Käytii Jiminkaa käppäilemäs tuo Kotokierros Meikolla. Ja Jimin sanoen tämä on magein reitti tähänmennes.
Maasto mukavan vaihtelevaa kalliota, suota, metsää ja monta lampea.
Kyllä täällä kehtaa kulkea ja tullaankin varmasti uudelleen, mut otetaan uikkarit mukaan enskerral.
Alla pien video reissult
Käytii Jiminkans tutustumassa Nuuksioon eli mentii tuollanen kevyt päivälenkki kuin korpinkierros.
Oli oikein mukava lenkki ja maaston vaihteluita oli kivasti, siis välillä oli sensortin ylämäkiä et joutu oikee puuskuttamaan 😉
Ilma suosi ja saatiin alottaa retki auringonpaistees ja vettä sateli vasta aivan loppumetreil joten se ei haitannu. Eli alotettii Haukkalammelt ja palattii Haukkalammelle.
Samalla logattiin yksi geokätkö mikä sattui matkalle. Eli Frog Prince https://coord.info/GC14DCT
Valmistauduttiin hyvin tulevaan suoseikkailuun viettämällä yö sivistyksen rajamailla. Tästä eteenpäin olisi vain kesyttämätöntä luontoa edessä.
Aamulla jaksoimmekin vaeltaa reippaasti pitkin kohmeistä suota.
Suon loppuessa alkoikin synkkä metsäosuus..
Outo tunne valtasi matkaajat sillä metsästä ei kuulunut mitään ääniä, ei lintuja eikä mitään. Oli aivan liian hiljaista, suorastaan aavemaista.
Pian selvisi syy metsän äänettömyyteen, sillä jouduimme kasvokkain metsän vaarallisimman eläimen kanssa.
Nimittäin edessämmä oli ilmielävänä metsiemme vaarallisin eläin “Forssalainen hankikantolukki”
Mekin jätimme kaiken syötäväksi kelpaavan lukille joten pääsimme nnipinnapin karkuun silläaikaa kun tuo peto söi eväitämme.
Koska Forssalainen hankikantolukki söi eväämme ei mellä ollut kahvinkanssa mitään syötävää. Siis ei pullan pullaa! Kaukea kohtalo matkalaisille.
Kahvinkeiton aikana Pikku-Aakin rupesi väsymään ja kyseli joko hän saisi mennä sisälle, sillä ulkona on kuulemma tylsää
Jokavuotinen pako saaristoon on nyt suoritettu. Loppu päätelmänä voisin todeta että tekisi mieli kääntyä takas ja joko syrjäytyä tai erakoitua jollekkin saarelle.
Sillä on todella mahtaavaa ja vapauttavaa olla paikassa jossa ei ole yhtään mitään, näin nykymittapuun mukaan.
Mikä muu voisi kruunata marraskuun tuon kaikista kuukausista mahtavimman kuin viettää se kivikkoisella saarella.
Marraskuu todellakin on kuukausista paras ja mahtavin, sillä kenenkään ei tarvitse teeskennellä pirteää ja energistä. Marraskuussa kaikilla on oikeus olla rehellisisti suomalaisia, ei tarvitse tervehtiä vastaatulijoita eikä tarvitse väkinäisesti jutella säästä. Ei tarvitse ottaa katsekontaktia kanssaihmisiin, vaan voi rauhassa käpertyä itseensä ja pysyä sohvannurkassa.
Tämän upean kuukauden kruunaa retki saaristoon jossa on kylmä ja tuulee, kanssaihmisten kanssa ei tarvitse kommunikoida sillä tuuli peittää alleen kaikki äänet!
En hehkuta tämän enenpää tuota hienoa kokemusta, jonka vain vanha saaristolaiskakara voi ymmärtää. Mutta ohessa muutama kuva tuolta reissulta
Ja nyt varaamaan ensitalven retkeä 😉
Lähetettii Pikku-Aa:n kans retkeilemään erämaahan, missä ei ole vielä käyny ihmisiä juuri lainkaan. Ehkä muutama uskallikko on tuolla Meikon takana alkavassa äärettömässä erämaassa vieraillut.
