Cavalcade

Albumien aarteet sarjassa pistän kuvan itsestäni.
Kuva otettu Kirjavankierros kokoontumisajosta, kuvan ottajan nimeä en ikävä kyllä muista.
Tuolla susnalla tuli ajettua melkoisen paljon, paras tais olla 33ooo km.
Sinä kesänä käytiin Jaanan kans vanhas Jugoslavias tuolla mopolla ja mentiin sillä reissulla kihloihinki.
(Naimisiin ei olla vielä keretty kun on ollu kiireitä)

Akvaarion putsaus

Eräänlaista terapiaa tämäkin vaikka samalla homma mikä pitää aina silontällöin tehdä. Olen huomannut että erityisen hyvin ajatukset saa irti arkimurheista kun putsaa akvaariota.
Siis letku akvaarioon ja imemään paskaa pytyn pohjalta, samalla voi karsia kasveja ja järjestellä niitä uudelleen. Rapsutella lasia ja kaiken kruunaa kun pääsee putsaamaan suodatinta. Suodatin on noin 10L ämpärin kokoinen purkki jossa on suodatinmassoja kiviä ja pieniä putkempätkiä kolmessa kerroksessa ja päällimmäisenä on muovisihti. Niin ja lisäksi siellä on hirvee määrä kalanpaskaa ja pieniä kotiloita?

Ei muutakuin rohkeasti suodatin kainaloon ja veskiin ja suodatin tyhjäksi. Ensin putsataan tyhjäksi jäänyt ämpäri sitten hulljuttelemaan putkenpätkiä puhtaaksi joka laitetaan alimmaiseksi ämpäriin näiden päälle tulee noin kolmesenttiä paksu karkea perusienimäinen suodatin. Seuraavaksi huljutellaan kivikoria kakasta puhtaaksi ja vaihdetaan osa kivista uusiin, Tarkka mitta on noin kolme- neljä kourallista. En tee mitenkään erityisen tarkasti hommat menee vähän must tuntuu tyylillä. Seuraavana kivien päälle laitetaan suodatin, se on sellaista vähän niinku sillaa kaikki intin käyneet tietääki millasta se on ja niille jotka ei ole intissä ollu sanottakoon et se on vähänku pumpulia mut karkeempaa. Kaiken tämän päälle tulee viel muovinen sihtijoka pitää villat kasassa. Seuraavaksi päälle pannaan kansi jossa on puhdistettu pumppu ja letkuliitokset. Kaikki takas akvaarioon ja tällävälin akvaario on tyhjentynyt letkuapitkin vessapönttöön sopivasti, eli hieman yli kolmannes vesimäärästä on mennyt pönttöön. Nyt letku hanaan ja lasketaan akvaario vettä täyteen. Nyt alkaa vaikein osuus silläpitää vahtia että akvaarioon tulee sopiva määrä vettä, nyt jos nukahtaa ni saattas mennä alakerran naapurilla tapeetit uusiks.

Niin tuohan kuulostaa aika työläältä mutta kun tähän yhdistetään hyvä musiikki kovalla soitettuna ni johan alkaa homma sujua.
Tälläkertaa musiikkivalintani oli FatBoy Slimin Palookaville. Hitto et mieli lepäs ku hyvä musiikki soi ja kädet oli kalanpaskassa. Joo pieni askel ihmiskunnalle mut jättiharppaus mulle kun sain parituntia puuhastella musiikin soidessa ja jostain syystä lapsetkaa eivät häirinneet mun touhuja.
Ja ehkä se pitäisikin opetellauudestaan tämä rentoutuminen, tarkoitan henkisesti, ei siis riitä et makaa pariviikkoa sängyssä mielimustana vaan jotain mukavaa puuhastelua katkaista ajatukset arjesta.