Honda Forza 350

Vein Guzzin korjaamolle etupään stefojen vaihtoon ja haaveilin että saisin siksi aikaa Moto Guzzi V100 Mandellon koeajettavaksi.
Ei menny ihan niin, sillä kaikki koeajo Guzzit oli jo tältäkesää myyty.
Eipä siinä mitä, antoivat sit skootterin että ei tarvii korjaamon ovella notkua.

Honda Forza 350.
Tällä sit lähtisin liikenteeseen.
Minullahan on kokemusta skoottereista sillä koko kaksipyöräisten harrastaminen lähti liikkeelle 125cc Vespa Primaverasta. Ja koska tämäkin on skootteri ja punainen niin kokemusta löytyy.

Mitään muuta yhteistä tässä ei vespan kanssa ollutkaan kuin väri. Aluksi kun istuin päälle niin huomio kiinnittyis siihen miten jämäkkä jousitus tässä oli vanhaan Vespaan verrattuna. Ja kun lähti liikkeelle niin ei ollut vaihteita eikä siis kytkintä, vaan jokin merkillinen voima lähti liikuttamaan vehjettä eteenpäin. Aluksi tuntui että olen hieman ylipukeutunut prätkäpuvussani. Honda oli kevyt ja mukavan tuntuinen käsitellä pienessä pyörityksessä risteyksissä ja kaduilla. Siis suorastaan näppärän tuntuinen, ei ihme että ovat suosittuja vehkeitä kaupunkioloissa.

Mutta kun pääsin baanalle, niin prätkäpuku ei tuntunutkaan enään yhtään liioittelulta, sillä nyt se keveys ja näppäryys ei tuntunutkaan enään niin mukavalta.

Kahdeksankympin vauhdissa kun avasi kaasun niin mieleen tuli vuoden -72 Honda cb 350 four, sillä vaikutus oli samanlainen. Ensin ääni koveni, sitten pikkuhiljaa vauhti rupesi täysin värinättömästi kiihtymään aina 140 mittarinopeuteen asti jolloin vastatuuli vei voiton.

Baanalla tuuli ravisteli kevyttä skobaa melkoisesti, joten kyllä tällä mielellään pysyy kaupungissa. Pienellä mutkatiellä ajattelin että tämä olisi kotonaan, mutta ei. Pienet renkaat ja jäykkä jousitus teki kanttaamisen epätasaisella tiellä pelottavaksi, joten päätin hidastaa vauhtia ja ajelin hissunkissun maisemista nautiskellen.

Ei tule minusta skootterikuskia tämän perusteella, sillä ajan kultaamat muistot Vespasta tuntuu paremmilta kuin tämä nykyajan ihme kaikkine elektorinisine vehkeineen.

Ja varoituksen sana kaikille muillekkin boomereille älkää ruvetko vaihtamaan vaihdetta kesken kiihdytyksen, se kahva stongassa ei ole kytkin

MP-näyttely 2012

Käytii karin ja poikien kans lauantaina prätkämessuil. Ajatus menosta lauantaina prätkämessuille lapsilauman kans tuntuu melko hankalalta, mutta?
kun mentii heti aamust ni saatii kierrellä ja kattella melko rauhas kahteentoista asti jonka jälkee sielt jo joutiki pois.
Paljo oli komeita mopoja, mut eniten sykähdytti noi vanhat ite duunatut vehkeet. Niin ja stadion enskakisa oli kivaa kateltavaa. Tässä ohes muutama kuva.

Resonanssisäiliö

Kerran ihmettelin et mikäs kumma pallukka se noissa jammun kakstahtisten imukaulassa oikein on.
Aikani asioita tutkittuani ja selvitettyäni sain selvill et kyseessä on resonanssisäiliö jonka tehtävänä on lisätä vääntöä alapään kierroksille. No tuohan se on ollu se heikko kohta nois kakstahtisis.
Löysin netist laskukaavan minkä mukaan tuo säiliö pitäis mitottaa. Lyhyesti ilman laskukaavoja säiliön tulee olla samankokonen kun koneen tilavuus ja yhdysputken mahdollisimman lyhyt ja iso.

Ei muuta kuin tekemään, tein siis alumiinista umpiputken jonka tilavuus on 3,5 desiä. Yhdysputkea ei tullu ensinkään sillä tein imukanavan ja kaasarin väliin laipan johon kiinnitinresonanssisäiliön.