Hyvin me jaksettiin vaikka lunta oli melkein vyötäröämyöten ja villieläimet juoksenteli ympärillä. Kerran sattuikin oikein pelottava tilanne kun susi lähestyi meitä Korsolammen pohjoispuolella. Mietittiin jo Pikku-Aa:n kans et pitääkö meidän kiivetä puuhun sutta pakoon, mutta viimein selvisi että sehän olikin Hannu Karpolta karannut karvalakki joka siinä juoksenteli.
ilta alkoi jo hämärtyä ja koska meillä oli eväät jo syöty niin alkoi pelko kalvaa että josko ei löydetäkkään takaisin autolle ja jäädään ikuisesti vaeltamaan tähän loputtomaan erämaahan, onneksi ssentään löydettiin virtaavaa vettä joten saimme juodaksemme.'
Lopulta kuitenkin päästiin takas parkkikselle ja auton luokse.
Kotimatkalla kuunneltiin Lui Reediä ja sattuikin tulemaan oikein kaunis kappale joka kuvasi meidän retkeä vallan mainiosti.
Jopa Axel hiljentyi kotimatkalla tätä kuuntelemaan.
Tässä siis Lui Reed Olkaa hyvä!
Se oli taas aika kokea kesän kohokohta, elikkäs pystymettä. Tälläkertaa pystymettä olikin viety hieman pidemmälle tästä kotikulmilta, eli aina Iisalmeen asti. Hyvä olikin että oli viety niin ei tule nämä lähivitikot liian tutuiksi.
En rupea tähän sen enempää avautumaan mitenkä oli mahtava reissu, mutta kuvaavaa on että 1300 kilometriä ajamista rätäsateessa torstai sunnuntai välillä ja vieläki on hymy naamalla.
No tuossa muutama kuva tapahtumasta
Tässä kartalla kaikki Pystymetät joissa olen ollut
Tällasia päivä pitäis olla useammin.
Mentii tyttöjen kans harrastaan työhyvinvointia Suomenlinnaaan, kierreltiin saarel ja kuunneltiin saaren ja rakennusten historiaa. Kiitokset Ollille oppaana toimimisesta.
Ja mikä parasta oli tarjolla mun lempiruokaa eli ilmainen lounas! Siit mä tykkäsn?
Ilma oli mitä mahtavin kun käytii käppäilemäs telakal ja tutustuttiin vesikkoon. Ja koska Vesikkoa korjattii öbiksen korjaamolla ni tavallaa en edes liiotellu kun kerron tytöille et se on mun tekemä 😉
Täs viel Ollin ottama kuva meidän jengistä
Eikä täs viel kaikki kerkesin illal Porkkala Cafen kauden päättäjäisiin ja sain puhuu äijien kans lempiaiheestani eli moottoripyöristä.
Ja illan tietysti kruunas grillimakkarat jotka cafe Porkkala tarjos kauden päättäjäisten kunniaks
Sain Askolta mopokuvahaasteen, eli pitäis löytää 10 mopokuvaa. No vaikeaahan tämä minulle on, mutta meinaan yrittää jos löytyis ne tarvittavat 10 kuvaa.
Eli kuva 1 on mun ensimmäiseltä ihan oikealta moporeissulta
(aikaisempia ei lasketa sillä ajelin vespalla ennen tätä). Ajelin Stuuban ja Eijan kanssa Ahvenanmaan kautta Ruotsiin ja sieltä Norjaan.
Norjaa ajeltiin ylöspäin kunnes kurvattiin Suomen lappiin, sillä määränpäänä oli Taivalkosken kontio-ralli.
Pikkasen meillä meni nuo aikataulut sekaisin, sillä oltiin Taivalkoskella viikkoa etuajassa. No eipämitä vietettin siellä sit sellainen korkeanpaikan leiri jossa valmistauduttiin tulevaan kontioon.
Tässä kuvassa ollaan vielä Ahvenanmaalla ja näköjään kikkarapäisen Arin kokkausvuoro. Stuuba on ottanut kuvan ja vuosi oli -86…ehkä, en muista tarkkaan
Jestas!
Se palaa eiku se toimii!
No nyt on ensimmäiset nokipannukahvit keitetty risukeittimel.
