Käytiin jälleen Riihimäki Rokissa. Oltiin perjantaina.
kylmää oli, mut ei onneks satanu.
Parit kuvat…
Wigwam: Grass For Blades
C..MON C..MON
Satumaa
Kylie Minogue
kyllitäti tuli ja täytti kaikki odotukset.
[photopress:kylie.jpg,full,pp_image]
Kylie aloitti keikan todella räväkästi laskeutumalla taivaista lavalle. Kaikki oli rakennettu Kylien ympärille jopa bändi oli jaettu lavan sisvuille ja koko lava oli Kylien. Ja kyllä pystyi Kylie kaiken tilan täyttämään olemuksellaan. Huomiota Kylli antoi toki myös suomalaiselle Jennille joka oli bassonvarressa ja hoiti postinsa mainiosti.
Keikan alkupuolella tunnelma oli suorastaan liikuttava. Tunnelma tosin latistui lemmenlaivahomoilujen myötä ja cobakabana teatteriesityksissä huomasin jopa haukottelevani.
Mutta Kyllitäti kasasi itsensä ja laskeutui lavalle hopeisella pääkallolla ja tunnelma oli jälleen katossaan. Ja Kyllitäti koppalakissaan on näyttävä näky ja Kyllin esitys oli nautittavaa katseltavaa.
Täs viel youtube maistiaisia Kylieltä
Iron Maiden
Poptones
Hieman musiikkia kuunneltavaks. Mä olen ite lähteny viettään viikonloppua Utöseen ja sen kunniaks jotain kaunista ja herkkää kuunneltavaa
Public Image Ltd. Poptones
Inglan is a bitch
Teemalauantai: Frank Zappa
Tänään tähtenä amerikkalainen kitaristi, säveltäjä, yhteiskuntasatiirinen muusikko ja lauluntekijä Frank Zappa.
Ei ole olemassa mitään estettä joka estäisi minua Teemaa klo 20.00 alkaen
Kiitokset Rydelle muistutuksesta!
Die So Fluid – Happy Halloween
Amy Winehouse
Laitoin heti aamusta soimaan ja voi mahtavuutta!
Tämä on pakko jakaa muilekki.
Irina
Something Else
Näin Lappeenrannassa huikean näyn. Näin siellä Lurtsun 20 vanhempana kuin mitä hän nyt on. Kaikkihan tietävät Lurtsun tuon siloposkisen klopin joka on jässähtänyt musiikillisesti menneisyyden suohon. Enivei tuosta vanhasta Lurtsusta joka oli pukeutunut kuin lurtsu ruskeaan nahkarotsiin ja käpsään. No niin siis tuostakin kundista näkyi päälle että on jämähtänyt samaan suohon kuin Lurtsu. No eipä siinä mitään itsekkin välillä kuuntelen vanhoja klassikoita ja pakko sanoa että pistävät vieläkin jalan vipattamaan. Omasta mielestäni olen kuitenkin onnellinen sillä minä pystyn nautiskeleman hyvinkin monenlaisesta musiikista, nytkin mulla on läppäreissä ladattuna Estheroa, Black Uhurua ja Cypress Hilliä ja kaikkea tuolta väliltä ja uskokaa niin tuohon väliin mahtuu melkoisen paljon.
