Juuri tätä mä oon kaivannu. Päämäärätöntä ajelua ympäri Vironmaan kesätuulen vienosti käyden naamalle.
Ite ku sai valita reitit ni löyty melko mielenkiintoisia teitä. Jos joku miettii et onko Virossa kova liikenne ni ainakaa tällä 10 km pätkällä ei tullu yhtää vastaantulijaa, tosin täs oli ainaki neljä mutkaa.
Samalla löysin itsestäni feminiini puolen. Vauhdin yltyessä mahdottomaksi kuvittelin olevani Jutta Kleinschmidt joka viilettää pitkin Saharanlaitaa kohti Dakaria. Olihan Jutan bemari ihan samanlainen ku mulla, pikkiriikkisiä eroja toki löyty pienissä yksityiskohdis.
No nyt istun Pärnus Aleksandri pubis ja söin just järjettömän hyvän seljankan ja suunnittelen et mihin suuntaan seuraavaks. Aa että.