Pakko myöntää et olen kerranki hankkinu jotain todella hyödyllistä. Meinaan että kun maailman väestö on viittävailla poispyyhitty, luultavasti hetimiten tuon kahdeksannentoista haihurrikaanin jälkeen. Tiedän että ihmiskunnalta jotkut odottavat jokavuotista noin 15% taloudellista kasvua, mutta tosiasia on että kahdeksastoista haihurrikaani miltei tekee lopun ihmiskunnasta ja sen ylettömistä talouskasvuennusteista.
Mutta asiaan. Kun loppu on lähellä eikä biltemasta saa enään kaasua retkikeittimeen niin silloin minä olen kuningas, sillä minulla on risukeitin!
Toki tämä vasta oli ensimmäinen koekäyttö, mutta hyvä se on valmistautua.
Olen Kaupin saunassa äijiltä kuullut että koivu on parasta puuta lämpöarvoltaan, niinpä aloitin ripusolttimen koekäytön kaatamalla anopin pihasta ison pihakoivun.
Jestas että siitä tulikin hyviä risuja.
Eli noin suurinpiirtein lyijykynänpaksuiset risut kun katkoo noin kymmensenttisiks niin silloi on tuletkin helppo sytyttää.
Johtuen keittimen luonteesta risuja saa syöttää hiljalleen lisää että tulet pysyy sopivina.
Totuuden nimissä täytynee sanoa että tämä ei ole se kaikkein sopivin poltin esimerkiksi savustuspöntön alle, mutta nokipannukaffet tällä valmistuu mainiosti.
Ainut isompi ongelma täs on et mitä teen tolle loppu koivulle?
Silläaikaa kun veteraanirallin osanottajat tutustuivat bunkkerimuseoon niin mekin päätimme painua maanalle.
Päätimme käydä tutustumassa Ylämaan Hitonpesään joka on erittäin erikoinen luonnonluola joka on syntynyt rapakiveen pikkuhiljaa murenemalla.
Sisälle luolaan menee kaksi kulkutietä joistamahtuu aikuinen kulkemaan mekkein suorana, senverran pitää kumartua että osoittaa kunnioitusta luolalle.
Aikaisemmilla käynneilläni on minulta jäänyt huomaamatta että luolan perällä on toinen onkalo johon pitää mennä konttaamalla, mutta itse perimmäisessä onkalossa mahtuu aikamies seisomaan suorana
Pikkaisen tuli luolaa isonnettua kun oli pakko kokeilla kuinka rapeaa materiaalia seinämät ovat, ja kylläå tuonne pystyisi lusikkahaarukka menetelmällä melko helposti tekemään lisää huoneita
Veteraanirallissa Lauantaipäiväksi on tarjolla ajeluretki johonkin alueella mielenkiintoiseen mestaan, joka tälläkertaa oli lähistöllä sijaitseva bunkkerimuseo. Sattuneesta syystä olen bunkkereita nähnyt ihan tarpeeksi joten päiväohjelmaksi piti keksiä jotain muuta. Niinpä lähdettiin muutaman kaverin kanssa ajelemaan ja katselemaan muita mestoja, kuten Mustasuon jatunlintarhaa.
Tarkkaa syytä ei ole tiedossa mitä nämä tarhat ovat ja mitä ne edustavat. Tämän tarhan on löytäny nuori koulupoika Imari Varpio vuonna 1958. Toson minä olen sitämieltä että Ilmari aikansa kuluksi asettteli nämä kivet itse kun pinnasi koulusta.
Jatulintarhat ovat ajoitettu vuosille 1200-1700 jkr kivien rapautumiseen perustuvan menetelmän avulla.
Juuri tämä tieto on mahtavaa ja sen avulla pystyy suhteuttamaan Suomalaisen/Suomalaisten erinomaisuuden maailman kansojen keskuudessa.
Ajatelkaapas!
