Valoa kohti

Koska keli oli niin kovin komea ja lämmin niin päätettiin Pikku-Aa:n kanssa käydä pärtsäilemässä ja katselemassa pimuja.
Käytiin tapaamassa Helenaa ja Biancaa.
Pikku-Aa sai ulkoiluttaa Biancaa kun on nykyään niin kovin innostunu noista koirista.

Silta ajoittain jäinen!

Koska oli tänään töissä niin meillä oli Pikku-Aa:n kanssa mahdollisuus hieman harrastaa ulkoilua.

Olikin hyvä että tuossa oli että ” ajoittain jäinen” Sillä silta todellakin oli jäinen. Onneksi ei kuitenkaan ollut sitä pahamaineista mustaa jäätä eli tämä ei päässyt yllättämään.

Prätkäparkissa tuntui olevan vielä tilaa, muta kaffet jäi vielä juomatta joten ajeltiin sit Teboilille hörppimään kaakaot

Kausi avattu ;)

Eli siis 2018 on nyt avattu. Bemun mittaris oli lukemat 56828 eli tämä tarkoittaa et mennä kesänä tuli bemul ajettua 13334 kilometriä Tähänkö lisää Suzukilla ajetut 18580 kilometriä ni mennäkesä saldo mopoilla oli 31914.

No enivei koska oli niin mukavan kuiva keli niin kaivoin bemun hangesta ja vaihdoin vasemman tulpanhatun, se kun meni pystymettäreissulla rikki.

Hyvin lähti bemu hangesta käyntii, oikee vähä säikähin 😉

Laatuaikaa

Käytii Pikku-Aa:n kans tänää ajelulla kun oli niin mainio ilma. Ajeltii mukavii mutkateitä ja käytii Jimin luona ja sielt jatkettiin matkaa Lohjalta länteen todella mukavia mutkateitä pitkin.
Maisenat oli kauniin värikkäitä ja ilma raikasta, aivan mahtavaa!

Välillä Pikku-A koputti mua kylkeen ja sanoi jotain, minä nyökkäsin ja hymyilin hänelle vaikka en kuullut mitä hän sanoi. Todella upeeta Pikku-A sai höpöttää minkä kerkes ja minä nyökkäilin 😉

Nähtii tuttujaki ku huomattii yht`äkkii takana tutunnäköne ! Pakru ja Tarjakin olivat lähteneet pärtsäilemään, joten poikettii heidän pihas ja Pikku-A sai heitellä fribaa Pakrun ja Tarjan koirankans. Sehä sattuu hyvin ku toine jaksaa heitellä ja toine jaksaa hakea lätyn aina takas 😉

Loppuviimein meidän ajotus oli oikein onnistunu, sillä kun saavuttii takas kotiin ni sillo alko sataa vettä oikein kovasti.

Aurinkoinen päivä

Koska eilinen oli niin mainio päivä niin miksi en olis sitä tehny uudelleen tänään.
Aamulla Virkkalaan Jimin luokse, mutta Jimistä en saanu ajelukaveria. Ei hätää minäpä tiesin kuka lähtis intopiukeena ajelulle!
Eli eipä muutakuin Keravalle ja kävin hakemas Pikku-Aa:n purkkiorjaks.

Koska missattii ruoka-aika niin mentii ja haukattii sämpylät pullokiskalla

Mahtavia mutkateitä kurvailtii ja käytii mm Paippisten shellillä

Pikka-A välillä alko epäillä et tie käy niin kapeeks ettei bemulla mahduta. Toki minä tiesin et mahdutaa, sillä olen loistavan taitava suunnittelemaan reittejä ja ne reitit joilla en ole eksyny ovatkin onnistuneet 100 prosenttisesti ja niin kävi nytkin. kun tuntui ettei enään mahduta tulimmekin metsästä peltoaukealle ja taas oli tilaa ajella 😉

Oikopolku

Aivan mahtava päivä, niin ilmojen puolesta kuin muutenkin. Oltiin Pikku-Aa:n kanssa ajelulla koko päivä! Aivan mahtavassa auringonpaisteessa ja kivaa oli.
Kotimatkalla tosin meinas pimee ylläää, kun tuo minun valitsema reitti ei ollut se kaikkein nopein 😉

Virago

Koska tänään ei satanu melkein yhtää ni päätettii Pikku-Aa:n kans käydä vähä pärtsäilemä. Ajeltii kattoo Jimin uutta kämppää Virkkalaan ja sieltä suorinta tietä Porkkalan kautta keravalle 😉

