Käytiin Mikon ja Sallan kanssa viettämässä syysmyrskyä Jurmossa. Siihenmalliin tuuli ettei pipa meinant pysyä päässä mutta vastapainona ei ollu yhtään hyttysiä.
Erittäin rentouttavat kolme päivää ja kaksi yötä bastukammare oli meidän tukikohtana. Ja kyllä jälleen vanhan saaristolaiskakaran sielu lepäs.
Kiitos vielä Mikolle ja Sallalle matkaseurasta. Täs viel muutama kuva reissulta.
Ajeltiin Pikku-Aa:n kanssa ulkomaille, aina Turkuun Asti. Tavattiin siellä ihka-aito Åborginaali. Mukava sitä oli kuunnella vaik ei yhtää ymmärretty mitä hää jutusteli. Kovin oli ystävällinen tuo Åborginaali kun kutsui meidät ihan kotiinsa kaffelle, tais olla innoissaan ku sai ulkomailta vieraita 😉
Olipa hyvä et pyyti kotiinsa, sillä beemeristä meni kytkinvaijeri poikki ja se olikin muvavampi vaihtaa siel pihassa ku kaupungilla.
Pois lähtiessä löydettii kiva pieni linnanraunio ihan läheltä sitä valkosta purjelaivaa jonka kotisatama oli Upinniemi ennenku Turkulaiset sen viekkaudella ja vääryydellä meiltä varasti.
No kostoks katkasin siltä Åborginaalilta kolme poranterää eli munpuolest ollaa nyt sujut tosta laiva-asiasta
Koska aamulla oli mukavanrapsakka keli, päätin lähtä Kaarinaan tutustumaan Ryövärin luolaan. Kävin hakemassa Lurrin mukaan tulkiksi, siltävaralta että törmään alkuperäisväestöön.
Kun pääsimme Kaarinaan niin ilmakin oli jo lämmennyt -25 asteeseen joten haalaria ei tarvinnut napittaa enään ihan ylösasti.
Ryövärinluola olikin mahtava kalliohalkeama joka oli osittain sortunut päältä umpeen ja alle oli jäänyt hienot ja isot luolat.
Suurimpia luolia suomessa. Kannattaa vierailla jos mahdolista. Tässä muutama kuva reissulta.
Käytii Mikonkans kiertämäs jonkinmatkaa saariston rengastietä. Vaik ei koko kierrosta ajettukkaa niin saaret tuli tutkittua melko tarkkaan. Tuolla vielä reittiä jota ajeltiin
Meil o ollu aivan mahtava viikonloppu Ruissalos. Eile ajeltii iha sikana fillareil ympäri Ruissalon metsäpolkuja, niit on tääl yllättävän paljo.
Sit ajeltii viel kaupungille asti ja tehtii suuri Turkulainen merimatka, eli ajeltii föril.
Pakko oli käydä jokilaival syömäs jätskit.
Käytii tutustumas myös Suomenjoutseneen, sieltä tosin meidät heitettii pihalle ku se ei kuulemma olunnanunna auki ensinkää. Onneks kerettii kierrellä laiva ympäriinsä ennenku lennettii ulos.
Vielä pikane tutustuminen Turunlinnaan ennenku Lurri tuli hakemaan meitä uudel valtaval autollansa.
Lurrin auto on suburban joka on venytetty, levitetty ja korotettu. Tai vaihtoehtosesti kuski on kutistettu, sillähän saadaa sama efekti aikaseks.
Lurri vei meidät Naantalii kattoo onks Taikku kotkona, mut jostain syystä meit ei päästetty sisää kultarantaan.
Tyydytii sit kattelee maisemia Naantalis ennenku Lurri toi meidät takas Ruissaloon.
Tänääki tehtii pitkä fillarilenkki Pikku-A:n kans Ruissalon poluilla. Niin tai siis Pikku-A fillaroi ja minä oon ajellu kick bikellä.
Käytiin Kalkkipetterissä kuvailemassa. Olkoon tämä kuva tiiserinä sillä tästä on tulossa lehti Bulbissa.
Seuraavassa lehdessä mukana yllätysvieras “nikula” joka osallistuu lehteen sekä mallina että kuvillaan….
Niinpä niin. Moni ihmettelee että mitä tehdä mökillä pimeenä syksyiltana kun ei ole edes sähköä valoa tuomassa.
No minä voin kertoa.
Ei tarvitse tehdä yhtään mitään!!!
Musiikista tässävastaa aina niin mainio African Head Charge.
