tsäk
MC-Kmo
Tostahan kyl puuttuu viel yks Condor ja yks ic. Mutta kun kerta yli puolet on paikalla niin otin kännyllä räpsyn.
Essi
Suru-uutinen on minulla nyt ilmoitettavana, sillä tuo mainio kakstahtisäksättäjä muuttaa tänään uuteen kotiin.
No Essi palvelee varmasti jatkossakin hyvin uutta onnellista omistajaansa, aivan kuten palveli minuakin.
Nomutta eihän tämä loppu ole vaan pikemminkin antaa minulle enemmän mahdollisuuksia suunnata energiaani tuon sivuvaunuissikan suuntaan.
Tässä vielä kuva Essistä sellaisena kuin me hänet aina tulemme muistamaan
Viikon kuva 09/2009
On muute oikeesti vaikee keksiä mitää mukavampaa puuhaa talvipäiväks kuin lähteä prätkällä ajelemaan jäälle.
Jäällä on nyt just sopivasti lunta et siellä pystyy ajamaan ilman nastojakin.
Essissä on varmaan jotain vikaa kun kaivoin sen parkkikselta pressunalta esiin niin piti kahdesti polkasta enneku se lähti käyntiin.
Kävin ajelemassa Linlon ympäristössä ja kyllä oli kivaa.
Bulbissa löytyy toinen kuva samalta reissulta
Kaivoin Essin esiin
Forssan MP-Rompetori
Forssan MP-Rompetori
Originally uploaded by nieppi
Tarttu rompetorilta tuollaset aarteet matkaan. Eli aidot stongan päihin tulevat vilkut sekäkytkinkahva johon saa vilkkukytkimen niin ja tietystise vilkkukytkin.
Aika hyvät aarteet löyty varsinkin kun mulla meni vanha kytkinkahvapoikki kun pyörä kaatui tuossa jokinaika sitten
Loput pystymettä kuvat Ylämaa 2008
Loput pystymettä 2008 kuvat löytyy täältä
Tässä viel kuva miten tunnelmalliselta leiri näytti lauantai aamuna
loput kuvat siis löytyy tästä. En niitä mitenkää valkannu vaan laitoin kaikki kuvat mitä otin
Tässä kartalla kaikki Pystymetät joissa olen ollut
Silta nykyaikaan
Valokuvatorstain tämänviikon inspiksenä on Keltainen kuu -blogin Elviksen ottama valokuva, jonka nimi on Silta nykyaikaan.
No minä vastaan haasteeseen pitkospuilla
Ihan hyvä tie…
Ajelinpas tuossa mennäviikolla Kopparnäsiin ja sieltä pois Lassen ohjeiden mukaan. Kopparnäsistä kulkee oikopolku Pikkalaan joka kuulemma on oikein hyvä ajella.
No hyvähän tuossa oli Lassen neliveto mönkkärillä mennä. Essillä ajaminen olikin jo hieman haasteellisempaa kun on niin liukkaat renkaat alla. No olihan tuo kuitenkin täysin ajettavissa vaikka hieman kosteaaolikin.
Ajelinpas tänään Puistolasta himaan kun Essi yllättäen sammui. Pikainen kurkkaus tankkiin osoitti että tankki oli tyhjä. Hitto tässä sitä oltiin keskellä korpitaivalta pimeessä ja ilman pensaa. Pikainen puhelinkierros ja Markku tuli pelastamaan pulasta ja säästi minulta pitkän työntömatkan.
Siinä tienposkessa Markkua odotellessa rupesin tutkimaan miten oli mahdollista että pensa loppui vaikka en ajanut vielä edes varatankilla. Fikkarilla tankkiin katsoessani huomasin että hanasta oli se putkenpätkä joka erottaa ns varatankin irronnut. Näin ollen oli mahdollista että vaikka hana oli normaali asennossa niin pystyi ajamaan tankin tyhjäksi, no taas tuli korjattavaa sellasta seon…
Viikon kuva 42/2008
Perävaunu
MZ es 175
Vihdin korkein huippu
Vihdin korkein huippu jäi tälläkertaa saavuttamatta.
Gepsillä katsoin että melkein huipulle asti menee polku mutta matka tyssäsi 90m (merenpinnasta) kohdalle sillä polulle oli ikävästi kaatunut puita eikä tuosta ollu essillä menemistä.
Huippu on gepsin mukaan 150 metriä korkea, mutta en viitsinyt lähteä ajokamppeissa kävelemään rinnettä ylöspäin joten huippu jäi käymättä. No enskerralla pitää ottaa vaihtokledjut mukaan niin vois sit vaikka kävellä tuon lopun.
Viikon kuva 38/2008
Ylinopeutta(ko)
Essi sai kyytiä…
E = MZ2
Essi
Powerdynamo
Huipulla
Ajeltiin Pikku-a:n kanssa essillä ja koska tuo on ilmiselvä eduro niin olihan se käytävä kokeilemassa miltä maistuu metsäpoluill ajo.
Ja hyvin jaksoi Zcshopaun satakieli sirkuttaa eikä mikään vastamaki ollut essille mahdoton.
