KTM Adventure Rally 2012

Nyt olen jo hieman toipunut tuosta rallista. Ja pakko myöntää että oli melkoisen raskas ralli sekä henkisesti että fyysisesti.
Kuvia ei ole kovin paljon kun en kerint kuvailemaan, mutta tässä muutama.

Ihan älyttömän iso kiitos Dusty Wobbls porukalle ja etenkin Sakelle mahtavista järjestelyistä sekä reiteistä.
Iso kiitos myös Hollantilaisille mekaanikoille kun jaksoitte kannustaa ja auttaa minua.
Välillä vaikutti kisan jatkaminen miltei mahdottomalta, mutta sain kuitenkin suurimmat ongelmat korjattua ja pääsin kuin pääsinkin maaliin asti.

Vuodenpäästä uudelleen!

Täällä Dusty Wobbls kuvapankki tapahtumasta

Alkas olla valmis

Kävin mopokerholla tarkastamassa öljyt viikonlopun KTM Adventure Rally 2012n varoilta.
Ei tarttent lisäillä. Otin kuitenkin varoiks litran öljypurnukan mukaan sekä vaihtotulpat ja kytkinvaijerin.
Toivottavast noi varaosat riittää, tai pikemminkin toivottavast noitakaan ei tarvita.

Huomisen meditoin ja Torstaina starttaan kisaan. Lähtö on klo 08.00 Orimattilast ja takas Orimattilaan ajellaan Joensuun, Kajaanin ja Jyväskylän kautta sunnuntaina.

Kuvasurautus

Kävin jälleen noutamassa yhden kuvasurautusrastin. Tämä autonraato löytyi Vihdin kartingradan takaa kun seuraili erästä polkua. Polku oli kyllä paikkapaikoin melko kapea tuolle mun yhdistelmälle.

Uuden rastin kävin pouttamassa tuollaiseen paikkaan

Sivuvaunun iskari

No niin pitkästä aikaa vaihdoin sivuvaunuun iskarin kun se oli taas menny poikki.

Otin sit issikasta sen viimisenkin iskarin ja laitoin se sivuvaunuun. Tuli sellanen dejavu fiilis 😉

Päätin kuitenkin tälläkertaa hieman lisätä jousen esijännitystä. No eikös perkele jousenkiristys rengas jousen ympärillä paukahti poikki. En lyöny enkä hakannu vaan käänsin sillä ihan omalla jousen haka-avaimella. Kyllä nyt alkaa olla Marzoccin osakkeet korkealla minun silmissä.

Mutta eipä hätää! Purukumilla paikkaamme sen 😉
Eiköhän tuo taas kestä senverran että pääsen kotoota pois…

Kiertelin tänään näitä uudenmaan kivijalkakauppoja läpi kyselemässä iskareita, mutta tuloksetta. Mitään ei nykyään enään pidetä hyllyssä vaan kaikki on tilattava jostain ”keskusvarastosta” joka luonnnollisesti sijaitsee perkele perliinissä. Pitäkää tunkkinne sanon minä. Pitänee ruveta selailemaan eebayta jos sieltä löytys ihan oikee iskari eikä mikää Marzocci

Rengasrikko

No voi helvata. Meinasin tänää lähtä ekakerran ajelulle tuon reissun jälkee ni en päässy ku kilometrin eli Valkolammelle ku takarengas räjähti. Eiku kävellen kotii, en viittiny ajaa ettei takavanne mene pilalle.
Nyt voi lisätä tuoho edellisee listaa viel yhen takarenkaan.

No alko olla aikaki vaihtaa olihan tuolla kumilla ajettu yli 4000 kilometriä

Kymppitonni

Tuli beemeriin 10000 kilometriä täyteen tänäkesänä. 03.04.2012 tankkasin tänäkesänä ekan kerran, eli 4 kuukautta meni kymppitonnin ajamiseen.


Ja mitäs se pitää sisällään:

  • 3 kpl Eturenkaita
  • 3 kpl Takarenkaita
  • hiilet laturiin
  • 2 kpl kytkinvaijereita
  • 1 kpl vaihdelaatikko
  • 2 kpl sivuvaunun iskareita
  • 2 kpl tulpanjohtoja ja tulpanhattuja
  • ilmansuodatin
  • öljynsuodatin
  • öljyä
  • 836L bensaa

Ei hassummin 20v vanhalta mopolta.