Valokuvatorstain haasteena on tälläviikolla tekstikatkelma
“Toisinaan minä inhoan sanoja. Ne ovat valtavan henkisen jäävuoren huippuja ja nythän me kaikki jo tiedämme miten Titanicin kävi. Pikimusta kuilu avautuu sen välillä mitä on olemassa ja mitä sanat yrittävät kuvata. Kaikki ilmiöt yksinkertaistetaan, ne naulataan sanoilla kiinni ja niistä tulee mustavalkoisia, ehdottomia.”
Valokuvatorstain inspiksenä on kirjan nimi: Suomalainen nuorallatanssi.
Vuonna 1973 brittiläiseltä journalistilta ja jännityskirjailijalta Desmond Bagleylta ilmestyi teos nimeltä The Tightrope Men. Sen kustansi Suomessa WSOY ja sen nimeksi annettiin Suomalainen nuorallatanssi.
Kävin tänään Turkulaiskaksikon kanssa tutustumassa Hankoon. siis yritimme mennä, mutta eihän siitä mitään tullut koska hankoniemi oli aidattu ja näin erotettu mannersuomesta. Löysimme kohdan josta joku Hankolainen natiivi oli karannut hangosta tai joku ulkopaikkakuntalainen oli murtautunut Hankoon. Tosin tuo jälkimmäinen vaihtoehto tuntuu melko uskomattomalle.
Niin ja kiitoksia paikallisoppaalle kahveista ja opstuksesta, kuvia laittelen esille myöhemmin, nyt meen päikkäreille.
“Istuudun penkille tarkastelemaan listaa. Arvioin sitä pitkään. Lista on rehellinen. Olen tyytyväinen siihen. Kenties etsimäni esine on olemassa, kenties ei. Se ei ole kovin tärkeää. Mutta lista on tärkeä. Sillä huomiolla on minulle merkitystä. Se on todella arvokas.”
Varmaan noilta muiltakin matkalaisilta vielä kuvia nähdään, mutta koska heillä oli nykyaikaiset digitaaliset vehkeet joilla on nopea tuo työnkylku niin kestää vielä päiviä … viikkoja… ehkä jopa kuukausia ennenkuin niitä saadaan näkyville.
Paitsi Nokulta jolla on niin järjttömän vanhanaikainen digikamera ettei siinä edes ole livevieviä ja kameran takakannen telkkarikin on onnettoman pieni, joten häneltä voimme kuvia odotta melko pian.
Minun mielestäni suurimpia virheitämme, heti ihmisenä olemisen jälkeen, on aikakäsityksemme luonne. Meillä on kaiken maailman kapistukset, kellot ja kalenterit, jotka siivuttavat ajan kuin makkaran, ja me nimeämme siivut aivan kuin omistaisimme ne eivätkä ne voisi koskaan muuttua – “kello 11.00, 11. marraskuuta 1918” – vaikka todellisuudessa ne saattavat hajota kappaleiksi ja vieriä tiehensä aivan yhtä helposti kuin elohopeapisarat.
(Kurt Vonnegut: Maaton mies, Tammi 2007, suomennos Erkki Jukarainen)
Jostain syystä mulle tuli välittömästi tämä kuva mieleen kun luin tuon haasteen. En sitä pysty täysin edes selittämään, joten ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin laittaa tämä kuva
HolgaRocksit olivat Tallinnassa viettämässä 1v synttäreitä, samalla kuunneltiin Jussi Aallon luentoa muotokuvauksen historiasta. Jussi Aalto hoiti osuutensa mallikkaasti ja allekirjoittanut olisi häntä jaksanut kuunnella pidempäkin.
Tilaisuudessa syötiin tietty 1v kakkukahvit ja kakku oli erittäin hyvän makuinen, mutta ruma kun mikä sillä kakku oli näköispainos Holgasta 😉
Tämänjälkeen siirryttiin Troikaan jossa syötiin pitkänkaavan mukaan, mut ei siitä sen enempää….
Selasin jälleen kuvia läpi ja hämmästykseni oli suuri kun löysin kuvien joukosta kuvan jossa ovat Turkulaiset veljekset Vilu ja Nälkä!
Ja mikä oudointa molemmilla oli jotenkin elämänmyönteinen lämmin ilme kasvoillaan, tämähän ei ole tyypillistä Turkulaisille lajitovereillemme. Hetken ihmettelin että mistä mahtaa johtua tämä elämänmyönteisyys, mutta siinähän se on Lurtsulla käsissä. Kiev 60 saa paatuneimmankin Turkulaisen hetkeksi näyttämään elämänmyönteiseltä ihmiseltä.
Motouutiset