Jokavuotinen pako saaristoon on nyt suoritettu. Loppu päätelmänä voisin todeta että tekisi mieli kääntyä takas ja joko syrjäytyä tai erakoitua jollekkin saarelle.
Sillä on todella mahtaavaa ja vapauttavaa olla paikassa jossa ei ole yhtään mitään, näin nykymittapuun mukaan.
Mikä muu voisi kruunata marraskuun tuon kaikista kuukausista mahtavimman kuin viettää se kivikkoisella saarella.
Marraskuu todellakin on kuukausista paras ja mahtavin, sillä kenenkään ei tarvitse teeskennellä pirteää ja energistä. Marraskuussa kaikilla on oikeus olla rehellisisti suomalaisia, ei tarvitse tervehtiä vastaatulijoita eikä tarvitse väkinäisesti jutella säästä. Ei tarvitse ottaa katsekontaktia kanssaihmisiin, vaan voi rauhassa käpertyä itseensä ja pysyä sohvannurkassa.
Tämän upean kuukauden kruunaa retki saaristoon jossa on kylmä ja tuulee, kanssaihmisten kanssa ei tarvitse kommunikoida sillä tuuli peittää alleen kaikki äänet!
En hehkuta tämän enenpää tuota hienoa kokemusta, jonka vain vanha saaristolaiskakara voi ymmärtää. Mutta ohessa muutama kuva tuolta reissulta
Se oli taas aika kokea kesän kohokohta, elikkäs pystymettä. Tälläkertaa pystymettä olikin viety hieman pidemmälle tästä kotikulmilta, eli aina Iisalmeen asti. Hyvä olikin että oli viety niin ei tule nämä lähivitikot liian tutuiksi.
En rupea tähän sen enempää avautumaan mitenkä oli mahtava reissu, mutta kuvaavaa on että 1300 kilometriä ajamista rätäsateessa torstai sunnuntai välillä ja vieläki on hymy naamalla.
No tuossa muutama kuva tapahtumasta
Nyt on puskaparkkilainen jälleen löytänt melko hulppeen mestan. On meinaan pikkasen hienot näköalat tuosta kammarinikkunasta.
Tie toki olis jatkunu tuonna alas rantaan, mut onneks en ajanu rantaan asti sillä on senverra jyrkkä rinne että en luultavasti pääsis sieltä takas ilman nosturia. No aamul meinaan tuonne käppäillä aamu-uinnille kuitenki.
Saattaaolla ja mä luulen että tätä ei aurata muavarten talvella, mut voinpa tätä hyödyntää kunnes tulee lunta.
Taitaa olla aika minunki mennä koht köllölleen, en jaksa ees iltauinnille lähtä ku on niin kiire tehä…. ei mitään.
Eile katoin ehkä maailman paskimman skifileffan ikinä. Meinaan kokeilla josko tänää löytys Netflixistä jotain hieman parempaa. Villilänsaari over and out!
Valokuvatorstain 416:sta haaste on “Paluu”.
Tämä on viimeinen valokuvatorstain haaste, sillä valokuvatorstai siirtyy pelkästään facebookiin ja instagramiin. Tämä on minusta sääli. Mutta olkoon tämä sitten minunkin viimeinen valokuvatorstais kuva ja tämäkin muutaman päivän myöhässä, sillä en meinaa facebookin valouvatorstaita seurailla.
Paluu, eli paluu syysretkeltä Sysmästä ajeltiin todella komeissa ruskan värjäämissä maisemissa.
Kyllä on ollu taas ihan mahottoman hankalaa ja surkeeta, kun on pitäny majottua tuonne pitkin mettiä.
On joutunu olee melkein täydellises hiljaisuudes keskel luontoa, ainoastaa linnut sillotällö huudellu.
Siitä tulikin mielee et kuka vatipää on keksiny nimen laulujoutsen?
Ilmeisesti ei ole tuon nimen keksijä ikinä kuullu millasta perkeleellistä meteliä tuo lintu osaa pitää, enkä minä sitä ihan ensimmäiseks menis lauluksi kutsumaan. No onneksi nuo lähti kauemmaksi metelöimään, tuosta rannasta.