Pikainen käväsy Nordkappissa

Sain yllättäen pyhättömän viikon vapaata eli maanantaista perjantaihin. Hetken mietiskelin että mitähän kivaa sitä keksisi.
Ei tarvinnut kauaa miettiä kun päätin että minä lähden käymään Knivskjelloddenilla.

Koska tuonne niemenkärkeen ei pääse mopolla vaan sinne menee vaelluspolku, niin päätin että otan KickBiken mukaan. Minähän en kävele 😉

Matkalla ajaisin Altan wanhan postitien kautta, sillä sehän olisi siinä matkalla.
Pakko myöntää että Altan wanha postitie oli todella upea kokemus ajella läpi. Tie kulkee melkein kokonaisuudessaan puurajan yläpuolella eikä siellä tästäjohtuen ole ensinkään hyttysiä.

Knivskjellodden oli paha pettymys, ei paikkana (ehkä) vaan ilman puolesta. Koko vaellusosuuden (noin 8 kilometriä/suunta) oli pilvet niin alhaalla että kastuin läpimäräksi enkä nähnyt mitään. Kompuroin polun läpi kantaen ja työntäen Kickbikeä, sillä polku ei ollut ihan sellainen tasainen polku kuten olin kuvitellut 😉

Istuskelin Knivskjelloddenin kärjessä umpipilvessä märkänä palellen noin tunnin kunnes minulle riitti. Onneks mulla oli gepsi mukana sillä ilman gepsiä olisin eksynyt polulta jo tullessa, sillä en nähnyt oikeesti mitään tässä umpisumussa.
No gepsin avulla kompuroin kickbikeä työntäen takas moponluokse.
Knivskjelloddenissa olis ollu geokätkökin joka jäi sumussa löytymättä.
No ei auta tuonne pitää mennä joskus uudelleen jos kävis parempi tuuri ilmojen suhteen.

Päätin siis käydä Nordkappissa kaffella ja lämmittelemässä, sillä tiesin että siellä on kunnon turistirysä kahviloineen. Nodkappissa pilvet hieman väistivät ja pääsin ottamaan muutaman turistikuvankin.

Takaspin ajellessa ajelin samalla hieman pikkuteitä joita löysin Magerøyan saarelta. Kävin muunmuassa Honningsvågtunnelin päällä minne ei saanut ajaa sillä se oli sotilastie, koska olin kieltätaitamaton turisti niin ajoin sinne silti 😉

Kotimatka oli peree suunnitella Rovaniemen kautta sillä mun eturengas alkoi olla ihan sileä.
Loppumatkasta ei ole mitään kerrottavaa sillä nelostie on tylsä ajeltava kumpaansuuntaan tahansa.

Tässä viel jokunn kuva tuolta pikaselta reissulta

Tässä vielä teknistä tietoa reissusta, eli ajetun reitin profiili.
Profiilikuvaa klikkaamalla aukeaa reitti tsuumailtavaksi(hitaasti, mutta kyllä se sieltä tulee)

No, kannattiko ajaa viiteenpäivään 3500 kilometriä ja istuskella välillä markänä kylmissään umpi-pilvessä?

Kyllä kannatti, olen jo kotona ilmottanu että enskesänä jos Pikku-A pääsee kesäleirille niin minä taidan silloin kävästä Kirkenesissä ja Vardøssä

P.S. Mainittakoon vielä menomatkan ensimmäinen yöpyminen Kattilakoskella. kattilakosken leirintäalue Siellä ei käynyt pankkikortti, mutta omistaja antoi mulle tilinumeron paperilapulla ja sanoi että maksa sitten kun pääset takas kotiin. Muutenkin leirintäalueen pitäjän kanssa oli mukava jutustella. Jos liikutte sielpäin ni kandee yöpyä sielä. Kahden henden mökki saunalla 30 euroa ei minusta ole paha hinta.
Katsokaa alueen kotisivut.
http://www.tonko.cjb.net/

Koitin kommentoida

Koitin kommentoida Viruksen hienoa rallikuvaa, mutta sillä oli niin perkeleelliset turvatoimet ja salasanat etten minä pystynt ja osant niitä oikein kirjottaa.
No niinhän siin kävi et blogspotti luuli minuu ropotiks ja esti mun kommentoinnin kokonaan.
No kuva oli hieno ja se löytyy tuolta:
http://speed.pic.fi/kuvat/Moottoriurheilu/Autourheilu/Ralli/O.K.+Auto-ralli+2012/DSC8136.jpg

Mutta Viruksen blogspotille sanon et pijä tunkkis perkele!