Ihan varmasti kuulin kun Jaana sano haluavansa kokista. No mitä tekee hyvä, huolehtivainen, rakastava ja komea mies oletettu? No tietenkin lähtee välittömästi toteuttamaan pikkuvaimon toivetta. Mutta hitto et piti ajaa pitkälle ennenkö löysin auki olevan kesäkahvilan et sain ostettua pullon kokista. Pimeeki kerkes tulla, mut minkäs teet oliha se uhrauduttava ku toinen kert halus.
Lähettii käymää Pikku-Aan kanssa ajelulla kun oli niin mainio keli. Ajeltiin Cafe Porkkalaan kaffelle ja ihan vahingos lipsahti mustikkapiirakkapalat lautaselle, no olihan ne sit vastentahtosesti syötävä.
Mikäs sen mukavampaa kauniina syyspäivänä kuin käydä metsälenkillä.
Pikku-A pääs tänää ekan kerran kotiin, pitkän koronaeristyksen jäljiltä. No myö sitä sit miettimään et kun on jo kissaakin rapsuteltu et mitäs sit tehtäis? No tietty myö lähettii käymää Porkkalas jätskillä.
matkal käytii kurkkaamas et missä Jallu luuraa.
Ihan pikkanen video tuota ajelulta
Varotuksen sananen kaikille mopoilijoille ja muillekkin tienkäyttäjille että ne hirveen isot hirvet on hirveen isoja!
Koska Jaana oli tänään töissä niin meillä oli Pikku-Aa:n kanssa mahdollisuus hieman harrastaa ulkoilua.
Olikin hyvä että tuossa oli liikennemerkki että “silta ajoittain jäinen” Sillä silta todellakin oli jäinen. Onneksi ei kuitenkaan ollut sitä pahamaineista mustaa jäätä eli tämä ei päässyt yllättämään.
Prätkäparkissa tuntui olevan vielä tilaa, muta kaffet jäi vielä juomatta joten ajeltiin sit Teboilille hörppimään kaakaot
Tänään oli Porkkala Cafessa ajokauden avajaiset ja kyllä huomasi että ilmainen makkara saa motoristit liikkeelle 😉
Väkeä olikin paikalla todella mukavasti ja koeajettavaksi oli tuotu komea Indian Scout!
No pitihän minun sitä käydä kokeilemasaa, sillä en ole ennen ajanut mopolla missä on noin korkea stonga.
Liikkeelle lähtiessä kävi aina niin että hetken jalat löi tyhjää kunnes osasin ojentaa koivet suuoraan eteenpäin että yletyin jalkatapeille. Omituiselta tuntuu ajella kun jalat sojottaa suoraan eteenpäin, mutta yllättäen ohjaustano ei tuntunut pahan korkealta!
Yllättäen tykkäsin ajella tuolla vehkeellä ja oottori tuntui oikein mukavalta ja Scoutti taittui kevyen tuntuisesti porkkalantien mutkiin ja pakko myöntää että kyllähän tällaisellakin mopolla on mukava välillä ajella.
Vähän matalampi stonga ja jalkatapit reilusti taakseppäin niin tämähän olisi oikein hyvä, suorastaan mukava!
Tänään tapasin oikein todella kovan mopomiehen Cafe Porkkalassa.
Good will Biker ei olekkaan mikätahansa mopopoika vaan oikea todellinen nykyajan sankari. Good will Biker eli Toni Hynynen ajelee rautaperseajoja ympäri eurooppaaa kolukiusattujen lasten hyväksi ja kilometrejä kesän aikana tulee noin 130000 eli on siinä Tonilla ajamista. Tällaiselle toiminnalle minä nostan hattuani toivotan hyviä ja turvallisia kilometreja Tonille että saa urakkansa suoritettua.
Käytii Pikku-Aa:n kans ajelulla ja törmättii tuttuihi. Holle oli ostanu uuden mopon vaikka just oli 2008 ostanu entisen. Alvariinsa ostelee mopoja, mut nyt oli kyl komee mopo alla. Onnea uudelle mopolle!