Niin ja niinku tuosta toisesta kuvasta näkeee niin rantakin on ihan surkee, ei pääse metsästä suoraan veteen vaa pitää ensin astua tuoho hiekalle ja sit vasta voi ruveta kahlaamaan syvemmälle. Vesikin on ihan märkää. Kylpytakin joutu ripustaa tuoho puuhu mikä oli ihan vinossa olis seki voinu suoraan kasvaa, mut ei.
Nokipannukaffet keittelin tuos rannas ja kattelin tummuvaa iltaa. Minä ja mun persoonat, eikä saatu edes pientä sisäistä väittelyä aikaseks.
Noh joskus vaa on hyvä olla….
On taas melko kurjat oltavat, kun ei tuota autoakaan saanu ihan rantaan vaan joutuu veteen kävelemään melkein kýmmenen askelta. Ei auta, meen silti uimaan. Niin ja meen muute aamullaki.
On muute Vanajavedes paljon lämpimämpi vesi kuin Ahvenistonjärves.
Sain Askolta mopokuvahaasteen, eli pitäis löytää 10 mopokuvaa. No vaikeaahan tämä minulle on, mutta meinaan yrittää jos löytyis ne tarvittavat 10 kuvaa.
Eli kuva 1 on mun ensimmäiseltä ihan oikealta moporeissulta
(aikaisempia ei lasketa sillä ajelin vespalla ennen tätä). Ajelin Stuuban ja Eijan kanssa Ahvenanmaan kautta Ruotsiin ja sieltä Norjaan.
Norjaa ajeltiin ylöspäin kunnes kurvattiin Suomen lappiin, sillä määränpäänä oli Taivalkosken kontio-ralli.
Pikkasen meillä meni nuo aikataulut sekaisin, sillä oltiin Taivalkoskella viikkoa etuajassa. No eipämitä vietettin siellä sit sellainen korkeanpaikan leiri jossa valmistauduttiin tulevaan kontioon.
Tässä kuvassa ollaan vielä Ahvenanmaalla ja näköjään kikkarapäisen Arin kokkausvuoro. Stuuba on ottanut kuvan ja vuosi oli -86…ehkä, en muista tarkkaan
Voi mua väsynyttä rellestäjää lauloi Eppu Normaalikin aikoinaan. Ja tarkoittivat varmaankin juuri tätä olotilaa.
On niin vaikeeta ja kurjaa kun maisemat on vähä ankeita, ei edes näyteikkunoita mitä katella. Ja tuo koskiki kohisee niin kovaa et pitänee lähtä kohta kuselle… eiku otan viel toisen oluen ja ehkä voikkoleipää iltapalaks…
Läksin ajelemaan Tampereelta Somerolle. Tai siis en varsinaisesti Somerolle vaan Upinniemeen, mut päätin ajella Someron kautta. Ajelin ilosella mielin kunnes yht`äkkii hokasin tienviitan Koijärvi!
Minäpä päätin käydä katsomas et löytyskö täält vanhoja koijärven veteraaneja kahlehdittuna jostain. Ei ainuttakaan ketjuissa olevaa vanhaa ituhippiä missää, kai ne on kaikki jossain pankinjohtajina tai muissa mukavissa sisähommissa nykyää. No kerta Koijärvel oltii ni päätin etsiskellä jonku mukavan kätkön täält.
Pienen kännykän selailun jälkeen otin kohteeksi Valijärven. Ehkä suurin syy tähän valintaa oli maininta kätkökuvauksessa valijärven vedestä joka kuulemma on aina hyytävän kylmää!
Eikun vauhdoilla valijärvelle.
Valijärvelle kun pääsin niin siellä olikin isohko matkailuauto parkissa ja siinä ihmisiä sisällä, olivat selkeästi omineet koko rannan ja pitivät sitä leiripaikkanaan. Ja komea leiripaikka olikin, mikäs siinä oli ollessa.