No pieniä ongelmia on kun ei meinaa tuo virtapuoli oikein toimia eli ei kestä valoja laittaa päälle eikä oikein ota kierroksia, mutta onneks essin mahtava vääntö jo pienillä kierroksilla vie vaikka vuorenhuipulle.
No tuohon on tulossa muutos sillä essiin on jo saksanmaalta tulossa järjetön sytytysjärjestelmä.
Tällähetkellä essi on tavallaan hybridi eli kuluttaa sekä bensaa että sähköä eli oikee ekoihme
Taustalla näkyy Niittylampi pohjoisesta katsottuna ja suurinpiirtein kuvaajan seläntakana sijaitsee Hilan kivilouhos
Hyljesafari
Kävin Porvoossa hyljesafarilla. Safarin järjesti kaikkien valokuvausfoorumien ykköshäirikkö Jari Siren. Pakko sanoa että hyvin järjestikin oli hylkeet ja kaikki 😉
Kotiin lähdin ajelemaan sateen saatellessa ja essi toimi hyvin, mitänyt latausongelmien vuoksi en voinut käyttää valoja.
No jos kuski on pimee niin voi hyvillä mielin ajella pimeellä prätkällä.
(kuva Jari Siren)
Omiakuvia laitan esille jahka saan filmit kehitettyä
Essi perkele minkä teit…
Aamusella läksin mieli kirkkaana kuin vestan-neitsyellä ajelemaan Essillä kohti hammaslääkäriä. Taivas oli kirkas linnut lauloi, Essi sirkutti iloisesti jättäen hienoisen sinertävän savuvanan jälkeensä.
Hammaslääkärissä käyntikään ei masentanut, sillä tarkastuksessa ilmeni ettei mulla ollut yhtään reikää. Nyt kelpaa hymyillä ajattelin ja polkaisin Essin käyntiin ja kurvasin kauppaan asioille. Kaupassakäynninjälkeen kävin hakemassa valokuvat kehityksestä ja silloin rupesi myrskypilviä ilmaantumaan…
Essi lähti iloisesti sirkuttaen käyntiin, mutta kun laitoin valot päälle niin Essi otti ja sammui. Eikun uudelleen käyntiin, valot päälle ja Essi sammui jälleen. No minä aattelin että ajellaan koti ilman valoja, aurinko paistaa ja kaunis Essi loistaa puhtauttaan ja herättää hilpeyttä minne ikinä menenkin. Ajattelin että ainakaan näkyvyydentakia en valoja tarvitsisi.
Läksin ajelemaan kotiakohti (matkaa 12km) Essi sirkutti ja matka taittui, kunnes noin pari kilsaa ennen kotia Essi rupesi pätkimään ja lopulta sammui kokonaan ;(
No päivä on lämmin ja loppu miltei kokomatka alamäkeä. Läksin lykkimään Essiä kotia kohti, huomasin ilokseni että matala pyörä on helppo työntää. Ei jättäny Essi tielle enkä minäkään essiä jättänyt vaan työnsin loppumatkan kotiin…
Vauhtikuvauksista, nyt löysin melko tukevan paikan jalustalle ja koevedokset onnistui melko mukavasti. Enskerralla otan kunnon kuvat paremmalla tiellä ja paremmissa vetimissä ja hurjasti suuremmalla nopeudella.
No jos Essi ei suostu yhteistyöhön niin hurja nopeus korvataan pidemmällä suljinajalla
Viikon kuva 27/2008
8 kW
Että onkin saatu 8 kilowattia pieneen ja kompaktiin muotoon.
[photopress:essi1.jpg,full,pp_image]
Pienenpieni takaisku tuli tänään ajelulenkillä kun tuo oikeanpuoleinen jalkatappi irtosi.
Rakas MZ ystävä
Älkää panko tätä kirjasta lukematta syrjään, koska otaksutte jo tietävänne kaiken mitä se sisältää. Tosin useimmille nykyajan ihmisille ovat teknilliset seikat tuttuja, mutta asiantuntijakin voi silloin tällöin oppin jotain lisää.
Jo neljän vuosikymmenen ajan on Zschopaussa rakennettu moottoripyöriä. Sen vuoksi on kaikki edellytykset olemassa että ajoneuvonne on luotettava ja käyttövarma.
– Pysyykö se sellaisena, riippuu kuitenkin teistä itsestänne. Tämä ei merkitse sitä että teidän tulee käsitellä MZ-pyöräänne kuin raakaa kananmunaa. Vaan jos te noudatatte niitä ohjeita joita alempana annetaan totutusajosta, oikeasta polttoaineesta, huollosta ja hoidosta tulette huomaamaan että ES kestää pienen ikuisuuden.
Ottakaa sen vuoksi vihjeemme huomioon ja oma lompakkonnekin kiittää teitä.
Toivotamme Teille hyvää matkaa
VEB Motorradwerk
Zschopau/Sa
Näillä sanoilla alkaa MZ ES 175 moottoripyörän käyttöohje joka on painettu vuonna 1960
Tässä vielä kännykuva tuollaisesta kulkimesta vuosimallia 1961
[photopress:essi.jpg,full,pp_image]