Olipas jälleen oikein enstex kiva reissu!
Ilmakin suosi pystymettän kävijöitä näyttämällä koko kirjon. Oli lämmintä, kylmää, kuivaa, sadetta, tyyntä ja myrskyä. Matkaa viikonlopulle tuli melko tarkkaan 700 kilometriä kottoota kotiin, mutta kyllä se kannatti. Iso kiitos järjestäjille paikka oli mitä mainioin.
Nyt eimuuta kuin odotellaan seuraavaa Pystymettää.
Jälleen lähettiin ajelulle, matka tällä kertaa Somerolle.
Tähä pysähyttii kun täs oli geokätköGC28EH1
Koska ilma oli tavattoman lämmin niin päätettiin käydä smal uimassa.
Lähettii Jaanan kanssa ulos syömään ja täl kertaa pakattiin eväät reppuun ja suunnattiin Teijon kansallispuistoon ja kierrettiin samalla Matildanjärven kierros.
Reitti oli helppokulkuinen noin viiden kilometrin lenkki jonne oli juuri uusittu pitkä pätkä pitkospuita, jotka oli niin leveät että tuli mieleen että nyt mennään luontopolun moottoritietä
Välillä hieman tiheämpää vitikkoa
Valtaosa lenkistä oli kuitenkin kuivaa, helppokulkuista ja melko harvaa metsää
Pitihän meidänkin käydä ihmettelemässä tuota Ameriikan ihmettä tuolla Hernesaareessa.
No koska oltiin maalikylillä niin samalla katseltiin hieman paikkoja. Ja kokopäivä siinä meni ja mukavaa oli.
GC9JVPR
Olipas mukava käydä pitkästaikaa kätköilemässä
Kävin jo aikaisin keväällä täällä, mut en päässy perille kun tääl oli viel lunta niin paljo. Nyt oli kuitenki lumet sulanu ja pääsin perille.
Matkalla oli paljon nähtävää
Päätettiin lähtä käymään museossa ettei kokokesä mene pelkästään mopohommissa.
Tutustumisen arvoiseksi museoksi valittiin Mommilan kyläpuodin puotimuseo. Tietysti sinne mentiin mopoilla, mutta suorinta tietä. Tämänhän oli tarkoitus olla museoreissu eikä ajelureissu.
Jokatapauksessa se oli kokopäivänreissu.
Nyt kävin koeajolla mukavalla vehkeellä, nimittäin Yamaha super Tenerellä. Nyt on pakko sanoa että oli varsin miellyttävän oloinen laite, vaikka minä taisin pikkasen rikkoa sen
Tälläkertaa taisin tehdä oman henkilökohtaisen ennätyksen, sillä kotimatka Tampereelta Öbikseen kesti hieman yli 6 tuntia!
Elijos haluat tietää nopeimman reitin Tampereelta etelään, ni ei kannata kysyä multa 😎
Yhtäkaikki matka oli todella mukava ja yllätyksiäkin mahtui matkalle, kuten vaikka rokkibändi
Oikein iso kiitos kaikille jotka muistuttivat minua vanhenemisesta. Teitä oli valtavasti, olen vallan otettu. Synttäripäivänä vietin mitenkäs muuten kuin ajelemalla motskarilla.
Nyt rupee tuntuu et Gessu istuu mun hyppysiin vallan mainiosti, ainakin ajaminen on todella nautinnollista.
Käytii Pikku-Aan kans vähän kätköilemäs. Ajeltiin motskarillapikkuteitä naatiskellen kunnes löydettiin sopiva kätkö mihi pääs prätkällä metrinpäähä.
Koska rasituttii nii hitoksee kun käveltii melkei monta metriä mopolta kätkölle. Päätettiinpalkita ittemme ja käytii Lättiksel hörppimäspullakaffet😎
Jälleen oli mukava keli hieman kätköillä
Ei mene tienlaitaan tämä mopo yhtä tiiviisti kuin soolopyöräMikäs sen mukavampaa kuin olla välillä sillan alla.
Minäpäs päätin lähtä pitkäst aikaa kätköilemään. Koska oli mukava nollakeli eikä satanu mitään, ni päätin et käyn etsimässä Muumeista tutun Mörön.
Ja löytyhän se pienen ajelun jälkeen.
Pieni video ajelusta
jaana läks tänää töihi ja pyys lähtiessää et jos käyn kylillä ni toisin hälle salmiakkia. No minä siihe et käyn mäntsäläst hakemas ku on joutoaikaa. Jaana tokas etten sais lähtä yhtää Kirkkonummea pohjosemmaks kun on myrskyki tulos ja telkkariski sanottii et pitäs välttää autolla ajamista.
No hetken mua harmitti noiset uutiset kunnes hiffasin et mähä voin mennä prätkäl Hankoon ni ei tarvii mennä Kirkkonummee pohjosemmaks eikä tartte ajella autol jos se kert on niin hankalaa.
Mennessä oli viel kiva ilma ja ajelinkin maisemareittiä. Huomasin samal et näil mun kameroil ei tee mitään pikkupakkasessa kun akut loppuu aika nopeesti.
Takas tullessa ajelinkin suoraan 51:stä pitkin kun rupes luntaki pyryttää ihan hitoksee.
Huomasin myös et ajovalo jääty umpeen kun ei tuo ledi lämmitä sitä yhtään.
Tuo vaunus oleva lisävalo on niinsanottu auravalo ja siin on automaattisesti lämpiävä lasi ja sen kyllä huomaa, sillä se pysyi sulana koko matkan.
Voin suositella tollasta auravaloa kaikille sivuvaunuilijoille jotka talvisin ajelevat
No jokatapaukses salmiakit tuli haettuu enkä menny Kirkkonummea pohjosemmaks
Menomatkalta videoo kun akuis oli viel virtaa
Kävin kokeilemassa Suzukin talviajo-ominaisuuksia ja ajelin reilun kolmensadan kissan lenkin pienes pakkases. Öbikses oli lähtiessä 4 astetta pakkasta ja Somerol mittari näytti -8.
Pakko myöntää et oli senverran viileetä että enskerral laitan pitkät kalsarit.
Ei soinu musat Koisjärvellä, liekö Koronan takia disko suljettu
Mittari näytti -18 ja hittolainen! Suzuki ei lähtent käyntiin ilman lisävirtaa. Onko tosiaan niin et issikka on ainut prätkä mikä lähtee kelis ku kelis käyntiin?
Pikku-A rupes jo huomauttelee et on mukamas kylmä ja et Lappeenrantaan mentäs prätkällä vasta kesällä, ihme kitinää sanon minä.
Koska kaikki on kytketty ja oli mukavan aurinkoinen ilma ni piti käydä vähä testailemassa. Laitoin sivuvaunuun lisävaloksi niin sanotun auravalon, eli siitä löytyy lyhyet, pitkät, parkkivalot ja vilkku. Kaikenlisäks siin on automaattisesti lämpiävä lasi joten se ei jäädy.
Nyt oli -12 mittaria joten juuri oikee keli lähtä kokeilee jäätyykö lamppu. Ja toden totta ei jäätyny, mulle tuli vähä kylmä, mut lamppu pysy sulana.
Eipähän voi väittää etteikö Öbiksessä olis kaunista
Jos kelit jatkuu tällaisena ni kohta pääsee jäälle ajelemaan