 100 dirhamia neljältä hengeltä ruokineen.
Ismo tiellä jolta ei voi ajaa sivuun
Ruokailu olikin sitten melkoinen kokemus, sillä ruuan tarjoilleet nuoret naiset tuijottivat meitä tumman ruskeilla silmillään koko ruokailun ajan. Olimme hämillämme, sillä meillä ei ollut yhteistä kieltä ja tytöt puhelivat keskenään ja hymyilivät meille ja meidä vaikeroinnille , sillä emme ollet tottuneet että meistä ollaan niin avoimen uteliaita.
Paleltuamme yön siinä mukavassa mutta kylmässä huoneessa jatkoimme aamulla ajamista lihakset jäykkinä edellisen päivän erikoiskokeista, toinen päivä oli samanlaista vuoristo polkua, tosin emme enää jaksaneet kuvitella olevamme Peterhanseleita vaan ajelimme eteenpäin osin jopa mahtaviin maisemiin kyllästyneinä.
Illansuussa saavuimme postikorteista tutulle Dades rotkolle väsyneinä likaisina ja nälkäisinä. Otettuamme pakolliset valokuvat rotkosta jatkoimme ajamista. Hetken päästä edessä häämötti kangastuksenomaisesti pieni hotelli ,jonne päätimme mennä yöksi. Kun hotellin omistaja oli saanut tulet padan alle pääsimme jopa pesulle lämpimään suihkuun. Hotellin omisti nuori kundi joka piti sitä muutaman kaverin kanssa. Ilta sujui mukavasti heidän soittaessa bongorumpuja shamaaninomaisesti ja meidän tanssiessa intiaanitansseja ( mistä lie sekin idea tuli..)
Aamulla saavuimme jälleen asfalttitielle joka jatkui tylsänä Agadiriin asti, Agadir vaikutti ainoastaan turisteille rakennetulta kaupungilta. Emme viihtyneet siellä kuin yhden ja jatkoimme matkaa kohti etelää. Ajoimme melko lähelle Tan-tania ja jäimme yöksi rannalle.
Emme kerinneet kunnolla edes leiriytyä kun jo erä paikallinen kalastaja tuli pyytämään meitä luokseen teelle. Emme tietenkään kieltäytyneet tee kutsusta. Kalastajat olivat asuneet jo noin 10 vuotta itse kyhäämissään majoissa jotka oli rakennettu autonrenkaista, aaltopellistä ja muusta rojusta. Yhteistä kieltä ei taaskaan löytynyt joten kädet heiluivat. Joimme tavan mukaan 3 kupillista minttu teetä, joista ensinmäinen oli vähemmän makeaa ja viimeinen lähestulkoon siirappia.Hyvästeltyämme kalastajat menimme nukkumaan meren kohistessa tauotta koko yön
Seuraavana aamuna Pekka lähti ajamaan takaisin Suomeen, sillä hän oli kuullut suomeen soittaessaan että iloinen perheen lisäys olisi tulossa. Jatkoimme matkaa nyt kolmistaan. Tie Länsi-saharan rannikkoa pitkin oli sanoin kuvaamattoman tylsä, noin 10 km suoraan jonka jälkeen oli pieni mutka, ja jälleen 10 km suoraa.. ja tätä jatkui noin 900 km aina Dakhlaan asti. “Toisaalta siinähän oli 90 mutkaa!!! oikee tsäkkäräkkätie ;-)”.
Motouutiset Retkipaikka
Recent Comments