Kiinalaiset rakensivat pirunmoisen muurin jo ennen ajanlaskumme alkua
Egyptiläiset tekivät pyramidejä jo parituhattavuotta ennen ajanlaskumme alkua
Taj Mahal Intiassa rekenneltiin 1600 luvulla
Roomalaiset rakentelivat Colosseumin ajanlaskumme alussa ihan vain järjestääkseen sirkushuveja
Saksalaiset rupesivat rakentamaan mersuja 1500 luvulla
Amerikkalaiset järjestivät mielenosoituksia vapaamman aselain johdosta
Venäläiset rakensivat volgaan ilmastointilaitteen ja mitä tekivätkään Suomalaiset silläaikaa?
Asettelivat kiviä rinkiin!
http://coord.info/GCGGFA
Pikku-Aa:n kans jälleen kätköilemäs. Tälläkertaa hieman komeemmissa maisemissa
No nyt kyllä löytyi melkoisen hieni kivi! Ensin hieman harmitti etten täällä jo aikaisemmin käynyt kun Mitziralikin tässä melken vieressä oli. Onni kuitenkin etten käynyt sillä nyt oli vallan mahtava keli vieraillä tällä erikoisella kivillä
Tuolla kannattaa käydä sillä kivi on näkemisen arvoinen. Jos moposi tyyppimerkintä on GS niin tuonne voi vaikka ajella perilleasti, mutta jos sen GS merkinnän jälkeen tulee vielä X niin melkein kannattaa kävellä se viimeinen paritataa metriä.
Parinsadan metrin päähän menee mukava hiekkatie jota voikin ajella vaikka wingillä.
Kun pääsin pikitielle takaisin niin bongasin pimuja jotka jaksoivat kuunnella minun juttuja melko pitkään.
Ootteko ikinä miettiny mikähän mahtaisi olla parasta mitä Karkkilasta löytyy? Minä tiedän 😉
Jos nyt jotain hyvää ja hienoa Karkkilas on niin ne on tällaiset tiet joita sieltä löytyy. Tosin taisin hiemas innostua ja täräytin tuohon vesistön ylitykseen hieman liian kovaa eli Pikku-A kastui melko mukavasti sivuvaunussa 😉
No koska löyty näin magee mesta ja ilma oli lämmin ni päätin mennä uimaan. Pikku-A ilmoitti että hän ei tule koska hän on jo valmiiksi märkä. No hetken uiskentelin itsekseni niin jopas päätti Pikku-Aa:kin tulla uimaan.
Tänne pitää tulla joskus oikein retkelle, tuossa on hyvä nuotiopaikka eli pystyis keittää nokipannukaffet ja hyvä uimapaikka jossa uida. Todella magee mesta.
No oikeesti tuo paikka ei tullu yllätyksenä, sillä ollaan tuolla oltu meloskelemassa Jaanan kanssa joskus aikoinaan kun ei ollu viel lapsiakaan. Mutta siitä nyt on jo aikaa….
Käväsin hieman kätköilemässä kun oli kaunis, mutta kylmä keli . Oikeestaan keli oli ajeluun mitä sopivin eli ei tullut kuuma ajovaaatteissa. Kävin bongaamassa kaikki LOhjansaaren siltakätköt ja maisemat oli hienoja.
Niin ja löysin todella mukavan uimapaikan Lohjansaarelta mihin kaiken kukkuraksi ei käynyt edes tämä myrskytuuli laisinkaan.
Koska olen Douglas Adamsit lukenut niin ymmärrän että kotoa ei pidä poistua ilman pyyhettä päätin käydä uimassa. Niin menin siis veteen lämmittelemään kun ilma oli niin pirun kylmä 😉
Aattelin tänään viihdyttää itseäni pienellä metsäretkellä ja päätin mennä katsomaan kovasti kehutun Pirkkalan Pirunkiven.
Metsä jossa käppäilin oli miellyttäväntuntuista kumpuilevaa metsää, jossa oli samalla hyvä koeajaa uudet maiharit sisään. Pakko myöntää että kyllä särmät hyppymaiharit metsäkäyskentelyssä lunastivat paikkansa.
Mutta itse Pirunkivi oli kuten Tamperelainen jääkiekkokin eli melkoisesti liioteltu. Meillä tuolla rannikolla lapset heitteleevät toisiaan tuollaisilla pikkukivillä
No, otin nyt kuitenkin kuvan kivestä jossa itse seison mittakeppinä kiven vieressä
Kaiken kaikkiaan miellyttävä reissu metsän siimekseen ja jos ei täällä ole vieraillut on kivi toki tutustumisen arvoinen jos kivistä tykkää…
Valokuvatorstain haasteena oli tälläviikolla suo.
