Sunnuntaiajelu

Sunnuntaina oli vallan mahdottoman hyvä ilma. Joten päätin käydä tekemäs pienen iltalenkin issikalla.
Ajelin jälleen mahtavan upeita pieniä teitä pitkin, Välillä oli päällyste ja toisinaan oli hiekkapinta.
Välillä tie oli jopa kasvanut umpeen, mutta siellä pystyi issikalla vielä puikkelehtimaan keskellä vitikkoa.
Yllättävää oli myös pitkän korpitaipaleen jälkeen tielle vedetty puomi. Onneksi puomin pystyi vetämään paikoiltaan ettei tarvinnut takaisin kääntyä. Laitoin puomin takas paikoilleen kun olin saanut pyörän puomin toisellepuolen.

Matkalle mahtui monen näköistä maisemaa. Oli myllyjä, hylättyjä taloja sekä umpeen kasvaneita teitä.
Ajelun taitepisteessä käväisin katsomassa Talvian Hiidenkirnuja
Tällaista reittiä ajelin




Kuvaa klikkaamalla pääsee tsuumailemaan reittiä. Sieltä löytyy mielenkiintoisia pätkiä ainakin kaikille kurapyöräilijöille.

Tässä alla viel kuvia tuolta sunnuntaiajelulta.

Talvian Hiidenkirnut

Talvian hiidenkirnu Lohjalla on melkoisen näyttävän näköinen reikä kalliossa.
Isompi kirnu on nelisen metriä leveä. Ison kirnun alapuolella on pieni kirnunpoikanen noin puolmetriä leveä pikkukirnu.
Kirnut sijaitsevat Hormajärven luoteisrannalla.

Lisää surmanajoa

Löytyipäs vielä yks kuva surmanajosta kun Salmisen Toni lähetti mulle kuvan lehdest.
Etelä-Suomen Sanomat sunnuntaina huhtikuun 18. päivänä 1999 / Lahden prätkämessuilta. kuvaaja: Pertti Louhelainen

Jos muiltakin löytyy kuvia Hornanveljien esityksist ni niitä saa lähetellä mulle.

Hirviää, hirviä

Olin yks päivä ajelulla, kun äkkäsin kaks hirvee pellonreunas.
Ei muuta ku issikast jarrut kii ja jäin siihe niit kattelee. Päätin sit ottaa kuvanki.
Joten kaivoin kameran sivuvaunust ja vaihoin siihe viel objektiivinki. Issikka rallatti kokoajan tyhjäkäynnillä ja hirvet senku jatkovat syömistään.
Eli ei noi mitää arkoja elukoita ole sillä issikka ei ehkä ole mikää euroopan hiljasin mopo ja nuo vaa jatko safkaamista.

Jawa kopteri

Harvoin törmää noin tyylikkääseen ja hienosti viimeisteltyyn Jawa chopperiin.
Karkkilan romppeilla tuollainen oli harrasteparkissa.

Mutta kukas tunnistaa tuon taustalla olevan pyörän?

Suorinta tietä

Lähdin käymää Kirkkonummella, ku issikka piti tankata.
Ajoin melko varmasti suorinta mahdollista reittiä.



Kuvaa klikkaamalla pääsee tsuumailemaan reittiä.

No kävin samalla Ryden luona ja sain prätkäpuvun takin lainaan rydeltä, housuthan mulla jo olikin Rydelt lainas

Surmanajoa

Aikani kuluks tongin vanhoja laatikoita ja sieltäpäs löytyikin oikea Albumien aarre.
Nimittäin lehdestä leikattu kuva jossa ajan jylhä-äänisellä CZ moottoripyörällä, kuolemaa uhmaten pitkin pystysuoraa seinää.
Kerkesin tuossa jo harmitella ettei tuosta surmanajosta ole jäänyt yhtään kuvaa, mutta olin siis väärässä.
Kuva on leikattu ilmeisesti Forssan paikallislehdestä, mahdoton sanoa kun on niin tiukasti leikattu vain tämä kuva talteen. Ikäväkyllä en muista kuvaajan nimeä.