Vilkuilivat sieltä verhojen raosta ja miettivät tietysti että nyt heidän rauhan tuli pilaamaan joku pitkäpartainen tatuoitu paikkeri. Mutta ei, minä se vain olin
Olivatpa he hämmästyneen näkösiä kun löin prätkän parkkiin, riisuin vaatteet ja kävelin järveen, eivätpä osanneet odottaa tuota 😉
Hieman yli mainostettua oli veden hyytävyys, oli hieman viileää, mutta ei hyytävää.
Kovasti tuo uinti kuitenkin piristi ja virkisti. Pienen kuivattelun jälkeen pistin vaatteet niskaan ja läksin jatkamaan matkaa kohti Someroa.
Somerol meninki sit Hovimäkeen jos oli motoristisauna. Hetken jo tuntu et saan/joudun saunomaan itsekseni, mut tulihan sinne muitaki. Saunan jölkee läksinki kohti Öbistä jossa mirri jo odottelikin
Aamusella päätinki lähteä bemulla duuniin ku luvattiin niin kovin paskaa keliä (Oikeesti päätin jo illalla ja kävin illalla varoiks lisäämässä hieman öljyä koneeseen). Sateessa ajelin ajatuksissani kunnes tuli aika kääntyä Tampereen motarille. Liittymässä irtos bemun takapyörästä pito ja onneks osasin reagoida silmänräpäyksessä juuri oikein. Onni tietysti että oli jo ramppiin tullessa tarpeeksi pieni vaihde päällä ettei tarvinnu enää vaihteita vatkata. Eli reagoin juuri kuten kunnon valveutunut sivarikuski (siis en ole sivari ja kuski vaan sivarikuski) reagoi.
Stonga linkkuun, pikkasen lisää kaasua että sivuluisu on mukavasti hallittavissa samalla kun vasen jalka nousee jalkatapilta osoittamaan menosuuntaan ja vasen käsi irtoaa stongasta ja tekee liikettä ikään kuin heittäisin lassoa. Ja kaiken tämän kruunaa kypärän sisältä kuulu valtavan kova JiiiiiiHaaa huuto!
Ai hitto se oli kivaa teki mieli ajaa siit rampista viel pariin otteeseen.
Noh läksin sit kuitenkin ajamaan motaria kohti Tamperetta, mutta kyllästyin noin viiden minuutin jälkeen eli Klaukkalassa, eli eikun oikopolulle 😉
Jonkun aikaa ajettuani näin tienviitan et punkka. Pakko käydä katsomas millainen sänky siel olis tarjolla? Ei ollu sänkyä e,i pelkkä mukava mutkatie.
No sithämä sainki aatoksen et etin täs duunimatkal yhen kätkön joten kaivoin ajaessa kännykän taskust ja laitoin sen tuoho holsterii ja rupesin ettii sopivaa kätköä. Pienen hiekkatien varrest löytyki sopiva kätkö eli Ahdin antimet. Mopon nokka siihe suuntaa ja lisää vauhtia.
Kätköllä hetken ihmeteltyäni en kyl hiffannt mitä tuolla kätkön nimellä ajetaa takaa, kun ei täs oo vettäkää mist Ahti aantimiaa tarjoilis. Ellei sit toi purkki ole joskus rysällä saalistettu? Ei mittä sanos raumalaine, nimi logiin ja menoks kohti duunia.
Ajelin aikani kuluks Pälkäneen kautta ja näin siel oikeestaa kaks ihmettä.
Tienviitan ”Keltainen talo” Sitä jäin miettimää et se kunnanvaltuuston kokous jossa tienviitoista päätetään on ollu varmasti mielenkiintoinen. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja on ollu ihan raivoissaan ja hakannu nuijaa pöytään niin et siitä on varsi katkennu ja huutanu ihan mahottomasti et nyt se Risto perkele on menny tekemään mahottoman tempun se on maalannu talon keltaseks vaikka on valtuustossa päätetty et kaikilla on sininen talo!
No tienviittahan siihe on pitäny laittaa et osaa Pälkäneellä vierailevat turistitkin käydä tuota ihmettä ihmettelemässä. Väkisinkin kyllä tulee mieleen et mitä mahtaa kunnanvaltuustossa tapahtua kun Risto päättääkin joskus maalata talonsa punaseks?
