Imatranajot 2019

KÄytii Jiminkans katsomas pienes tihkusatees Imatranajojen aika-ajoja.
Ja kun lampsittii sinne pääsuoran päähä ennen mutkaan jarrutusta, missä oli radan suurimmat vahdit ni en osaa muuta sanoa ku et ”PERKELE ET NE MENEE KOVAA”
Koitin turhaa ottaa valokuvia ovat selkeesti liian nopeita tällaselle vanhalle ukolle.

P.S voimia ikävän onnettomuuden johdosta omaisille

Mopokisat

Käytii Pikku-A:n kansa katsomas mopokisoja Malmilla. Kisa oli kuudentunnin kisa mopoilla.
Lähettii Pikki-A:n kans pois viidentunnn kohdalla, siinävaihees kisaa johtaneen tiimin keskinopeus oli 63 km/h Tattiksen mikroautoradalla eli siis ei mitään mopoja vaik 50 kuutioisia olikin.



KTM Adventure Rally 2012

Nyt olen jo hieman toipunut tuosta rallista. Ja pakko myöntää että oli melkoisen raskas ralli sekä henkisesti että fyysisesti.
Kuvia ei ole kovin paljon kun en kerint kuvailemaan, mutta tässä muutama.

Ihan älyttömän iso kiitos Dusty Wobbls porukalle ja etenkin Sakelle mahtavista järjestelyistä sekä reiteistä.
Iso kiitos myös Hollantilaisille mekaanikoille kun jaksoitte kannustaa ja auttaa minua.
Välillä vaikutti kisan jatkaminen miltei mahdottomalta, mutta sain kuitenkin suurimmat ongelmat korjattua ja pääsin kuin pääsinkin maaliin asti.

Vuodenpäästä uudelleen!

Täällä Dusty Wobbls kuvapankki tapahtumasta

Neitsyys menettty…

Siis yleisurheilukisojen suhteen. Olin meinaan elämäni ensimmäistä kertaa katsomassa yleisurheilua. Olin katsomassa Suomi-Ruotsi maaottelun toista kisapäivää ja pakko myöntää että tunnelma oli mahtava (Ei kuitenkaan niin mahtava että toiste menisin).