Mepäs lainattii Juhalta inkkari ja käytii Jiminkans Vattusaares 😉
Täs pieni video retkestä
Käytiin Mikon ja Sallan kanssa viettämässä syysmyrskyä Jurmossa. Siihenmalliin tuuli ettei pipa meinant pysyä päässä mutta vastapainona ei ollu yhtään hyttysiä.
Erittäin rentouttavat kolme päivää ja kaksi yötä bastukammare oli meidän tukikohtana. Ja kyllä jälleen vanhan saaristolaiskakaran sielu lepäs.
Kiitos vielä Mikolle ja Sallalle matkaseurasta. Täs viel muutama kuva reissulta.
Suomalais-sukuisten kansojen suurin saavutus ikinä, on ollut kun on saatu laitettua kiviä rinkiin.
Alumperin suomalais-sukuiset kansat asustelivatkin pienissä pyöreissä kivikehissä onnellista elämäänsä.
Samaan aikaan muualla maailmassa rakenneltiin pyramiideja, siltoja, pilvenpiirtäjiä ja autoja.
Kaikki kuitenkin muuttui kun aikoinaan etelästä eräs Virolainen soutaja eksyi suomenmaalle ja rupesi hän sivistämään suomensukuisia.
Rakentakaa kivistä iso neliö jonka sisään teette pienemmän neliön niin voitte sitten asustella siinä pienemmässä neliössä ja lapset ja lampaat voivat leikkiä ja lisääntyä siinä ulommassa neliössä.
Näin tehtiinkin ja tämän seurauksena Suomeen syntyi ensimmäiset Turkkilaiset pakolaiset, jotka siis eivät olleet Turkkilaisia ensinkään vaan …
Tästä kuitenkin juontuu suomensukuisten kansojen mieltymys pyöreisiin muuotoihin vielä nykyäänkin. Sillä onhan suomalainen mies omimmillaan juurikin kun saa maata sikiöasennossa jotain pyöreää hyppysissään, esimerkiksi jaloviina pullo on tähän tarkoitukseen oiva väline.
Tästäpä sainkin oivan aasinsillan, kun tapasin laivalla sukulaissielun. Elikkäs huomasimme että meillä oli jotakin yhteistä joka on periytynyt suoraan esi-isien pyöreistä kiviringeistä.
Tässä Pekan ottama kaverikuva meistä
Aattelin tänään viihdyttää itseäni pienellä metsäretkellä ja päätin mennä katsomaan kovasti kehutun Pirkkalan Pirunkiven.
metsä jossa käppäilin oli miellyttäväntuntuista kumpuilevaa metsää, jossa oli samalla hyvä koeajaa uudet maiharit sisään. Pakko myöntää että kyllä särmät hyppymaiharit metsäkäyskentelyssä lunastivat paikkansa.
Mutta itse pirunkivi oli kuten Tamperelainen jääkiekkokin eli melkoisesti liioteltu. Meillä tuolla rannikolla lapset heitteleevät toisiaan tuollaisilla pikkukivillä
No, otin nyt kuitenkin kuvan kivestä jossa itse seison mittakeppinä kiven vieressä
Kaiken kaikkiaan miellyttävä reissu metsän siimekseen ja jos ei täällä ole vieraillut on kivi toki tutustumisen arvoinen jos kivistä tykkää…
Valokuvatorstain haasteena tälläviikolla on ovi / portti.
Penkasein kesän kuvasatoa ja löysin tälläisen oven keskeltä metsää, tai eihän siin enää ovea ole mut on joskus ollu
Aamukävelylle lähdin pimeässä kompuroimaan Jurmon ainoan metsän läpi saaren toiselle rannalle.
Vaikka olin reissussa hyvien ystävien kanssa, halusin tehdä aamukävelyn yksin itseni kanssa.
Mahtava tunne tuuli suhisee ja aallot kohisee, ei muita ääniä. Kukaan ei höpötä eikä häiritse, kyllä olen itsekkin hiljaa. Vain minä ja kolmemiljoonaa ääntä sisälläni. Uskomatonta mutta helkenkulttua jopa äänet hiljenevät, tätähän täältä tulin hakemaan.
Voi sanoa että matka oli/on onnistunut kun tavoitteet on saavutettu eka aamuna ennen kello kahdeksaa. Kunnon ADHD luonne hoitaa päivän rentoutushetkenkin jo enne kuin aamuaurinko nousee. Nyt meen päikkäreille.
Hyvää Yötä
Kävin tutustumassa Liesjärven luolaan. Liesjärven kyynärään olen Pikku-A:n kanssa tutustunut jo aikaisemmin.
Nyt tuonne Ilveksenluolakalliolle olisi helppo mennä sillä maa oli jäässä eikä lunta ollut vielä haitalleasti. Olin totaalisen väärässä sillä lähestyttäessä louhikkoa kävi kulkeminen todella hankalaksi kun kivet olivat pirun liukkaita ja vähäinen lumi peitti kivenkolot näkyvistä. Selvisin kuitenkin perille kaikki jäsenet ehjinä. Matkalla kävin kurkkimassa useaankin pienempään luolaan. Löysinpä matkalta lodjunkin johon tietty lokikirjaan ruksasin nimimerkin.
Pääluolasta löysin puukon, joka tosin oli jo melko ruostunut. Jos kaipaat puukkoa niin laitoin sen ylimmän luolan alemman kerroksen peräseinällä olevaan koloon, eli sieltä voi noutaa jos kaipaa puukkoa.
Tässä muutama kuva reissulta
Käytii Pikku-Aa:n kanssa bongaamas Koivusaaren siirtolohkare ja siel ollu geokätkö, Niin ja tietty piti yrittää kiivetä kiven päälle
Viikonloppuna käytiin katsomassa melkoisen kummaa kiveä. Oli se niin kumma kivi että sen nimeksikin oli annettu kummakivi. Kivi sijaitsee Ruokolahdella pienoisen metsäpolun päässä. Polku on hyvä metsäpolku joka näköjään on pysynyt kuivana ja kovapohjaisena näin sateidenkin keskellä.
Samalta suunnalta löytyy myös muuta nähtävää, mutta siitä lisää sitten tuonnenpana.
http://coord.info/GC187QD
Olipas mahtavan kokonen kivi. Kiivettiin pikku-a:n kanssa tietysti myös kiven päällePosted from WordPress for Android
Geokätköjä etsiessä sitä tulee mentyä paikkoihin joihin ei muuten tulisi mentyä. Sehän siinä osittain jujuna onkin.
On kuitenkin mukava huomata että joisakin paikoissa on otettu huomioon, että kaikki kätköilläkävijät eivät ole enää pikkupoikia. Tuotakin siltaa oli mukava lampsia ylöspäin pelkäämättä että satuttaa itseään ikävässä kivikossa.
Kickbikella tuosta vielä pystyi menemään, mutta rollaattorille tuo on jo menemätön paikka
Soukastahan löytyy muitakin siirtolohkareita, mutta tämä on niistä suurin ja ainut vierailemisen arvoinen.
Melkosen iso kivihän tuo on, issikka on vieressä antamassa mittakaavaa.
Kiven pohjoispuolella on köysi jos joku haluaa sen päälle kivuta. Minä en pä… siis ollut tarpeeksi notkea kiivetäkseni.
Kivi löytyy täältä:
N60 07.775 E24 40.841
Tässä viel muutama kuva kivest: