69. haaste

Tämänkertainen valokuvatorstain on tekstikatkelma.

Minun mielestäni suurimpia virheitämme, heti ihmisenä olemisen jälkeen, on aikakäsityksemme luonne. Meillä on kaiken maailman kapistukset, kellot ja kalenterit, jotka siivuttavat ajan kuin makkaran, ja me nimeämme siivut aivan kuin omistaisimme ne eivätkä ne voisi koskaan muuttua – “kello 11.00, 11. marraskuuta 1918” – vaikka todellisuudessa ne saattavat hajota kappaleiksi ja vieriä tiehensä aivan yhtä helposti kuin elohopeapisarat.
(Kurt Vonnegut: Maaton mies, Tammi 2007, suomennos Erkki Jukarainen)

Jostain syystä mulle välittömästi tämä kuva mieleen kun luin tuon haasteen. En sitä pysty täysin edes selittämään, joten ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin laittaa tämä kuva

Tänään olin onnellinen!

Olin tänään Jimin kanssa Kopparnäsissä, meillä ei ollu mitään erityistä suunnitelmaa me vaa mentii sinne ja dallattii rantsussa.
juoksenteli ja hyppi kiveltä kivelle sekä välillä juoksi aatoja pakoon, minä kävelin hiljalleen perässä ja vaa olin.
Oli mulla mukana mut en oikeestaan ees kuvannu mitään kun oi vaan niin hyvä fiilis pelkästään olla. Tuuli oli aika kova ja aallot iski rantaan niin kovalla voimalla ettei me voitu edes jutskata sillä tuulen ja aaltojen ääni oli niin kovaa ettei puhe olis kantanu sen yli. Yht`äkkii mä hiffasin et hitto mähän oon aika hyvällä tuulella ja nautin tuulisilla rantakivillä pomppimisesta.
Muistin et tätähän olin tehny omanki faijan kanssa pikkuskloddina. Faija käveli rantsussa ja heitteli virveliä minä pikkujätkänä pompin kiveltä kivelle potkin oksia ja heittelin käpyjä, kaikkee mitä pikkukundit tekee rantsussa. Asetelma oli nyt oikeastaan aika sama, mä kävelin ja otin valokuvia ja juoksi kivillä ihan samal taval ku mä aikoinaan. Jääköhän Jimillekki täst sellanen lämmin muisto minkä se muistaa isompana?

Rupesin funtsii et nyt on aika hyvä olla, tuulee kovaan aallot heittää välillä merivettä silmille. hymyilee ja huutaa välillä mulle jotain, en kuule mitä se sanoo mut hymyilen ja nyökkään jolloin Jimi juoksee hieman pidemmälle.

Pakko oli funtsia et mikäs sen onnen saa aikaiseks? Sekö et on niin kova tuuli ettei kuule mitä poika huutaa? Tarkemmin ku ajattelin ni just nyt tääl rantsussa ei ole huolia eikä murheita, eli lyhyesti onni on sitä ettei mikään ahdista.

Lomamuisteluita

Katselin Pikku-A:n kanssa kuvia viimekesän lomareissulta. Tultiin molemmat hyvälle tuulelle kun muisteltiin mitä kaikkea kesällä tehtiin.
Mukava katsella kuvia Axelin kans kun Axelkin osaa jo kelata menneitä tapahtumia ja kertoilla innoissaan mestoista joissa käytiin. Alkas vissiin olla aika ruveta pikkuhiljaa funtsimaan enskesän reissua. Mun tekis mieli mennä Normandiaan, mut pitäää viel funtsia onhan sinne melkoinen ajaminen

Meen Axelin kans lekuriin jälleen tänään, taitaa olla korvatulehdus kun on korvaansa pidellyt.
Korvtulehdukset on paskamaisia, varsinki jos se rupee uusimaan kovin usein. No toivotaan et tokenis lääkekuurilla täl kertaa