Tämänkertainen valokuvatorstain haaste on tekstikatkelma.
Minun mielestäni suurimpia virheitämme, heti ihmisenä olemisen jälkeen, on aikakäsityksemme luonne. Meillä on kaiken maailman kapistukset, kellot ja kalenterit, jotka siivuttavat ajan kuin makkaran, ja me nimeämme siivut aivan kuin omistaisimme ne eivätkä ne voisi koskaan muuttua – ”kello 11.00, 11. marraskuuta 1918” – vaikka todellisuudessa ne saattavat hajota kappaleiksi ja vieriä tiehensä aivan yhtä helposti kuin elohopeapisarat.
(Kurt Vonnegut: Maaton mies, Tammi 2007, suomennos Erkki Jukarainen)
Jostain syystä mulle tuli välittömästi tämä kuva mieleen kun luin tuon haasteen. En sitä pysty täysin edes selittämään, joten ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin laittaa tämä kuva
Tämähän on hyvä. Mies ainakin pysähtyneessä tilassa, aika kyllä taitaa mennä eteenpäin.
Ihan hyvä kuva aiheeseen. Tosin tuo aihe oli aika hankala. Hauskan pysähtynyt katse miehellä ja kello tuossa ylhäällä sopii siihen kuin nenä päähän. 🙂
Ihanan levollinen kuva, rauhoittava!!! Siinä syntyy varmaan suuria ajatuksia!
Kuva on erinomainen vastaus annettuun haasteeseen.
Vähän sellainen zen tunnelma kaverista irtoaa. Irronnut ajasta!
Kuvahan sopii loistavasti aiheeseen. Aika, pysähtyneisyys, odotus…