Mopokuvahaaste 7/10

Kyllä tämä mielestäni mopokuvahaasteeseen mahtuu, siitäkin huolimatta että jotkut poristit ovat sitämieltä että tämä ei olisi mopo ensinkään.
Mutta siitäkin huolimatta tuollainen pikku vaunu olisi mukava lisä bemunkin perään reissuilla.
Tämä kyseinen yhdistelmä bongattiin 2015 kesällä kun Pekan kans odoteltiin Turus laivaan pääsyä.

Sivuvaunu syysmiitti -15 Sysmä

Piti lähtä Pikku-Aa:n kans sivarimiittiin, mut bemarin vaihelaatikko rupes pitää niin kovaa mekkalaa ettei sitä pystyny enää stereoilla ylittään joten jouduttii lähtee autolla.

Eipä siinä saatii houkuteltu Kari ja pojatkin asuntovaunulla Sysmään joten vietettiin tuollanen veljesten ja serkusten karavaani viikonloppu.

Tuossa muutama kuva reissulta

Leininranta

KÄytii :n kanssa tutustumassa ihan uuteen paikkaan, Leininrantaan. Leininranta on SF-Caravan Kaakkois-Häme ry:n uusi alue sillä vanhasta alueesta Radansuusta he joutuivat luopumaan. Eivätpä turhaan luopuneetkaan sillä Leiniranta on melkoisen hieno paikka ja voin sitä suositella varauksettomasti kaikille teidentukoille.
Alue on on vielä joiltain osin kesken mm viikonlopun aikana vielä siirreltiin toimitokonttia ja saunakin oli käytössä vasta toista kertaa.
Tuolta löytyy lisätietoa alueesta http://www.sf-caravankaakkoishame.fi/
Myö kyllä viihdyttiin hyvin ja tullaan alueella vierailemaan vielä useasti
Alla vielä pari kuvaa, en paljon kuvannut sillä valmistunut alue ei oikein ole kuvauksellinen maansiirtotöiden jäljiltä. Uskoisin että ensikesänä kun vastakylvetyt nurmet viheriöiväy niin paikka on oikein viihtyisä

Olipas päivä




Olipas päivä

Originally uploaded by nieppi


Alkureissusta rikoin taustapeilin ja tänään se kostautui.
Peruutin yhteen portinpieleen ja eikö takaa vilkunlasi rikki. Onnek mul oli varapolttimo mukana ni eipä tuo paljoo haittaa, nyt on vaa valkonen toisenpuolen vilkku.

Tänää ajeltii melko pitkä matka. Kristianstadista pikkusen länteen Bromöllaan. Tääl o järvi jossa mihin pääs lossilla ja oikeen viehäävä pikku kämppäri. Täällä makoillaan nyt ainaki huominen.

Puuro maistuu


ää puuroa naamariin, ja hyvä onkin sillä tänään hyvästellään rannat hetkeks aikaa ja painutaan baanaapitkin kohti Billundia.

Eile vietettii mahtava päivä rannal, jaanakin innostu lenkkeilemään rantsus.
etti simpukoita ja touhus kaikkee mitä pojat touhuu.
Eli uiskenneltiin ja nautiskeltiin.
Tää oli mahtava paikka, kannatti tulla.
Mut nyt kamat kasaan ja kohti Legolandiaa.

Ei mitään uutta länsirintamalta




Ei mitään uutta länsirintamalta

Originally uploaded by nieppi


Paitsi että Tanskan läsirannikko on juuri nyt kaikkien euroopan myrskybongarien ykkösmesta.
Hiostavasta auringonpaisteesta täydelliseen mylläkkään noin minuutti.
Sataanoin sentin halkaisijaltaan olevia rakeita ja vaunussa on sisällä aivan perkeleellinen meteli. Olo on niiku istuis viulunkopassa jota Pikku-A vetää fillarilla perässään.
Salamoi aivan kokoajan eikä jyrähdyksiä pysty erottamaan toisistaan.
Toisaalta tuolta mistä tämä myräkkä niskaan näkyy nyt kirkas eli luultavasti noin 10 minsaa ja tämää on ohi.
Onneks tuli laitettua vaunun etutelttaan kolminkertaset kiinnitys narut.
Rakeiden tulo lakkaskin jo, tulipas hiljasta. Ensi oli helvetti irti ja nyt jo linnut laulelee. Niinse menee tää elämä…

Matka jatkuu




Matka jatkuu

Originally uploaded by nieppi


Tänään ajeltiin Göteboriin, käytiin kaupungillakin pyörähtämässä ja todettiin ettei se mitään herkkua ollut asuntovaunun kanssa. Kun ei tätä yhdistelmää mahtunut edes pysäköimään mihinkään.
Ajeltiin lähiseudun kämppäreitä läpi ja valkattiin mieleistämme, samalla löydettiin älyttömän makeita moottoripyöräteitä. Mutkaisia singleträkkejä, joita olis ollu ilo puotella issikalla, autol ja asuntovaunul ei ihan päässy samaan fiilikseen 😉

Koitin tavotella Seijaa tos matkal mut en onnistunu, joten kaffet Seijan luona jäi nyt juomatta.