Ja toinen Pälkäneläinen ihme oli kirkko ilman kattoa! Siis kuka hitto on keksiny rakentaa kirkon mis ei ole kattoa, siinä se on ollu arkkitehdillä oikein älynväläys. Istu siel sit herransanaa kuulemas kun räntää sataa niskaan tosin nöyränähän sitä herransanaa pitääkin kuunnella ei edes kauppiaan niin kovin ylpeä Liisavaimo kehtaa kirkossa nokkapystyssä istua kun menee sateella vettä nokkaan. Vai liekkö arkkitehti sittenkin ollut fiksu eikä typerä, sekun tuo rajanveto on niin vaikeea viisaan ja typeryksen välillä. Aatelkaapa nyt vaikka norjalaisia kirkonpolttajahevareita, turha yrittää räntäsateessa saada kirkkoa tuleen kun ei koko rakennuksessa ole puuta lainkaan, tikkuaskikin kastuu räntäsateessa aivan käyttökelvottomaksi. Mikä on kyllä aivan oikein noille hevari pitkätukille.
Sattuipa oivasti kun läksin kirkonluota kohti Tamperetta ajelemaan niin läppäreissä rupesi soimaan Midnight Oilin Beds are Burning, sillä vain että kun nuo sängyt on olleet mielessä näin pitkään pon punkasta läksin ja punkan kautta ajoin palamattoman kirkonluoksen niin nyt ne laulussa niitä sänkyjä polttaa, Taidanpa aloittaa duunipäivän päikkäreillä etei tule tehdyksi mitään hätiköityä.
Loppu duunimatkan tein mielikuvaharjoituksia ja harjoitteita että osaan olla kunnon virkamies lopunpäivää, tänään keskityin harjoituksissani siihen että osaan hymyillä suupielet alaspäin.
Kotimatka olikin sit ihan jotain muuta, sillä järkkäsin ittelleni treffit!
Eli koppasin Hämeenlinnast Anun kyytiin ja sit mentii Ahvenistolle uimaan. Mut enpäs kerrokkaa enempää…
Olipas mukava tavata Anu pitkäst aikaa
Lomat on nyt tältäerää vietetty ja tänään pääsinkin pitkästä aikaa ajelemaan mopolla duunista kotiin oikopolkuja pitkin.
Ja löytyikin jälleen todella mukavia reittejä.
Kutalan kasino oli pieni kioski Kultalassa. Oikeesti en aikasemmin edes tienny et tuollanen paikka on olemassa ku Kutala. Mut nyt tiijän 😉
eikä tässä kaikki, Kutalan kasinolla on motoristi-ilta aina maanantaisin ja sinnehän tulikin yllättävän paljon mopoja ja hienoja mopoja. Olipa joukossa jokunen tuttukin.
Veteraaniralli meni ja oli minusta järjestetty todella komeissa puitteisa ja koska ilmakin oli suosiollinen niin eipä ole moittimista mistään. Eli iso kiitos järjestäjille minunpuolestani!
Vaikka läksin reissuun yksin niin ei tarvinnut yksin olla ja olikin mukava tavata tuttuja ja tuntemattomia ja puhua mieliaiheestani eli moottoripyöristä.
Minusta Veteraaniin mennään tapaamaan ihmisia ja katsomaan pyöriä, niinpä tapasinkin jälleen paljon ihmisiä ja näin komeita mopoja. Tässä koosteessa kuvia joistain mopoista. Viikonlopusta jäi hyvä mieli eikä edes sunnuntain kotimatkan kovat vesisateet latistaneet mielialaa.
Saatii Karin kanssa pikkase vapaata ni päätettii lähtä mopoilla Ahvenanmaalle. Hyvään saumaan sattui tämä meidän reissu sillä ilmat oli mitä mahtavimmat, eli pelkkää auringonpaistetta.