Motonetin pihas oli todella hieno . Oon aina sanonu et Viragosta saa hienon ku vähän näkee vaivaa

Muurmanskin reissu

Päätettiin Wolfin kans lähtä katsastamaan miltä näyttää Muurmanski elokuussa. Yllättäen myös läks mukaan ja aleltiinkin kolmistaa Muurmanskiin asti josta Ilpo jatkoikin yksikseen kotiin.
Aikaa tähän oli varattu ruhtinaalliset 10 päivää joten mikään höpsönkiirettä meillä ei ollut.
Matkalle oli varattu kaksi välipäivääkin jolloin ei ajettaisi lainkaan. Ensimmäinen välipäivä vietettäisiin Viennan kemissä josta oli tarkoitus vierailla Solovitskyn luostarisaarella.
Toinen välipäivä vietettäisiin Muurmanskissa jossa kyllä riittäisi nähtävää ja koettavaa vaikka pidemmäksikin aikaa.
Pientä harmia oli matkalla kun Wolfin pyörästä meni perän kahdesti rikki. Voisin jopa sanoa että Wolfin perä on väljä, eikä nyt heti ajatella väärin tät asiaa.
Mutta Venäjänmaa näytti kauniilta, rumalta ja ystävälliseltä ja jätti minuun tämäkin reissu varmasti lähtemättömän jäljen ja hyvä niin sillä minähän olen näiden jälkien summa.
Tässä viel jokunen kuva reissulta

Aikainen mopoilija rauniot löytää

Pikku-Aa höpötti ja hoputti heti aamusta että pitää päästä mopoajelulle. Meinas hermot mennä kun hää on niin malttamaton (selvästi äitiinsä tullu).
No mehän lähettii ajelulle ja päätettii et etitää vanhat linnanrauniot kun niitä Virossaki oli niin kiva katella.
Mutta kosta Suomen historiassa tuo sivistys ei yllä ihan yhtäpitkälle kun noissa naapurimaissa ni meidän täyty nyt tyytyä navetan raunioihi.

Mauno Koivisto

Manu oli eka pressa jota minä olen päässy äänestään. Nyt oli Manun kunniaks tehty niin hieno graffitti että piti oikee pysähtyy :n kans kattelee.

Kun oltii lähö jatkaa matkaa ni bemaripas ei lähtentkää käyntii. No melko pian huomasin et tollane mikälie pikkuosa oli irronnu.

Tuossa ei onneks kauan tuhissu kun kiinnitin sen takas.
Pikku-Aa:sta oli kovasti apua remontissa kun hän pysy kiltitsti kokoajan poissa tieltä.
No herätettyäni Axelin päästii taas jatkaa matkaa.

Yhtä juhlaa!

Koska tänää oli näinkin merkittävä päivä eli Japsistarat täytti 25 vuotta monkey honda täytti 50 ja minä vähä yli.
Oli Haltialaan järjestetty japsistarojen toimesta mahtavat juhlat!
Eli eiku duuninjälkee bemulla Rinnekotiin, Pikku-Aa kyytiin ja miehissä kohti Haltialaa juhlistamaan merkkipäivää.
Mopoja olikin paikalla ihan hitoksee ja ilma mitä mainioin. Olipas oikee kakkuaki tarjolla ja vaik ei Pikku-Aan kans olla oikee ton makeen perää ni silti otettii kakkupaloja .. eiku pala kakkua!
Mahtavat bileet! Kiitoksia Japsistaroille järjestelyistä ja onnea 25 vuotis juhlien kunniaks. Me Pikku-Aan kans viihdyttii!!!

Mahtavaa

tätä mä oon kaivannu. Päämäärätöntä ajelua ympäri Vironmaan kesätuulen vienosti käyden naamalle. 

Ite ku sai valita reitit ni löyty melko mielenkiintoisia teitä. Jos joku miettii et onko Virossa kova ni ainakaa tällä 10 km pätkällä ei tullu yhtää vastaantulijaa, tosin täs oli ainaki neljä mutkaa. 

Samalla löysin itsestäni feminiini puolen.  Vauhdin yltyessä mahdottomaksi kuvittelin olevani Jutta Kleinschmidt joka viilettää pitkin Saharanlaitaa kohti Dakaria. Olihan Jutan bemari ihan samanlainen ku mulla, pikkiriikkisiä eroja toki löyty pienissä yksityiskohdis. 

No nyt istun Pärnus Aleksandri pubis ja söin just järjettömän hyvän seljankan ja suunnittelen et mihin suuntaan seuraavaks. Aa että.