Meinaan kun laitoin mopoon gessun alustan ni jäi jalka lyhkäseks.
Eiku töihin, koska olen hitsannut viimeksi vuonna -85 ni ajattelin ettei se kovin vaikeeta voi olla. Joten eikun puikko tulille.
Ensimmäisellä yrityksellä tais olla liikaa virtaa
Nythän tää rupee jo sujumaan
Joo-o juuri tehää puikolla ja sauma makitalla 😉
No mutta jalka on nyt tarpeeksi pitkä ja ylettää maahan asti, eli jälleen onnistunut operaatio.
Muutoksen tuulia ilmassa ja mun bemu nousee talvenaikana hieman korkeammalle kun laitan siihen gessun alustan. Muutos alkaa edestä ja tässä ensimmäiset vaihdettavat osat. Ja vaikka tiedän miten mukava laakereita on vaihdella kesken reissun niin meinaan silti vaihtaa tuohon etuseen laakerit etukäteen.
Kävimme Jimin kanssa kurkistamassa mitä kuuluu Villa Mehulle. Edellisestä käynnistä onkin jo aikaa. Ilokseni huomasin että ilkivaltaa en alueella huomannut, mutta aika tekee tehtävänsä ja on todennäköistä ettei nuo mökit enää montaavuotta pystyssä kestä. Tässä pari kuvaa Mehun nykytilasta
Jälleen on se aika vuodesta kun pitää mopoja laitella talviteloille. Eli Suzuki ja Bemu saa lähtä talviunille. Suzukin kesä oli vaatimaton eli 1607 kilometriä. Bemullakin ollut hiljainen kesä sillä nyt tuli ajettua vain 11998 kilometriä. Joten melko paljon tuo koronakesä on verottanut kilometrejä ihan sillä kun duunimatkat on jääneet kokonaan pois ajeluista.
Loppuvuosi ajellaan sit sivaribemulla. Tosin jos kelit heittäytyy kovinkin hienoiksi niin tuon pikkubemun saa tuosta hevoskärristä tienpäälle melko helposti, joten voi olla että silläkin vielä ajelen.
Kesäkuussa vaihdoin bemuun hiilet, mutta nyt meni latauspuolelta diodisilta rikki ja lataus loppui jälleen ;(
Koska tuntui olevan melko mukava ilma tehdä pientä piharemonttia, ja Aila piti huolen että ei ole hyttysiä riesana. Päätin ryhtyä toimeen ja purkaa jälleeen bemun tuohon pihalle.
Vanha laturi joka siis hiilien ja muiden menneisyydestä tuttujen mystisien voimien avulla lopetti toimimisen. Vaikka laturi näyttää hyvinvoivalta ottaen huomioon että se on tuos bemun keulalla pyörinyt jo 30 vuotta, niin päätin ottaa sen pois
Tilalle meinasin laittaa ihka-aidon tsekkikläisen vapen, jollaisen olen joskun myös issikkaan laittanut.
Kiva saada uusia kiiltäviä osia bemuun, vaikka ne jäävätkin lopulta näkymättömiin
Nyt alkais olla aika laittaa sivaribemun sähköt uusiks. Reilu kolmevuotta sitten kun olin lähös Muurmanskiin ni osa bemun sähköistä hävis savuna ilmaan. Tein sillo niinsanotun hätäkorjauksen et pääsin reissuun. No se hätäkorjausta on siel vieläki ja ajattelin et nyt on aika tehdä asialle jotain.
Siis lähtökohta näyttää tältä.
Tämän muutoksen myötä bemu siirtyy nykyaikaan, siis jos ja kun saan muutoksen tehtyä onnistuneesti.
Jonkinverran sain karsittua noita johtoja, eli nämä jäi ylimääräiseksi
Lopputulos näyttääkin nyt tältä
Joten pitänee sanoa että oli onnistunut operaatio.
Samassa yhteydessä vaihdoin kaasuvaijerit ja kaasukahvan. Jarrupääsylintelin kahvoineen joka on 1200 GoldWingistä johon uusi pääsylinterin tiivistesarja ja uudet jarrunesteet. Muutoksen myötä myös sähkökytkimet piti vaihtaa uusiin.
Mutta nyt siis mun bemus on avaimeton käynnistys ihanko uusissakin gessuissa.
Olen tuolta Ameriikan internetistä lukenut että ovat saanet tästä bemusta rikottua noita vaihdelaatikossa olevia takarungon kannakkeita kuten tämä interwebistä varastettu kuva osoittaa:
Onneksi tuohon on saatavissa reparatkittejä tai siis lähinnä tukirautoja jotka estävät tuon murtuman.