Koska tuo duunimatka on tuollanen lyhyenläntä, niin päätin jälleen oikaista kotiin Porkkalan kautta. Ja näköjään motoristitiistai pyörii jo cafe porkkalassa. Oli mukava käydä turisemassa mopojuttuja ja niin hyvää päivää ei olekkaan etteikö munkkikaffe sitä piristäisi.
Samalla voisin sanoa muutaman sanasen mun uudesta penkistä Suzukissa. Se että penkki on nyt hieman matalampi sai aikaiseksi sen että moottoritie nopeuksissakin pystyy nyt ajelemaan visiiri auki. Paitsi silloin kun sataa rakeita, joka tuli todettua viikositten maanantaina kun ajelin Turusta kotiin ja iski raekuuro niin silloin teki kipeää ja visiiri menikin melko nopeasti kiinni.
Lisäksi oli hyvä ett annoin ylipuhua itseni ottamaan penkkiin myös geelitäytteen, sillä niin mukavasti mun pieni siro takapuoli nyt penkillä ajaessa lepää. Isot kiitokset Akaan verhoomolle joka penkin teki.
Nyt on kesä virallisesti avattu kun on käyty nauttimassa kesän ensimmäinen motoristimunkki Cafe Porkkalassa.
Tällasia päivä pitäis olla useammin.
Mentii tyttöjen kans harrastaan työhyvinvointia Suomenlinnaaan, kierreltiin saarel ja kuunneltiin saaren ja rakennusten historiaa. Kiitokset Ollille oppaana toimimisesta.
Ja mikä parasta oli tarjolla mun lempiruokaa eli ilmainen lounas! Siit mä tykkäsn?
Ilma oli mitä mahtavin kun käytii käppäilemäs telakal ja tutustuttiin vesikkoon. Ja koska Vesikkoa korjattii öbiksen korjaamolla ni tavallaa en edes liiotellu kun kerron tytöille et se on mun tekemä 😉
Täs viel Ollin ottama kuva meidän jengistä
Eikä täs viel kaikki kerkesin illal Porkkala Cafen kauden päättäjäisiin ja sain puhuu äijien kans lempiaiheestani eli moottoripyöristä.
Ja illan tietysti kruunas grillimakkarat jotka cafe Porkkala tarjos kauden päättäjäisten kunniaks
No nyt pääsin koeajaman ihka oikeaa ameriikan vehjettä, Iso Vee-kakkonen hoiti metelin tuottamisen tässä Victoryssa vallan mainiosti eikä siitä tuntunut puhti loppuvan kesken ainakaan mutkaisella Porkkalantiellä. Vaikka välillä kävikin niin että unohdin vaihtaa jolloin kierrokset karkasivat rajoittajaa vasten, On se vaa uskottava että nämä isot V-koneet eivät kierrä niinpaljon kun nuo rivinelos singerit.
Enkäpä Porkkalantie oli hieman liian jyrkkämutkainen sillä kantatessa Victoryssa jalkatapit ottavat herkästi kiinni joka varsinkin ekalla kerralla hieman säikäyttää.
Mutta ajoasento on näistä ameriikan veekakkosista mielestäni paras (siis ainakin niistä joita olen kokeillut) Jalkatappeja ei ole viety ameriikanmalliinn aivan niin pitkälle kuin muissa vastaavissa. Tässähän jalat olivat jo miltei luonnollisen oloisessa asennossa.
Vistoryssa oli niin hyväntuntuinen pysty ajoasento että tätä oli pakki lähtä kokeilemaan hiekkatielle. Kun jalkatapit oli sijoitettu suht järkevästi niin ajamiseeen ja pyörän hallintaan pysty käyttämään persauksen ja käsien lisäksi myös jalkoja. Eli kun ajoi ison kuopan yli niin persausta pystyi keventämään jalkojen varaan jolloin isku ei tullut suoraan selkärankaan vaan jaloilla pystyi joustamaan. No totuuden nimissä ei tämä mikään gessu ole eli pidemmät matkat tapeilla ajaen ei tule kysymykseen.
