Juhannusviikonloppu senkun jatkuu

Joten päätin lähtä käymään Lappeenrannassa moikkaamassa porukoita. Sunnuntaina kotiinlätiessä käytii Karin kans ajelulla ja kummastelemaan kummaa kiveä. Puumalasssa syötii jätti-isot jätskit. Ajeltiin Ristiinaan asti kimpassa jonka jälkee läks takas kotiin ja minä ajelin suorintatietä kotiin. Näinpä matkalla sellaisenkin ihmeen että tie voi tosiaan kasvaa umpeen.

Ruokolahden Kummakivi

Viikonloppuna käytiin katsomassa melkoisen kummaa kiveä. Oli se niin kumma kivi että sen nimeksikin oli annettu . Kivi sijaitsee Ruokolahdella pienoisen metsäpolun päässä. Polku on hyvä metsäpolku joka näköjään on pysynyt kuivana ja kovapohjaisena näin sateidenkin keskellä.

Samalta suunnalta löytyy myö muuta nähtävää, mutta siitä lisää sitten tuonnenpana.