Minä tilasin espanjasta itselleni Bemun GS:n tarkoitetut tuet. No eihän ne suoraan sopineet sillä täs mun ärräs on jalkatapit ja jarrusylinteri ritaval kiinni.
Pikkasen porasin, rälläköin ja viilasin niin HOP yht`äkkii se olikin sopiva osa.
Nyt kärsii ajella hieman epätasaisemmallakin tiellä vaikka onkin laukut täynnä matkatavaroita.
Pitihän se käydä kokeilemassa et tuntuuko erillaiselta… Ei tunnu, mut eipä tarvii enää murehtia tuota mahdollisuutta et menee rikki.
Täs pien video koeajo lenkilta
Nyt olikin sopivasti joutilasta aikaa, joten otin ja vaihdoin sivaribemuun hiilet.
Sivarihan on nyt seisonut muutaman vuoden kun se lopetti lataamisen.
Joten eikun moottorista nokka auki ja hiiliä vaihtamaan. Kaikki sujui kuin strömsössä. Kunnes kasausvaiheessa toisen hiilen kiristysjousi sanoi tsing ja lensi laturin sisälle. Joten laturi piti avata että sain jousen ulos sieltä ja paikoilleen.
Tämän näkösiä ne hiilet oli viimeksikin kun ne jouduin vaihtamaan.
Samalla huomasin et vasen kaasuvaijeti oli melko pahoin rispaantunut. Ja koska mulla oli varavaijeri niin vaihdoinpä nyt senkin ettei tarvii joskus tienpäällä vaihdella, sillä tuo ei olisi enää kauaa kestänyt.
Hienoa oli huomata kuinka bemu heräsi nätisti käyntiin muutaman vuoden horroksesta ja myös lataus toimi. Siis oli varsin onnistunut operaatio
Ilmainen pulla! Mikä ihana tekosyy!
Siinäpä se tärkein mikä saa miehen lähtemään kotoaan ja ajamaan yli vuorten, kauas merien taa uhmaten luonnonvoimia. Se on niin suuri houkutin että siihen ei voi olla tarttumatta.
Tälläkertaa tuon mahdollisuuden tarjosi bmw kerho tarjoamallaan jäsenilleen pullakahvit Pilpalan Lättiksellä. Ja moni oli ottanut kutsun vastaan, sillä Lättiksellä oli toistasataa bemeristia. Siinä olisi ollut Poliisin karhuryhmälläkin tekemistä jos olisi saanut vihiä että tälläinen liivijengi lähes laittomasti jossain kokoontuu..
Ymmärrän että suurelle yleisölle menee nämä liivijengiläiset helposti keskenään sekaisin, mutta selvennän nyt pienellä vinkillä miten heidät erottaa toisistaan. Kaikkihan sen tietää että liivijengiläisille väri on se erottava tekiä ja kaikki kantavat omaa väriänsä ylpeänä.
Siis nämä pahamaineiset sinkojengit erottaa siitä että heillä on mustat liivit, kun taas bemaristeilla on sellaiset huomiovärillä varustetut keltaiset liivit. Muuten jengit ovat hyvinkin samankaltaisia keskenään, paitsi kun bemaristi menee ohi nin ei kuulu järjetöntä mökää vain pientä tuulensuhinaa ja radiosuomen sääkatsaus radiosta.
Yhtäkaikki, oli oikein mukava käydä tapaamassa tuttuja ja ajella kauniissa kesäsäässä pitkin hyväkuntoisin eteläsuomalaisia maanteitä. Jotkut kyllä tuntuivat purnaavan virkavallan kyttäysmeininkiä nopeuksien suhteen, mutta minä en sellaista huomannut. Ei ollut vastaantulijoita eikä yhtään tutka-autoa näkynyt matkalla ja sain ajaa ihan niin kovaa kuin uskalsin.
Minusta on täysin kohtuutonta että minä vain ajelen motskarilla päivät pitkät. Niinpä päätin pitää välipäivän ajeluissa.
Sensijaan että vain ajelisin päätin aloittaa pienimuotoisen kaasarijumpan suzukin kaasareilla. Muutaman vuoden ajamattomuus tuntuu ja kaasarit ovat selvästi pienen putsauksen tarpeessa.
Eikun hommiin, tän päivän tavoitteena on saada kaasarit ehjänä irti.
Mottona on että kun ei aseta tavoitteita liian korkealle niin ne on mahdollista saavuttaa 😉
Koska kuva on kiva niin tässä kuva suzukin imukanavasta
Ja vielä pieni video kaasarien irroituksesta 😉
En voi viel laittaa takaisin kasaan kun huomasin että polttoaineletkut on menneet kovaksi ja hauraiksi, eli pitänee vielä vierailla Motonetissa jokupäivä.
