










Käytii käppäilee tuol vanhal vesilaitoksel, kun viel pysty menee oikoreittejä jään yli.
Taitaa olla viimehetken ku uskaltaa jäiden yli oikoa. Jopa aurinko pilkisti mukavasti välil
Mitäs sitä muutakaan tekisi äitienpäivänä kuin antaisi puolisolleen mahdollisuuden nukkua niin pitkään kuin hää jaksaa maata. Ja paras tapa toteuttaa tuo on poistua itse paikalta mahdollisimman aikaisin ja äänettömästi.
Niinpä päätin lähtä seikkailemaan pienelle UE retkelle Agan vanhalle pääkonttorille Keraan.
Kaikesta näkee että tämä on ollut aikoinaan melko hulppea laitos monikerroksisine toimistoineen jotka ovat jättänee keskelle hienon atriumin.
Tosin nyt on loistonpäivät nähty ja täältä onkin järjestelmällisesti rikottu kaikki mitä rikottavissa on. Minulla jäi kierros tähän toimistorakennuksen tutkimiseen kun vartiointiliikkeen auto ajoi pihaan ja vartija tuli ystävällisesti ohjaamaamaan minua ulos alueelta.
Kyselin vartijalta paikan historiasta joka kertoikin että aga toimi täällä vielä 90 luvulla jonka jälkeen muutti ehkä Riihimäelle. Tilat ovat olleet muussa käytöss vielä 2008 jonka jälkeen alue on tyhjentynyt ja termiitit ovat vallanneet paikan. Onneksi en ajanut prätkällä pidemmälle kuin tuohon pääkonttorin pihaan, sillä alueella oli ihan jumalattomasti rikottua lasia ja kaikkea roinaa joten renkaan puhkeaminen tuolla ei olisi ollut mikään suuri yllätys.
Tälläkertaa päätin duuninjälkeen hieman tutustua tuohon Tampereen naapurikaupunkiin Nokiaan.
Ja kyllä näyttää siltä että Nokialla on asiat hyvällä mallilla, saisi siitä muutkin kunnat ottaa mallia.
Ensin luodaan katsaus Nokian liikennejärjestelyihin.
Nokialaisille on tehty ihan ikioma ramppi moottoritielle, mutta koska Nokialaisilla ei ole autoja niin on ramppi kasvanut melkein umpeen
Nokialle menee myös todella kätevä rautatie. Harmi vain että siinä ei kulje junia, mutta rautatie on komea ja hyvä olla vakavaraisella kaupungilla
Eikä tässä vielä kaikki. Nokialla on myös ihan ikioma satama josta pääsee kätevästi maailman merille. Niin siis pääsisi jos satama olisi tehty merenrantaan eikä järvelle, Nyt satama on käyttämättömänä sillä siitä ei pääse muualle kuin vastarannalle jonne on paljon kätevämpi mennä kävellen kuin laivalla
Vapaa-ajan asumisen suhteen Nokialla on menty pidemmälle kuin missään muualla. Täällä nimittäin saa rakentaa mökin vaikka kuinka lähelle rantaa kunhan se ei kosketa itse rantaa
Nokialla on todella hyvät mahdollisuudet harrastaa vaikkapa veneilyä, veneille on varattu omat kätevät paikat joissa ne eivät pääse uppoamaan
Ei ole kovin paljon jääny täst mopost jäljelle. On meinaan melko hyvin ”maatunu” nuo muut osat. Ilmeisesti on ollu Suzuki pv joskus.
Vetelee viimisiään tuo Nolla Ollin puoti
Sunnuntaina oli vallan mahdottoman hyvä ilma. Joten päätin käydä tekemäs pienen iltalenkin issikalla.
Ajelin jälleen mahtavan upeita pieniä teitä pitkin, Välillä oli päällyste ja toisinaan oli hiekkapinta.
Välillä tie oli jopa kasvanut umpeen, mutta siellä pystyi issikalla vielä puikkelehtimaan keskellä vitikkoa.
Yllättävää oli myös pitkän korpitaipaleen jälkeen tielle vedetty puomi. Onneksi puomin pystyi vetämään paikoiltaan ettei tarvinnut takaisin kääntyä. Laitoin puomin takas paikoilleen kun olin saanut pyörän puomin toisellepuolen.
Matkalle mahtui monen näköistä maisemaa. Oli myllyjä, hylättyjä taloja sekä umpeen kasvaneita teitä.
Ajelun taitepisteessä käväisin katsomassa Talvian Hiidenkirnuja
Tällaista reittiä ajelin
Tässä alla viel kuvia tuolta sunnuntaiajelulta.
Tää kuva otettu viikonlopun kalkkipetteri reissulta, vaikka kuva ei itse Kalkkipetteriltä olekkaan vaan lähenpäät Lohjan asemaa.