Ainoa asia joka isommin häiritsi oli se että ei sattunut kuusiokoloavainta mukaan eli olisin halunnut kääntää tuon ohjaustangon minulle paremmin sopivaan asentoon, sillä nyt se oli minulle liian korkealla.
lisäksi en ole mitenkään innoissani tuosta kolmion mallisesta valaisimesta, mutta ymärrän valmistajan vaikutteet tuollaiseen valintaa.
Kaiken kaikkiaan oikein mukava pyörä joka mielestäni on vielä hyvän näköinenkin. Kiva yksityiskohta mopossa oli pieni kytkin jolla käyntiäänen sai pienemmäksi napinpainalluksella, no ei sillä silti kerrostalon sisäpihalta pääse salaa lähtemään 😉
Oli taas komee keli kävästä Porkkalas tiistai kaffella.
Honda teki sen taas! Meinaan African Twinin.
Ja jälleen kerran Honda näytti muille miten se kunnonmopo tehdään.
Het ensi hetkestä alkaen AT tuntui käteen sopivalta, pyörä oli kapea ja kevyt käsiteltävä.
Eikun AT käyntiin ja pitkin porkkalan mutkateitä ajelemaan, Hondan kyydissä oli hyvin leppoisaa istuskella ja tuntui että tällä voisi ajella vaikka mihin. Tosin ajeasento oli ehkä tarkoituksenomaisesti tehty hieman löysäksi jolloin se tuntuu mahdollisimman mukavalta mahdollisimman monille. Uskoisin että asennon pystyisi muuttamaan hieman aktiivisemmaksi jo pelkästään kääntämällä ohjaustankoa eteenpäin tai vaihtamalla ohjaustangon. Mutta paha sanoa näin pienen kokeilun perusteella tarkemmin. Aluksi olin hieman pettynyt kun mopo tuntui röpöttävän kovissa lähdöissä ja sama tapahtui soratiellä kun yritti pistää mopoa kaasulla linkkuun mutkiin. Piti oikein pysähtyä ihmettelemään mikä vikana.
Pienen ihmettelyn jälkeen löysin nappulan jolla luistoneston sai pois päältä ja johan rupesi tapahtumaan.
At oli todella kevyt ja johdonmukainen käsiteltävä soratiellä ja moottori vastasi kaasuun mukavasti joten mutkat pystyi vetämään suu virneessä pitkissä sladeissa.
Lyhyesti sanottuna Paras pyörä mitä olen kokeillut!
Hetken jo olin vetäsemässä ostohousuja jalkaan ja lähössä hondakaupoille, mutta ostohalua hillitsi tieto tyhjästä lompakosta ;(
Tää tulee hirvittävän kalliiksi kun haluun het tollasen ja jotta se olisi elementissään niin sillä pitää heti lähteä afrikkaan tai mongoliaan tai mongolian kautta afrikkaan ja ja ja…
Eli nyt kaikki hyvin toimeen tulevat leskirouvat puhelin käteen ja yhteyttä tänneppäin ja ja ja…
Kyllä nyt harmittaa että suomessa on paritus, siis jopa itsensä paritus kiellettyä paitsi jos se tapahtuu jonkun televisioyhtiön rahoituksella. Eli muotoillaan asia toisin
Ari olis nyt sponsoria vailla 😉
Tämähän on ollut ihmiskunnalla hakusessa jo siitä asti kun ensimmäiset mekaanikot ihmiskunnan hämärässä saivat rakennettua jalkojen väliin asennettavan mekaanisen vempeleen, jonka tarkoituksena oli tuottaa silkkaa mielihyvää.
No ensialkuu niitä piti liikutella lihasvoimalla milloin pyörittämällä, vatkaamalla, polkemalla ja ties miten. Aina kuitenkin tarkoituksena saada aikaiseksi värinää ja sen myötä mielihyvää.