Tarkotus makoilla huominen päivä tä tekemää yhtään mitään, kämppäri on melko iso ja on tuollasen siirtolapuutarhan ja rannan välis. Ranta on melkoisen mahtava, joten eiköhän silt suunnalt huomenna löydy sopivasti aktiviteettia pojille et saadaa Jaanan kans ottaa huomen vähä rennommin.

Nonni ;(




Nonni ;(

Originally uploaded by nieppi


Viimeviikol faija kysy et onk sul vararengasta. Ja mä vastasin en joo mut se on puhki enkä oo jaksanu korjauttaa.
Nyt se sit kostautu, tultiin Jönköpinkiin kämppärille ja rupesin kattoo et onpa tyhjän näkönen .
Täytin sen maailman hitaimmalla Bilteman kompuralla, vain huomatakseni et kumi vuotaa venttiilin ja vanteen välistä.
Pitänee ettiä seuraavaks rengaskorjaamo.

Nomutta haitanneeko tuo mitään menkööt Jaanan kans uimaan ja minä lähen ettii korjaamoa.
Huomenna matka jatkuu… Toivottavasti.

Lumitöitä

Tämä kuva osoittaa kuinka omatoimisia lapset on.
Sanoin et nyt lähdetään kuusivarkaisiin niin Pikku-A kipas edeltäkäsin pihalle kaivamaan autoa hangesta.
Niin ja kun siihen tuulilasiin ei yletä muuten kuin seisomalla konepellinpäällä, ni sit ei auta muu ku seisoa konepellillä



Kuvahan on ihka oikeata paparazzitasoa, isot tappiin, 300 millisellä käsivaralta ikkunoidenläpi 😉

Huoltotauko

Pesu
Jäätiinki Jarin pihaan yöks ja kovan painostuksen jälkee päätin pestä vaunun. No pakko myöntää et oliha se melko paskane.
Tänää lähetään Kouvolaan ja tietty Tykkimäkeen.

Iisalmi

31072009019

Eile rupesin Sysmä ottaa illal maisemakuvia niin kun viritin Araxia kampi kääntyikin vain puoli kierrosta, jonka jälkeen ei oo kääntyny enää mihinkään. No eipähän tarvitse täl reissul ottaa valokuvia sillä mul ei ollu muuta kameraa mukana kuin tuo Araxi joka nyt siis on juntturassa.

Ajeltiin tänään Iisalmeen. Koljonvirran leirintäalue on hieno mesta. Ollaan tääl varmaan pari yötä ni ei tarvii jokapäivä ajella pitkiä matkoja.

Sadetta pakoon



12072009211.jpg

Originally uploaded by nieppi


Yöllä ripsautti vettä ja vaikutti pimeeltä aamusta lähtien. Tähänku lisätään eilinen sääennuste joka lupas itäsuomeen sateita nii päätettiin et meidän on aika lähteä länteen.
Ajotus oli juuri sopiva sillä kun saatiin leiri kasaan ja starttasin auton niin taivas repes ja vettä oikein kunnolla.
Ajettiin sit vaihtelevassa kelissä, enimmäkseen sateessa Sysmään jossa olikin jo aurinkoista.
Pantiin leiri pystyyn ja käytiin katselemassa kirpputorit läpi tälläkertaa laihoin tuloksin sillä aarteita ei löytynyt. Joitain vankoja kameroita olis ollu tarjolla mut Jimi hoitaa nyt näköjään Jaanan virkaa kun Jimi ilmotti et mulla on jo aivan tarpeeks kameroita.
No kamerat jäi ostamatta ja mentiinkin sen sijaan uimaan. Sysmän kämppäri on todella viihtyisä pikku kämppäri aivan päijänteen rannalla, tääl on hyvä uiskennella ja viettää aikaa. Varasin illaks meille rantasaunan ja nyt vaa lepäillää et jaksetaa taas illal saunoa.