Ruokolahden Kummakivi

Viikonloppuna käytiin katsomassa melkoisen kummaa kiveä. Oli se niin kumma kivi että sen nimeksikin oli annettu kummakivi. Kivi sijaitsee Ruokolahdella pienoisen metsäpolun päässä. Polku on hyvä metsäpolku joka näköjään on pysynyt kuivana ja kovapohjaisena näin sateidenkin keskellä.

Samalta suunnalta löytyy myös muuta nähtävää, mutta siitä lisää sitten tuonnenpana.

Geocache GC1CC8A – Forest Walk Animal Hunt

http://coord.info/GC1CC8A

Mitäpä muutakaan sitä vois lomapäivänä tehdä kuin lähtä Issikalla geokätköilemään.

Kohteeksi otin metsä kätkön parimkymmenen kilometrin päästä, ja ajamalla pääsinkin melko lähelle.

Sitten maasto kävi kuitenkin liian haastavaksi, jopa issikalle.
Ei auttant ku laskeutua ratsailta ja kävellä loppumatka vitikossa.

Takaspäin tullessa kun olin ajanut issikan pois metsäpolulta kovalle tielle, pysähdyin hieman hengähtämään (puuskutin ku veturi) ja tulin siihen tulokseen et ei issikka ehkä kuitenkaan ole paras mahdollinen enskamoppo. Ei edes ilman sivuvaunua

En ole vain vielä keksinyt miten saan Jaanan vakuuttumaan et tarviin viel kolmannen mopon.
Niin et nyt niitä vinkkejä sit kaivattais!

Bunkkeri

Tai maakellari tai suohon uppoamassa oleva linna?
Tuollanen kuitenki Pikku-A:n kanssa löydettii ku ajeltii Lohjansuunal

Silta

Geokätköjä etsiessä sitä tulee mentyä paikkoihin joihin ei muuten tulisi mentyä. Sehän siinä osittain jujuna onkin.
On kuitenkin mukava huomata että joisakin paikoissa on otettu huomioon, että kaikki kätköilläkävijät eivät ole enää pikkupoikia. Tuotakin siltaa oli mukava lampsia ylöspäin pelkäämättä että satuttaa itseään ikävässä kivikossa.

Kickbikella tuosta vielä pystyi menemään, mutta rollaattorille tuo on jo menemätön paikka

Vanhentunutta Kodakkia

Löysin pöytälaatikosta rullan kodakkia, eikä mitään tietoa minkä ikästä oli.
No latasin kameran ja kävin paukuttamassa rullan veks kuleksimasta. Olis pitäny ylivalottaa reilummin, mut en arvant ku en tienny miten vanhaa tuo filmi oli. Täs yks otos tuosta koerullasta.