Muistan toki omastakin nuoruudesta kuinka vannottiin Crazy cavanin nimeen ja muut ei ollu mitaään. Siis pystyin diggailemaan Ramonesia ja Crazy Cavania yhtä aikaa mutta en Matchboxia joka minusta oli ja on jotenkin liian puhdasta ja suunitelmallista. Mä olenkin funtsinu et muusiikissa ja muissa tekemisissä pitää olla mukana pientä säröä. Minusta monet asiat on nykyäänkin tehty liian puhtaiksi ja hienoiksi ehkä tämä sama asia mua vaivaa valokuvissakin, siis näissä nykyisissä teknisesti täydellisissä muovipintaisissa kuvissa joissa ei kuitenkaan ole tunnetta mukana vaikka kuvat täydelliä ovatkin. Tästä oivana esimerkkinä Gaylord Focker joka duunaa kuvansa itse, tussaa monta päivää pimiössä että saa mieleisensä lopputuloksen. Olen varma että nuo kuvat saisi kustannustehokkammin otettua nykyaikaisilla vehkeillä ja photarisa väännettyä, mutta samalla hommasta ja lopputuloksestakin katoisi se fiilis ja juurevuus. Tämä onkin nykyajan vitsaus tämä kustannustehokkuus joka luultavasti tappaa vielä seksinkin sillä eiköhän se ole kustannustehokkaampaa hoitaa sekin homma pipeteillä. Siksi mielestäni on hienoa et on olemassa mestoja joissa tehdään asioita muutenkin kuin kustannustehokkaasti kuten vaik HolgaRocks jossa ei kovasti tuota kustannustehokkuuta funtsita.
Niin siis mitä vaan voi tehdä jos sitä tekee oikeesti innostuneena ja suurella sydämmellä.
Laitankin tähän nyt kaikkien Holgaroksmielisten kunniaksi vanhan klassikon joka on toteutettu tunteella ei niinkään kustannustehokkaasti
P.S Vika lomapäivä, eli huomenna duuniin…
Lucky Dube
Löysin viikonloppuna vanhan c-kasetin jonka ostin Banjulista luotettavan oloiselta katukaupustelijalta.
Kasetti on Lucky Duben Together As One.
Onneks löyty viel yks kasettisoitin joten pääsin jälleen nautiskelemaan Etelä Afrikkalaisesta reggaesta, ja pakko sanoa et tää on minusta mukavaa kuunneltavaa vieläkin.
Radio
Minä olen siten rakennettu että en pysty kävelemään oikeastaan askeltakaan ilman läppäreitä ja musiikkia. No ennen oli walkmanit aina päällä, kunnes tuli nokia series60 puhelimet joita pysty kätevästi käyttämään mp3 soittimena kunhan vain hankki tarpeeks ison muistikortin et musaa mahtui kännykkään riittävästi.
No ajanmyötä tietty rupes miettimään et radiokin olis kiva, mut suomalainen radiotarjonta on niin syvältä et sitä ei kestä kuunnella. Kun yleX:kin on mennyt sisälle soittolistojen suohon niin jos ei jaksa kuunnella Justin Timberlakea tai jotain muuta kimittävää ameriikan hinttaria ni radioa on turha aukaista.
Nyt tähänkin onneksi löytyi helpotus!
Spodradio on kännykkään asennettava sovellus jolla pystyy kuuntelemaan nettiradiota ja homma toimii upeasti jopa täällä rautaesiripun takana!
Mikäs sen mukavampaa kuin dallata räntäsateessa duuniin ja kuunnella samalla SKY.FM – Roots reggae radiota läppäreistä!
Noo toimiakseen tietty pitää olla datayhteys puhelimeen sillä eihän se musa siihen luuriin itsestään tule. Onneks otin aikoinaan tän datapaketin tähän luuriin ni ei tule lisäkuluja täst radion kuuntelemisesta.
Voin suositella tätä Spodradioo muillekki
Lenkkeilyä
Kävin eilen päärynäkroppasten iltapäivälenkillä, eli hilpasin lenkin oikee lenkkarit jalassa. Ja tässä tapahtui virhe. Meninki laittaa lenkkarit jalkoihin ja nyt on vasemmas jalas kauheet rakot 🙁
No tänään olen kävelly silleen puolella jalalla ja varonu noit rakkoja, sillä seurauksella et nyt on lonkka ja selkä kipeenä. Ilmeisesti johtuu tuosta ikääntymisestä et nykyään kaikki vaivatki tuleeniin perkeleen dramaattisena…
Kuuntelin lenkkeillessä Rancidia ja sattuu oikein mukavasti lenkkeilymusaksi läppäreihin.