Karkkilan romppeet

Käytiin Pikku-A:n kanssa issikka ajelulla ja samalla tsekattiin Karkkilan rompetorin tarjonta.
Oli vallan mukava ilma ajella ja ajeltiin jälleen pikkuteitä myöten. Aivan valtavan mukaviaja mutkaisia ajeluteitä.
Reitti oli niin mukava ajeltava että ajettiin kotiinpäin samoja jälkiä
Reitti löytyy täst
Jos on asiaa Kirkkonummelta Karkkilaan ni kandee ajella tuota reittä myöten.

Mitään aarteita ei tälläkertaa löydetty, mut oli mukava silti käydä ajelulla

Päivänkakkarat

Oltiin poikien kans lauantaina rantsus onkimassa. Oli kyl melkoinen tuuli, ei meinannu pysyy päivänkakkarat kallionkolossa.

Oltiin tänäänki venesaares onkimassa ja saatiin ihan kelpo ahvenia saaliiks.
Äsken paisteltiin niit pannulla, ja voe voe et ne oli hyvii

Särki

Ei siis rikki. Vaan se kala, särki.
Oltiin poikien kans pilkillä tai siis ongella, eli siis ongittiin pilkillä. No en minä, mutta pojat.
Jimi sai kolme tollasta särkeä, valtavia vonkaleita. Syötäis särkisoppaa koko ens viikko jollei lokit olis syöneet koko kalasaalista.

Mutta olisittepa nähneet sen mikä pääs karkuun. Se se vasta olikin valtava, ainaki 12 kilonen….

Bromarvin kalliot

Kävin katsastamassa Bromarvin kalliot ja pakko sanoa että oli melkoisen mahtava paikka. Todella majesteettiset kalliot kohoavat metsästä pystysuorina jyrkänteinä.
Vaikka kalliot eivät kohoa kuin 40 metriin, mutta kun ne kohoavat suoraan merenpinnan tasosta pystysuorina niin ne ovattodella mahtavan näköiset.
Kallion juurella sijaitsee Bromarvin luolat jotka ovat tyypillisiä suomalaisia luolia eli isojen kivien väliin jääneitä pieniä onkaloita.
Paikalla kannattaa käydä sillä maisemat ovat todella hulppeat.

Poikkesin matkalla myös Hangossa hörppimässä Hankolaisen änkyrän tarjoamat kaffet ja ikiväärijuomat. Kiitoksia vain jälleen kerran.
Matkan ajelin miltei täysin pikkuteillä pysytellen ja ajoinpa pienen matkaa jopa keskellä metsääkin. Jossa siis ei ollut tietä lainkaan. Kyllä se niin on että mihin ei issikalla pääse niin sinne ei tarvitse mennä lainkaan.

Ajoreittini löytyy tästä
Metsäosuus löytyy Öbyn lähettyviltä kunhan suurentaa karttaa tarpeeksi

Porkkalan pistoraide

Porkkalan vuokrakauden aikana Venäläiset rakensivat Kelasta pistoraiteen Båtvikiin jossa sijaitsi silloin satama.
Nyttemmin nuo raiteet on jo purettu pois, mutta tuo vanhan rautatien pohja on yhä ajettavassa kunnossa.
Niinpä minun piti käydä siellä ajelemassa issikalla ja samalla katsella maisemia.

Viimeksi kun kävin ajamassa tuon rataosuuden prätkillä Iibun kanssa(Oliskohan ollu -95) niin tuolla oli vielä raiteet paikoillaan.
Tässa linkissä näkyy tuo vanha rautatie
(kyllä se näkyy kun karttaa suurentaa)

Hubertin matka jatkuu

Ajelee Hubertti melko mielenkiintoisissa maisemissa Mongoliassa. No Uralilla tietty, ei kaikilla ole varraa iiiceehen 😉


httpv://www.youtube.com/watch?v=v6Sa0Fo7LGc

Lisää hirmuisesti kuvia Hubertin seikkailuista löytyy täältä:
http://www.thetimelessride.com
Tuo mies on todellinen oman elämänsä sankari