Kävin Bemu tapaamisessa

Koska ei satant melkein yhtään ni päätin lähtä käymään BikeTeamissa Vantaalla kun siel oli Bemutapaaminen.
Tais olla enempi sellanen tojotatapaaminen, mut kävin silti. Sainpahan talven ekan joulutortun ja viel kaffet siihe päälle… ja pullan… ja karjalanpiirakan… ja namusia.
Eli ei ollu hukkareissu.
Täs viel videota ja kyl se näkö on niin et aina pitää jotainkohtaa korjata nois vanhois vehkeis, mut pääsin sentäs takas kotiin



Pystymettä Lappetelä 2021

Kyllä jälleen kelpasi ilmojen puolesta kun vuoden kohokohtaa eli pystymettää vietettiin Lappetelän metsissä. Paikka siis sama kuin vuonna joten reitti tänne olikin jo ennalta tuttu.
Lälhdettiin Wolfin kanssa matkaan jo torstaina ja ajeltiin Pieksänmäelle jossa oltiin yötä. Perjantaina jatkettiin kohti Iisalmea ja saavuimme Lappetelään mukavasti jo puolenpäivän aikaan. Väkeä ei vielä juurikaan ollut paikalla ja olitiinkin Wolfin kanssa herrat kuusi ja seitsemän. Kaikkiaan paikalle tuli väkeä noin henkeä mikä on melkolailla normi määrä väkeä näissä kekkereissä.
Perjantaina kun vielä Pekka ja Matias saapuivat leiriin niin meillä olikin vakiojengi kasassa, mikäs tässä oli pystymettää viettäessä. Iso kiiton Wolfille ja Pekalle seurasta ja tietenkin iso kiitos Juhalle pystymettän järjestämisestä jälleen kerran.
Alla pien video meijän retkestä.

Tässä viel wolfien tekemä video https://youtu.be/je0uYhqx-tM

Sekä muutama kuva

Tässä kartalla kaikki Pystymetät joissa olen ollut

Vappumarssi

Osallistuimme jälleen Pikku-A:n kanssa jo perinteiseksi muodostuneelle Ösy:n (Öbiksen sivuvaunuyhdistyksen) vappumarssille. Yhdistys olikin täysimääräisinä paikalla sillä mukana oli yhdistyksen molemmat jäsenet. Ajelimme muodostelmassa pääteitä vältellen että emme olisi tukkineet muuta liikennettä. Vappupuheissa keskityimme siihen kuinka valkolakkinen vasemmisto ja punaniskainen oikeisto ovat karnevalisoineet perinteisen Ösyn vappumarssin.
Kyllä ennen oli kaikki paremmin!

Pientä päivitystä sivariin

Päätin hieman päivittää beemeriä, eli laitoin siihe täyden Vetterin laukkusarjan. Samassa yhteydessä piti vaihtaa myös pakoputki, sillä vanhas ei ollu enää ku kuoret jäljellä.
Pakoputki tosin olis pitäny vaihtaa laukkujen takia muutenkin, sillä vanha kulki ns yläkautta eikä se käy näiden laukkujen kans.

Vapun kunniaks rupesin suorastaan hulluttelemaan ja pesin mopon sekä ilmansuodattimen. Mopolla ja putsarilla onkin ollut muutama välivuosi tuon pesemisen suhteen.

Laitoin samas yhteydessä noi Vetterin jarruvalot toimimaan joten enää ei pitäis olla takanatulijalla epäselvää millo jarrutan.

Äänenvaimennin on tarinan mukaan Vuorelman Pekan vanha ja se nyt ajautui minulle. Tosin tuos oli melko kova ääni joten rakentelin siihe noisekillerin ni johan rauhottu, äänet meinaan.

Syysajelu

Lähettii käymää Pikku-Aan kanssa ajelulla kun oli niin mainio keli. Ajeltiin Porkkalaan kaffelle ja ihan vahingos lipsahti mustikkapiirakkapalat lautaselle, no olihan ne sit vastentahtosesti syötävä.



Laturi

Kesäkuussa vaihdoin bemuun , mutta nyt meni latauspuolelta diodisilta rikki ja lataus loppui jälleen ;(

Koska tuntui olevan melko mukava ilma tehdä pientä piharemonttia, ja Aila piti huolen että ei ole hyttysiä riesana. Päätin ryhtyä toimeen ja purkaa jälleeen bemun tuohon pihalle.
Vanha laturi joka siis hiilien ja muiden menneisyydestä tuttujen mystisien voimien avulla lopetti toimimisen. Vaikka laturi näyttää hyvinvoivalta ottaen huomioon että se on tuos bemun keulalla pyörinyt jo vuotta, niin päätin ottaa sen pois


Tilalle meinasin laittaa ihka-aidon tsekkikläisen vapen, jollaisen olen joskun myös issikkaan laittanut.
Kiva saada uusia kiiltäviä osia bemuun, vaikka ne jäävätkin lopulta näkymättömiin

Vielä limppu päälle pyörimään ja taas lataa 😉

Sähköjä

Nyt alkais olla aika laittaa sivaribemun sähköt uusiks. Reilu kolmevuotta sitten kun olin lähös Muurmanskiin ni osa bemun sähköistä hävis savuna ilmaan. Tein sillo niinsanotun hätäkorjauksen et pääsin reissuun. No se hätäkorjausta on siel vieläki ja ajattelin et nyt on aika tehdä asialle jotain.
Siis lähtökohta näyttää tältä.