Jossain vaiheessa insinöörit päättivät että mielihyvää pitää saada aikaiseksi sähköllä, niinpä he kehittelivät sähköisen puikulan joka laitetaan jalkojenväliin kytketään virta päälle ja tehonsäätimestä säädellään portaattomasti mielihyvän määrää. Tällaista laitetta minä pääsin siis nyt kokeilemaan. Mahtavaa!!!
Niinpä asaettelin puikulan persauksenalle, kytkin sähköt ja käänsin tehokytkintä! Jestas….
Ei pärissyt, ei savunnut eikä edes tärissyt. Siis tasan samat ominaisuudet kuin issikassa silloin kun issikka ei lähde käyntiin, sillä erotuksella että tämä lähti eteenpäin vallan perkeleesti!
Kyllä nyt veti väkisinkin suupieliä hymyyn, sillä Zerolla ajaminen oli mielettömän mukava kokemus. Jos ei kiinnitetä huomiota pyörän ulkonäköön joka ei minua nykytrendin mukaisella streetfighter tyylillään innostanut niin tämä oli kyllä mukava peli. Pyörän melko pysty ajoasento yhdistettynä ketterään käsiteltävyyteen suorastaan yllyttää ajamaan aktiivisesti. Kaasua tai siis tehonsäädintä kun kääntää niin kaikki teho on heti käytössä uskomattoman tasaisesti kaikissa tilanteissa. Ja koska pyörä on melko lyhyt niin onkin ihan perusteltua että tässä on estetty etupyörän nouseminen, sillä muutoin tämä heittäisi kokemattoman kuskin kyydistään.
On täysin käsittämätön tunne kun tuollainen voima on heti käytössä täysin ilmeettömästi tilanteessa kuin tilanteessa.
Vielä ku akut ja lataustekniikka hieman kehittyvät että tuon toimintasäde tuplaantuisi ja lataus saatais hoitumaan vaikka vartissa, niin alkais mullakin hiilijalanjälki kummasti pienenemään.
Mutta ei niinpaljon hyvää ettei jotain huonoakin. Ruma se on ku mikä!
Tänää kotimatkalla päätin oikasta Porkkalan kautta kun siel oli Porkkala cafen avajaiset sekä paljo mopoja koeajettavana.
Nyt löyty minun mieleinen amerikanmopo mitä kävin koeajamassa. Nimittäin tuo Indian Scoutista tehty versio.
Tuo oli suorastaan hyvä, vielä jos jalkatapit siirtais 15 senttiä taakseppäin ni tuo olis oikeinkin hyvä
Kumma ettei tääl ole muita
vaik kesä alkaa pääsiäisestä. Piti kyllä lähtä issikalla, mut issikka teki oharit eikä lähteny käyntiin. Onneks on noita mopoja mistä valita.
No mutta ei kesää etteikö jotain vikaa. Eka ajelulla meni mittarivaijeri poikki, onneks ostin viimekesänä uuden vaijerin ni tulipahan sillekkin käyttöä. Eli mittarilukemassa 19140 laitoin uuden vaijerin paikoilleen.
Samalla tein jotain mitä en ole ikinä ennen tehny, eli rasvasin mittarinvaijerin. Eli nyt taas näen kuinka kovaa tai hiljaa ajan
Lähetetty Sony Xperia™ ‑älypuhelimestani
Suorastaan miltei hippituutti
Tää piti nyt oikeastaan pistää tänne ihan nostalgiasyistä.
Tämä oli Cafeporkkalan ajokauden päättäjäisissä. Näitä näkyy melko harvoin liikenteessä
Aikoinaan öbiksessä oli nuori kikkarapää joka myös tuollaisella ajeli
Tänään päätin että ajelen suorinta ja nopeinta reittiä kotiin, olisinpahan kerranki ajoissa kotona.
Motarilla kävi kuitenkin pieni “läheltäpiti” tilanne.
No paskat se mikää läheltäpiti tilanne ollu, vaa täydellisen tyttömäistä pakokauhua ja paniikkia!
