Tämähän on ollut ihmiskunnalla hakusessa jo siitä asti kun ensimmäiset mekaanikot ihmiskunnan hämärässä saivat rakennettua jalkojen väliin asennettavan mekaanisen vempeleen, jonka tarkoituksena oli tuottaa silkkaa mielihyvää.
No ensialkuu niitä piti liikutella lihasvoimalla milloin pyörittämällä, vatkaamalla, polkemalla ja ties miten. Aina kuitenkin tarkoituksena saada aikaiseksi värinää ja sen myötä mielihyvää.
Jossain vaiheessa insinöörit päättivät että mielihyvää pitää saada aikaiseksi sähköllä, niinpä he kehittelivät sähköisen puikulan joka laitetaan jalkojenväliin kytketään virta päälle ja tehonsäätimestä säädellään portaattomasti mielihyvän määrää. Tällaista laitetta minä pääsin siis nyt kokeilemaan. Mahtavaa!!!
Niinpä asaettelin puikulan persauksenalle, kytkin sähköt ja käänsin tehokytkintä! Jestas….
Ei pärissyt, ei savunnut eikä edes tärissyt. Siis tasan samat ominaisuudet kuin issikassa silloin kun issikka ei lähde käyntiin, sillä erotuksella että tämä lähti eteenpäin vallan perkeleesti!
Kyllä nyt veti väkisinkin suupieliä hymyyn, sillä Zerolla ajaminen oli mielettömän mukava kokemus. Jos ei kiinnitetä huomiota pyörän ulkonäköön joka ei minua nykytrendin mukaisella streetfighter tyylillään innostanut niin tämä oli kyllä mukava peli. Pyörän melko pysty ajoasento yhdistettynä ketterään käsiteltävyyteen suorastaan yllyttää ajamaan aktiivisesti. Kaasua tai siis tehonsäädintä kun kääntää niin kaikki teho on heti käytössä uskomattoman tasaisesti kaikissa tilanteissa. Ja koska pyörä on melko lyhyt niin onkin ihan perusteltua että tässä on estetty etupyörän nouseminen, sillä muutoin tämä heittäisi kokemattoman kuskin kyydistään.
On täysin käsittämätön tunne kun tuollainen voima on heti käytössä täysin ilmeettömästi tilanteessa kuin tilanteessa.
Vielä ku akut ja lataustekniikka hieman kehittyvät että tuon toimintasäde tuplaantuisi ja lataus saatais hoitumaan vaikka vartissa, niin alkais mullakin hiilijalanjälki kummasti pienenemään.
Mutta ei niinpaljon hyvää ettei jotain huonoakin. Ruma se on ku mikä!