Hankin tuollasen Motogadgetin M-unitin

Tämän muutoksen myötä bemu siirtyy nykyaikaan, siis jos ja kun saan muutoksen tehtyä onnistuneesti.

Jonkinverran sain karsittua noita johtoja, eli nämä jäi ylimääräiseksi

Lopputulos näyttääkin nyt tältä

Joten pitänee sanoa että oli onnistunut operaatio.
Samassa yhteydessä vaihdoin kaasuvaijerit ja kaasukahvan. Jarrupääsylintelin kahvoineen joka on 1200 GoldWingistä johon uusi pääsylinterin tiivistesarja ja uudet jarrunesteet. Muutoksen myötä myös sähkökytkimet piti vaihtaa uusiin.
Mutta nyt siis mun bemus on avaimeton käynnistys ihanko uusissakin gessuissa.

Sivuvaunu ja Trikepäivä

Lahden Moottoripyörämuseolla oli sivuvaunu ja Trikepäivä. Väkeä ei ollut kovinkaan paljon, mikä oli pelkästään hyvä asia näin korona-aikoina. Oli siellä joitain tuttujakin joten päivä meni mukavasti turistessa ja mopoja katsellen. Kotimatkalla käväsin kaffella kahvila Kesämopossa.

Täs lyhyt video reissusta

Ajelua poikien kanssa

Tänään oli hyvä päivä. Ei pelkästään siks et oli kaunis ilma, vaa siks kun sain ajella poikien kans motskarilla. Jopa Jimi oli tänää kyydis.
Pikku-Aa:n kans käytii ajelemas oikee lossilla kun käytii Barösundissa.

viel pien päivän ajeluista

Musiikista huolehtii Canadan toisiks paras bändi: – At The Station

Pikku-Aa:n kanssa ajelulla

Pikku-A pääs tänää ekan kerran kotiin, pitkän koronaeristyksen jäljiltä. No myö sitä sit miettimään et kun on jo kissaakin rapsuteltu et mitäs sit tehtäis? No tietty myö lähettii käymää Porkkalas jätskillä.
matkal käytii kurkkaamas et missä Jallu luuraa.

Ihan pikkanen video tuota ajelulta

: Road – I'm Trying

Pitkäst aikaa sivuvaunuilua

Pitkäst aikaa läksin sivuvaunuilemaan, kun se jälleen oli mahdollista.
Pikku-A tulee lomalle kotiin ja oon laittant sivaria jälleen ajokuntoon ja nyt se alkaa olla tikissä.
Aluksi kyllä huomasin että ohjaus oli pirun jäykkä ja koitin muistella et oliko se tosiaankin aina näin jäykkä?
Ajelin absille tarkistamaan rengaspaineet ja lisättyäni noin 2 kiloa painetta jokarenkaaseen, niin mopon käsittely muuttui melko radikaalisti kevyemmäksi.
Jälleen ajelin tuttuja reittejä niinpitkälle kunnes tuli vastan niin olikin jo aika kääntyä takaisin kotiinpäin.

Mutta sivari on nyt tikissä ja mukava lähtä huomen Pikku-a:n kanssa pitkäst aikaa ajelemaan.
Viel pikku video mun koeajoreissulta

Musiikki: Justin Johnson – “CRAWLIN' KING SNAKE”

Hiilet

Nyt olikin sopivasti joutilasta aikaa, joten otin ja vaihdoin sivaribemuun .
Sivarihan on nyt seisonut muutaman vuoden kun se lopetti lataamisen.

Joten eikun moottorista nokka auki ja hiiliä vaihtamaan. Kaikki sujui kuin strömsössä. Kunnes kasausvaiheessa toisen hiilen kiristysjousi sanoi tsing ja lensi laturin sisälle. Joten piti avata että sain jousen ulos sieltä ja paikoilleen.

Tämän näkösiä ne hiilet oli viimeksikin kun ne jouduin vaihtamaan.

Samalla huomasin et vasen kaasuvaijeti oli melko pahoin rispaantunut. Ja koska mulla oli varavaijeri niin vaihdoinpä nyt senkin ettei tarvii joskus tienpäällä vaihdella, sillä tuo ei olisi enää kauaa kestänyt.

Hienoa oli huomata kuinka bemu heräsi nätisti käyntiin muutaman vuoden horroksesta ja myös lataus toimi. Siis oli varsin onnistunut operaatio

Bemu teki tenät

Ensimmäisen kerran tänäkesänä uskollinen ratsuni päätti ruveta v****lemaan eikä lähteny käyntiin 😉
Onko tässä jo tarpeeeksi syytä että voin lähteä mopokauppaan.

Pitänee hakea issikka tallista ku eihän täst nyt mitää tuu jos ei pääse jouluna ajelemaan

Ruukinkierros

Tänää päätettii Pikku-Aa:n kanssa osallistua Ruukinkierrokseen kun oli niin mahtavat keli.
Mopoja tuntui olevan ruukinkierroksella todella paljon liikkeellä, mikä oli ollessa kun keli suosii.

Ruukinkieroksella nähtiin näinkin komea menopeli

Matkaa meille kaikkinensa noin 370 kilsaa kotoota kotiin. Olipas mukava päivä pärtsäillä tässä ruukinkierroksen reitti.