Rancid tuli mulle tutuksi aikoinaan mun pikkuprodin kautta, en ollu tällast huomannukkaa kunnes proidi tuli ja heitti mulle levyn kuunneltavaks. Saakeli prodiha välillä kuuntelee oikee hyvääkin musaa 😉 Tässä maistiaisia
Siitäpä muistuikin mieleen et mul on velka maksamatta proidille. Aikoinaan olisinkoha ollu joku abaut 18v nuori jannu ja proidi oli just oppinu kävelemään eli ehkä joku 1vee
Mulla oli skitan kotelo lattialla, mul oli hieno helmiäisvalkonen ovation josta olin kovin ylpee. Enivei siis sen skitan kotelo oli siin lattialla ku proidi dallas huoneeseen munasillaan, se meni seisomaan mun skitan lodjuun ku se varmaan tuntu kliffalta varpaissa se pehmee karva. Sit yht`äkkii kundi kusi mun skittalodjuun! No enhä mä voinu pikkunaperolle muutaku nostaa sen vegs sielt lodjusta ja lupasin sille et ku se vähä vanhenee ni mä kostan sille ton tempun.
No nyt ku proidillaki alkaa olla ikää koht neljännesvuosisata ni vois olla aika maksaa velka. Enskerra ku käyn proidinluona ni pitää käydä kusella vaik sen autonpenkille, ni eiköhä me sit olla sujut!
Dir en grey
Välillä tulee fiilis et pitää kuunnella jotain missä on todella elämisen tuska mukana ja mikäs sitä sen paremmin tarjoilisi kuin Dir en grey japanilainen poppoo. Niin ei mulla ole mitään tietoa et mistä nää laulaa mut kuulostaa siltä et kipeetä se tekee.
Toisaalta tämä on yksi niitä harvoja japanilaisiä bändejä joita tiedän ja kuuntelen, paitsi kaikkien tuntema kitarasankari Kazumi Watanabe jonka tuotanto miehen nuoruusvuosilta on todella mahtavaa kitarointia jota aina mielellään kuuntelee, nykyään Kazumi Watanabe on siirtynyt musiikillisesti liian lähelle pippelijatsia ei sitä ei kuuntele kukaan … paitsi Tare
Esthero
Tästä vielä kuullaan… Esthero joka on mukana myös tässä Black Eyed Peasen Weekend biisissä
http://www.youtube.com/v/9TJaWz1tOT8
Kyllä on mukavan pehmeä ääni, häntä tosiaankin jaksaa kuunnella pidempääkin
Akvaarion putsaus
Eräänlaista terapiaa tämäkin vaikka samalla homma mikä pitää aina silontällöin tehdä. Olen huomannut että erityisen hyvin ajatukset saa irti arkimurheista kun putsaa akvaariota.
Siis letku akvaarioon ja imemään paskaa pytyn pohjalta, samalla voi karsia kasveja ja järjestellä niitä uudelleen. Rapsutella lasia ja kaiken kruunaa kun pääsee putsaamaan suodatinta. Suodatin on noin 10L ämpärin kokoinen purkki jossa on suodatinmassoja kiviä ja pieniä putkempätkiä kolmessa kerroksessa ja päällimmäisenä on muovisihti. Niin ja lisäksi siellä on hirvee määrä kalanpaskaa ja pieniä kotiloita?