Ja kyllä se on uskottava että vääntö alarekisterissä lisääntyi, tosin pitää sanoa ettei tuosta vielä mitään V-Twiniä tullut mutta lisää se on pienikin lisä.

Sehän tuossa on huononapuolena mainittava että ohjaustangosta pitää nyt puristaa kovempaa ettei tipu kyydistä kiihdytyksissä

Pojat kävi lenkillä

Kari oli pikaseen käymässä meillä hustlerilla.
No tilaisuushan piti käyttää hyödyks ja käytiinkin pikkasen päristelemässä.


No välil tietty piti soitella kotiin ja tarkistaa et onks kaikki ookoo.

Tässä viel reitti jota ajeltiin. Tosin Tuusulast puottelin baanaapitkin yksikseni kun Kari suuntas sielt jo kohti Lappeenrantaa

Taivalkosken Kontio

Albumien aarteet jatkuvat.
Kuva Taivalkosken Kontiorallista 1986.
Kuvassa syödään Harrin saamaa kalaa. Kuvassa siis Eija minä ja Harri, kuvan on ottanut Stuuba.

Taivalkosken kontioon ajeltiin Stuuban ja Eijan kanssa Norjan kautta.

Kuin luotu toisilleen

Ei vielä toisiinsa pultattuna mutta kunhan hieman mallasin niitä vierekkäin.
Axel kun näki nämä vierekkäin niin ensimmäinen kommentti oli että kesällä mennään Lurtsun luo prätkällä
Taidan varoiksi laittaa tuohon jonkinsortin pikairroituskahvan, että saa repästä lullan vauhdissa irti jos rupee kyytiläinen liikaa jakelemaan ohjeita

Vahinko



06.12.2008

Originally uploaded by nieppi


Kaikillehan sattuu sillointällöin pieniä vahinkoja, eikös niin?
No se minulle sattunut vahinko on tuossa kuvassa autoon pakattuna.
Ihan tavallisella luontoretkellä Pirunkirkolle ja kotimatkalla tarttu tuollanen uudenkarhee IZH Planet 3:nen matkaan. Noh elämä on 😉

HONDA CB 350 four

Oli tuossa kerran Token kanssa duunissa juttua tällasesta pyörästä. Ajelin tuollasella kahekskytluvun alussa ja tämä on ainut kuva mikä mulla on tuosta pyörästä.
No olishan se ollu mageempi alkuperäsillä putkilla mut melko röheeltä se kuulosti tuolla 4-1 sydeemillä.
Tuolla ajelin norjan halki oliskohan ollu -84.

Löysin aarteen

kotona kerroin Jaanalle ylpeänä aarteesta ja siitä kuinka meinaan mennä maajussin kanssa hieromaan kauppoja.
No Jaana tähän vastasi melko agressiiviseen sävyyn että ”meinaanko ostaa lisää noita romuja.” No minä sanoin hämmästyneenä henkeä haukkoen että ”Mutku toi on iiiiceee
Jaana rupes nauramaan hysteerisenä ja totes että ”sehän selittääkin kaiken”

Onse vaan mukava kun on ymmärtäväinen ja kannustava puoliso. Nythän mulla on tavallaan hyväksyntä mennä hakemaan tuo aarre kotiin, ettei tarvii salaa hankkia niinku edellisen. Mut se on jo toinen juttu se, sillä minä olen herra talossa ja mulla on Jaanan lupa sanoa niin.

Huipulla

Ajeltiin Pikku-A:n kanssa korkean kallion huipulle ja olo oli kuin olis oltu maailman katolla. Ja nyt tuli todistetuksi ettei nii isoa mäkeä olekkaan etteikö issikka sen huipulle jaksaisi kiivetä

Viikon kuva 24/2008

Väiskin ic on saanut kovaa kyytiä koko viikonlopun. Välillä on vain kyytiläinen vaihtunut ja taas on menty.

Issikka on luotu kulkemaan eikä mikään inhimillinen este ole issikan menoa hidastanut. Pikku-A:n kanssa ajeltiin sunnuntaina oikein todella pitkä lenkki ja Pikku-A vain huuteli että aja isi kovempaa. No pakkohan sitä oli välillä päästää nuo kaikki 13 äärimmilleen trimmattua hevosvoimaa valloilleen ja antaa tuulen piiskata kasvoja. Vauhti taisi kivuta parhaimmillaan jopa huimaan kahdeksankymmenen kilometrin tuntinopeuteen, ja minusta tuntui että vielä kovempaakin olisi päästy mutta alamäki loppui kesken…