Eli kasaus alkaa vasta kun saan hankittua uudet letkut.
Tuossa mun bemmis on ollu sellaista lajityypillistä surging ongelmaa, eli pienillä kierroksilla ajaessa on sellaista ärsyttävää nypytystä menossa.
Kävin tuossa yhtenäpäivänä tarkastamassa Uudenmaan pohjoisrajan niin samal reissul kävin moikkaamassa Ismoa.
Ismolta sain Ohjeet kuinka muokata tuota Motronik Codeplugia. En tiä mitä tuo on suomeks, mutta tuo on ulospäin releen näkönen palikka jolla määritellään millainen pakoputki ja millaista polttoainetta on käytössä.
Niinpä siis rele veks ja pienellä johdonpätkällä suora kytkentä.
Minä laitoin johdon tuohon asentoon joka sanoo että on tarkoitettu matalaoktaaniselle polttoaineelle. Eli tuon ohjeen mukaan tarkoitettu vain Ameriikan markkinoille.
En oikeesti tiedä mitä tuo tekee, mutta surging ilmiö on poissa. Bemmi käy niin tasasesti myös hitaassa nopeudessa pienillä kierroksilla.
Toki asentelin samalla pakoputkeen aidon kiinasta tilatun noisekillerin, joka pudottikin bemmin äänet siedettävälle tasolle
Laittelin Suzukiin etujarrun pääsylinteriin uudet sisuskalut sekä uudet jarrunesteet.
Samalla vaihdoin kytkin ja jarrukahvat tuollasiin säädettäviin kahvoihin.
Tää alkaa olla kesää vailla valmis tämäkin mopo
Kävin heittämäs pienen lenkin ja taidan tänäkesänä ajella tälläkin hieman enemmän kun menneinä kesinä sillä niin mukavalta tämä tuntui. Niin ja bemun jälkeen ihan pirun tehokkaalta ja sen eron huomaa kun bemus on noin 70 hevosvoimaa ja täs suzukis on 130 eli melkein tuplasti!
Tänään oli aamulla lumi maassa ja vaikutti siltä että ajelemaan ei pääsisi.
Päätin kuitenkin hyödyntää päivän ja vaihtelin öljyt beemerin vaihdeaatikkoon ja perään.
Mittarilukema oli 165168 ja öljyksi laitoin Red Line HeavyShockProof sekä laatikkoon että perään
Samalla vaihdoin etupää vasemman stefan kun se on näköjään ruvennut falskaamaan, tämä vähän huolestuttaa kun en kerennyt ajamaan kuin 29 tuhatta ja rapiat kun tämän viimeksi vaihdoin?
No nyt on asennettu bemuun uus pakoputki. Tein tämän siksi että sain tämän putken alemmaksi kuin bemun alkuperäsen putken, joten nyt mahtuu tällekkin puolelle täyskokonen sivulaukku.
Nyt on ajokausi 2019 bemun osalta taputeltu. Penkin vein verhoilijalle kun siihe tuli halkeama kesällä. Samalla rupesin pikkase purkaa mopoa jos täs talvenaikana vaik vähä huoltoja tekis.
Saldo tällekesälle on 22046 kilometriä, eli rupee vissiin ikä painaan ku ei tule enää 30 tonnia kesäs täyteen.
Asentelin Beemeriin riserit tänään. Tanko nousi noin 2 cm ja siirtyi sentinverran taakse, eli ei täst viel mikää apinakiikku tullu.
Olen jo pidemmän aikaa kytänny jos löytyis tähän mun mopoon sopivar riserit ja nyt tärppäs ebaysta amerikanmaalta. Tosin postimaksu oli 25 eur mikä oli samanverran ku riserien hinta, mut minkäs teet kun ei lähempää löytyny.
Samas yhteydes vaihdoin uuden startin kun vanhast startist oli yks magneetti irronnu ja se lopetti pyörimisen.
Saksan ebayst löyty uus startti eikä maksanu ku 38 euroo eli en pitäny kalliina.
Meinaan tuoho vanhaa starttii koittaa liimailla tuon magneetin kiinni ni jääpähä hyllyyn yks varastartti.
Koska Tepuun piti hankkia akku ni ostin mopoon uuden akun ja siirsin Tepuun mopon vanhan akun ni onpaha nyt virtapuoli kondikses.
Tilasin Ebayn välityksellä Hollannista jalkatappien laskusarjan joka saapui tänään.
Kävin tietenki heti asentamassa sarjan paikoilleen, joka olikin yllättävän helppo homma. Sarjat oli selkeesti juuri tähän mopoon suunniteltu sillä niin hyvin ne istuivat paikoilleen.