Ajelin kaikes rauhas kotiakohti aurinkoises ilmas pikkasen hymyillen, eli hymy meni korvast korvaa ku oli taas nii mukava ajella. Ajaessa rupes tuntuu niinku tuuli heiluttelis hiuksia korvaavaste, sit hiffasin et vittu mä oon kalju ja mul on kypärä päässä eli tuuli ei heiluttele mitää! No nyt tuli paniikki ja täydellinen pakokauhu, onneks olin just motarilla liittymän kohalla. Täydest vauhdist liinat kii ja yli oikee kohti ramppia. Pikkase meni rampist pitkäks ja löysin itteni nurmikolta jonne rojautin mopon kumoo ja repäsin kypärän päästä ja alotin repii kypärän pehmusteita irti.
Ei löytyny mitää kypärästä eikä korvasta ja uskokaa huviksenne et tutkin molemmat ton paniikin jälkee melko tarkkaa, mut ei mitään?
No tästä kokemuksesta mun lapsenmieli järkky niin pahasti et päätinki ajaa suorinta tietä Porkkala Cafeen syömää lohtupullaa. No nyt löyty se mun femiini puoli kun vaati oikee lohtupullaa ettei mieli järky.
Tämä siitä seuraa kun viettää päivät akkalaumassa! (no nyt se taas lipsahti äänee, tarkotin tietysti ihanien pimujen seas) Säikkyy pikku öttösiä ja kaipaa lohtupullaa, perkele! Kohta varmaa rupeen himassa vaihtaa verhoja. Mä alan olla niin loman tarpeessa!
No Porkkalassa oli onneks motoristi-ilta ja pääsin puhuu äijienkans prätkäjuttuja, se vähä helpotti.
Porkkalas oli myös magein Darra ikinä!
Kävin tänää Porkkala cafessa, jossa ain tiistai iltaisin on motoristi-ilta ja melko usein joku hieno mopo koeajettavana.
Tälläkertaa koeajettavana oli Indian Roadmaster. Koska mul oli punanen nahkapuku päällä ja se rimmas aika hienosti tuon punasen Roadmasterinkans niin pitihän sitä käydä kokeilemas.
Paikallaan käsittely tuntui melko raskaalta osittain siksi kun kone oli melko leveän tuntuinen jalkovälis. Tämä oli hieman jopa yllättävää kun luulin et kone on kaponen kun on pitkittäinen V-kakkonen, mut ovat näköjää Ameriikan sedät onnistunu tekemään mahottoman leveän vaihelaatikon ja ensiövetokopan.
Liikkeelä pyörä käyttäytyi todella hyvin ja kone on mukavan tuntuinen. Minä en tykännyt siitä että sekä vaihde että takajarru polkimet oli niin pirun pitkällä edessä, tuli tunne että joutuu kurkottelemaan polkimille. Se tosin saattaa johtua siitä et en ole tottunut tuollaiseen ameriikan malliseen ajoasentoon. Mutta kyllä tuosta ajoasennosta oppis melko helposti pitämään ja tuo pyöräkin tuntuis varmaan upeelta jos se olis tuos omas pihas parkissa 😉
Koska duunimatka on niin lyhyt niin päätin ajella Cafe Porkkalan kautta kotia. Siellä oli koeajettavana melko magee inkkari. En käyny sitä koeajamassa kert mul on sellane luonnevika et jos se olis ollu magee ajettava ni sit mun pitäs saaha sellanen. Parempi siis olla kokeilematta.
Kuvassa kaks inkkaria, toine uusi ja toine kuin uusi
Kävin Cafe Porkkalassa kaffella ja houkuttelin Helenan mukaa purkkiorjaks (ei kyl ollu kauheen vaikee houkuteltava)
Tiistaisin Cafe Porkkalaan kerääntyy melko paljon mopokuskeja höpöttelemäään niitänäitä kahvittelun lomassa.
Helena pääs ottamaan kylmät tyypit hienosta Inkkarista.