Ei muutakuin rohkeasti suodatin kainaloon ja veskiin ja suodatin tyhjäksi. Ensin putsataan tyhjäksi jäänyt ämpäri sitten hulljuttelemaan putkenpätkiä puhtaaksi joka laitetaan alimmaiseksi ämpäriin näiden päälle tulee noin kolmesenttiä paksu karkea perusienimäinen suodatin. Seuraavaksi huljutellaan kivikoria kakasta puhtaaksi ja vaihdetaan osa kivista uusiin, Tarkka mitta on noin kolme- neljä kourallista. En tee mitenkään erityisen tarkasti hommat menee vähän must tuntuu tyylillä. Seuraavana kivien päälle laitetaan suodatin, se on sellaista vähän niinku sillaa kaikki intin käyneet tietääki millasta se on ja niille jotka ei ole intissä ollu sanottakoon et se on vähänku pumpulia mut karkeempaa. Kaiken tämän päälle tulee viel muovinen sihtijoka pitää villat kasassa. Seuraavaksi päälle pannaan kansi jossa on puhdistettu pumppu ja letkuliitokset. Kaikki takas akvaarioon ja tällävälin akvaario on tyhjentynyt letkuapitkin vessapönttöön sopivasti, eli hieman yli kolmannes vesimäärästä on mennyt pönttöön. Nyt letku hanaan ja lasketaan akvaario vettä täyteen. Nyt alkaa vaikein osuus silläpitää vahtia että akvaarioon tulee sopiva määrä vettä, nyt jos nukahtaa ni saattas mennä alakerran naapurilla tapeetit uusiks.
Niin tuohan kuulostaa aika työläältä mutta kun tähän yhdistetään hyvä musiikki kovalla soitettuna ni johan alkaa homma sujua.
Tälläkertaa musiikkivalintani oli FatBoy Slimin Palookaville. Hitto et mieli lepäs ku hyvä musiikki soi ja kädet oli kalanpaskassa. Joo pieni askel ihmiskunnalle mut jättiharppaus mulle kun sain parituntia puuhastella musiikin soidessa ja jostain syystä lapsetkaa eivät häirinneet mun touhuja.
Ja ehkä se pitäisikin opetellauudestaan tämä rentoutuminen, tarkoitan henkisesti, ei siis riitä et makaa pariviikkoa sängyssä mielimustana vaan jotain mukavaa puuhastelua jolla katkaista ajatukset arjesta.
Black Eyed Peas
Pakko hehkuttaa tätä bändiä hieman. pikku-a on kuumeessa joten olemme viihdyttäneet Axelin kanssa itseämme katselemalla Black Eyed Peasin videoita täältä:
www.blackeyedpeas.com
Sivusto tosin vaatii kirjautumaan sisälle että viddeoita pääsee katselemaan, mutta mitä sitä ei isä kipeen poikansa eteen tekisi 😉
Pakko myöntää et melkoisen mukavaa musiikkia veteleevät menemään ja ainakin Pikku-A tuntuu diggailevan ihan kybällä. Axel nyt muutenkin on melkoinen musiikkidiggari tullut ilmeisesti siinäsuhteessa isäänsä.
Musavideot ovat hauskoja katseltavia, varsinkin ku ollaan Pikku-A:n kans kahdestaan himassa vi voi luukuttaa hieman kovemmallakin, no eipä se tuo Bep:in vokalisti Fergie ole mikään vaikea ketseltava minunkaan mielestä….
Nettiradioita
Olen testaillut muutamaa nettiradiota. last.fm ja pandoraa.
Kumpaakin pystyy melkohvin ohjailemaan haluamaansa suuntaan, Lastfm:ssä pitää koneelle ladata erillinen playeri joka hoitaa soittamisen kun taas Pandora soi suoraan selaimessa.
Jostain syystä en oikein osannu/saanut lasfm:mmää soimaan niin hyvin halujen mukaan kuin Pandoraa. Pandoraa pystyy mielestäni kouluttamaan todella mukvasti ja se soittaa haluamaasi musiikkityyliä, mikä parasta pandorassa löytyy pandorasta löytyy erillinen Quick Mix toiminto joka soittelee randomina sekaisin kaikkia tekemiäsi kanavia.
Kyllä minä näist kahdesta soittelen jatkossa Pandoraa.
Tässä viel tekemäni Quick Mix Pandoraan.