En olis kyllä kokeilematta uskonu miten iso vaikutus ajomukavuuteen on ku laskee jalkatappeja hieman alaspäin.
Lisäksi sarjassa tuli tällainen osa mille en keksinyt paikkaa?
Kumma miten ne laittaa ylimääräisiä osia näihin sarjoihin 😉
Vaihdoin samalla syksyksi notkeemmat synteettiset öljyt koneeseen, kun ei jaksanu pikku pakkasessa startti enää mineraaliöljyjä pyörittää.
Eli nyt on Motox 10W-40 4T-Synt ja samalla uusi öljynsuodatin.
BRIDGESTONE BATTLAX ADVENTURECROSS SCRAMBLER AX41S UM 120/70R17 58H FRONT Mä niin toivon että tässä renkaassa renkaan pitkä nimi ei mitenkään kompensoi renkaan lyhyttä käyttöikää. Päätin kuitenkin kokeilla vaihteeks tällasta rengasta
Otin etuvanteen tepussa irti kun sateli vähä vettä etten viittyny taivasalla tussata. Olen jo senverran keski-ikäinen ettei rengasraudat taho pysyä hyppysissä joten menin MC ihmesedän pajalle ja annoin Jallu vaihdella uuden kumin vanteelle.
Vaihdoin samalla eteen uudet jarrupalat kun nuo satulat nyt oli irti
Kävin Nauvossa syömäs kalakeittoa, ei menny putkeen sekään matka sillä matkalla katos takavalosta punaiset kuoret.
Nyt testaan miten saan reitin taltee googlemapsiin
No testataan nyt samalla millasta jälkee tuo uus INNOVVC5 kojelautakamera tekee. Tosin youtube on näköjää pakannu melko isolla kädellä tuota videoo samal opettelin hieman leikkaa ja liimaa editointia Shotcutilla
Meni mennäviikolla bemus jarrut eestä jumiin joten oli aika vaihtaa eteen letkut sekä nesteet.
Tilasin saksanmaalta letkut www.probrake.de uudet letkut.
Letkut tuli nopeesti ja olivat juuri oikean mittaset ja muotoset
Ja koska mopolla on jo ajettu 141090 kilometriä niin oli varmasti jo aikakin vaihtaa letkut sekä nesteet. Vanhat letku olivat menneet tukkoon.
Bemun polttoainesuodatin on pirun hankalas paikas kun se on tankin sisäl. Minä päätin siirtää suodattimen tankin ulkopuolelle letkun väliin niin on tuo suodattimen vaihto sit tulevaisuuden pikkasen helpompaa.
Tosin pitää viel hankkia pikaliittimet noihi letkuihi ni köy sit tankin irrottamine vähä kätevämmin
Olipas hauska kun kahdella mopojengillä oli samas paikkaa miitti. Eli paikalla oli vanhoja ukkoja harrikoineen ja heidän lisäks oltiin me nuoret salskeat lihaksikkaat BMW kuskit!
Sattuipa matkalla kun näin mopon tienpientareella ni päätin pysähtyä. Tytöllä oli harrikka sammunt tienposkee, vähä aikaa sitä ihmeteltii ja yht`äkkii se lahtiki käyntii. Pakoäänet oli niin massiiviset et mulla tuntu et pallit heilu samaa tahtia ku tyttö harrikkaa kaasutteli. Pimatsu ajoi pois ja mulla mahas tuntu kun hää kaasutteli menemää. No minä laitoin oman mopon käyntii joka lähinnä kuulosti Tokmannilta ostetulta skootterimopolta, minkä kone ei käy vaa sitä pyöritetää akkuporakoneella.
Eiku kypärä päähä ja rokit soimaa. Sattu just tulee the Smiths Meat is Murder biisi joka on niin mahtipontinen että se peitti mun mopon käyntiäänen täysin, mutta sen harrikan äänet kuulu viel vaik se ei enää ollu näkyvissä.
Sillo mulle tuli vähä tyttömäinen olo…. vähä ja seki meni onneks ohi 😉
Eli siis moottoripyöräkesä 2018 on nyt avattu. Bemun mittaris oli lukemat 56828 eli tämä tarkoittaa et mennä kesänä tuli bemul ajettua 13334 kilometriä Tähänkö lisää Suzukilla ajetut 18580 kilometriä ni mennäkesä saldo mopoilla oli 31914.
No enivei koska oli niin mukavan kuiva keli niin kaivoin bemun hangesta ja vaihdoin vasemman tulpanhatun, se kun meni pystymettäreissulla rikki.
Hyvin lähti bemu hangesta käyntii, oikee vähä säikähin 😉