Alkumatka ajeltii pikkuteitä sadetutkan mukaan sateita väistellen kunnes päästii Vuosnaisiin iha viimehetkellä ennen laivan lähtöä. Åwan saarella olikin jo Kari ja Marita satamas vilkuttelemas. Oli mukava tavata reilun parinkymmenenvuoden jälkeen.
Seuraava päivä ajeltiinkin edestakas Brändön saarta eli kaikki tiet läpi hiekkateitä myöten. Siin vaihees aateltiin et olis pitäny lähtä aamun ekalla laivalla eteenpäin eikä jäädä odottelee sitä kolmenlaivaa.
Ahvenanmaalla sit ajeltiinkin saaren laidasta toiseen välillä jopa maanalla vierraillen, Yö saarella vietettiin Kattnäsin leirintäalueella jossa meilla oli hieno rantatontti. Viiminen yö saarella vietettiinkin Hummelvikenin satamassa M/S knipanin salongissa .
Pakkohan se oli kurkata reunanyli.
Ei saa kertoa Jaanalle et oltiin tällases paikas Pikku-Aa:n kans, hää vois sanoa pahasti 😉
Ei ollu tiekään tänne kovin kummonen, varsinki kun tien päässä oli puomi et jouduttii peruuttamaan takas. Onneks on peruutuskamera, muute ontas tuolla vieläki 😉
Ollaa taas pikku-Aa:n kans pärtsäilty päivä ja bongailtu villieläimiä. Nähtii peura, hirvi ja kettu joka raahas jotain elukkaa suussa mukanaan. En tiä mikä elukka sillä oli suussa joku vaalee ja pörrönen eli luultavasti se oli jääkarhun poikanen.
Kun käytii tankkaamas ni viereiselle mittarille pölähti ite Teemu Selänne, joka kehu meidän prätkää mageeks ja hää jutteli Pikku-Aa:n kans senaikaa ku mä kävin maksamas tankkauksen.
Tänää on ollu melko sateistä pääkaupunkiseudulla, mut sain Timolta vihjeen tuollasesta android sovelluksesta kuin Helsinki Testbed joka kertoo kolmetuntia taakseppäin sateiden kulun. Eli se ei ennusta mitään vaan väyttää miten sateet ovat liikkuneet viimisen kolmentunnin aikana joten siit voi ihan ite päätellä mihin ne menee seuraavaks. Hyvä ohjelma jolla pytyy mukavasti kiertämään sateet. On ku prätkäilijöille tehty tuo ohjelma.
Niiden netti sivulta löytyy sama tieto http://testbed.fmi.fi
Niin nykyäänhän tämä kanava tunnetaan paremmin nimella ZeiZein ränni, siis ei sen Öbisläisen höpöttävän hymypojan mukaan vaan sen toisen joka on kuin Stubin avioton velipuoli.
Kotimatkalla koitin oikasta, mut polku perskeles loppu kesken. Mä en kyl tajuu miten polku voi loppua kesken? Eikös sen polun pitäis aina mennä johonki? Oli ensimmäinen umpikujapolku minkä oon nähny.
Kuumahan tuolla vitikossa tuli kun polkukin loppu kesken ja loppui kesken tuon mun enduron ajo-ominaisuudetkin. Onneks löyty kuitenkin pieni lampi, joten eikun vaatteet veks ja lampeen vilvottelemaan, kyllä olikin kiva uiskennella lumpeenlehtien seassa.
Kun tulin kotiin ni Pikku-A istui pihassa sivuvaunussa ja tokasi et eiköhän lähetä ajelee. Eihän siinä muu auttanu kuin lyödä Suzuki parkkiin ja laittaa beemeri tulille ja eikun baanalle, mut se onkin jo toinen juttu se 😉
Valokuvatorstain haasteena tälläviikolla on “Matala”
Joten tässä matala majani eräällä yöpymispaikalla mennäviikolta.
Tuossa autiotalon pihassa on muuten rauhallista yöpyä, mutta moottoritie on liian lähellä ja sieltä kuuluu melkoisesti autojen ääniä. Mekkala tosin vaimenee yön pimeimmiksi tunneiksi, alkaen taas aamun valjetessa uudelleen
Motouutiset