Koska en jaksa/viitsi nyt kipasta suolle niin hain arkistosta kuvan Torronsuolta vuodelta 2008
Koska etelänorjan vierailustani oli kulunut jo kolmekymmentävuotta niin oli korkeaaika vierailla etelänorjassa.
Pekka ilmottautu mukaanlähtijäks ja sehän sopi vallan mainiosti, sil oon Pekan kans reissannu ennenki ja hienosti on menny.
Sovittiin rehvit kasvihuoneilmiöön josta ajeltiin peräkkäin Turkuun kohti laivarantaa.
Matkalla tilattiin kaffet Mikolta jolla olikin pannu kuumana kun saavuimme turkuun. Ulkomaille kun lähtee niin on hyvä menneä turunkautta niin saa pehmeen laskeutumisen ulkomaille menoon kun Turussakaan ei saa tolkkua ihmisten puheesta.
Laivalle päästyä käytiin vetäsemäs rekkamiesten lihapulla-ateriat naamariin ja iltakaljat jonka jälkeen mentiinkin maate. Tuhkolmaan saavuttiinkin aamuvarhain ja saatiin ajelle Tukholman läpi rauhas ennen aamuruuhkia. Ruottin läpi ajamisesta en muista mitää E18 on tylsää hyväkuntoista tietä jonka voi huoletta ajella puolinukuksis läpi.
Ensimmäinen yöpaikka matkal löydettiin pienen joenvarrelta jossa Pekka valmistikin maittavan aterian joka maistuikin pitkän päivän jälkeen oikein hyvälle. Palanpainikkeena oli laivalta mukaan tarttunutta punaviiniä.
Seuraava aamu alkoi aurinkoisena ja läksimme ajelemaan kohti Lysebotnea. tie olikin todellista motoristin unelmaa välillä merenpinnantasolla ja välistä noustiin yli kilometriin ja ajeltiin lumikinosten välissä, siis aivan mahtavaa! Lysebotneen laskeutuminen olikin sitten varsinaista tsäkkäräkkää ja sillä tiellä saikin kanttailla ihan kokorahalla.
Lysebotnessa totesimme että tämä onkin umpiperä eli täältä ai pääse ajamalla mihinkään. Huolellinen esivalmistelu reitinsuhteen tuotti siis jälleen yllätyksen. Eli tökättiin sormi kartalle ja todettiin että mennään tonne, ei sitten kuitenkaan jaksettu katsoa että pääseekö sieltä eteenpäin 😉
Lysebotnesta ajeltiin sit takaisin samoja mahtavia tsäkkäräkkäteitä joita sinne saavuimmekin.
Just ku rupes tsäkkäräkkä helpottaan ni mulla rupes etupyörä vipottaan, joten eiku tiensivuun tutkimaan tilannetta. Hitto eestä oli laakeri ulkostanu kuulat pitkin Norjalaista perinnemaisemaa. Koska olin särkeny oman puhelimeni jo aikasemmin ni Pekka sai ruveta soittelee läheisiin prätkäliikkeisiin, Pikainen soittokierros osoitti et laakeria ei olis saatavilla ja kaikki liikkeet meni jo tältpäivält kii.
Onneks lähelt löyty vuokrattava mökki tai siis talo jonka saimme todella edukkaaseen hintaan itsellemme tukikohdaksi parikspäiväks. Seuraavana aamuna otin suzukin etusen Pekan jammun tarakalle ja suhasin Bryneen jossa oli mukavan tuntuinen mopopaja. Liikkeen pitäjän soittokierros osoitti että laakerin saisi vasta huomiseksi ja koska nyt oli perjantai niin hän lupasi tulla lauantaina vielä asentamaankin sen laakerin. Todella hienoa!
Jätin suzukin vanteen Bryneen ja ajoun jammulla takas meidän mökille, missä Pekka olikin jo kunnon pikkuvaimon tapaan tehnyt ruuan valmiiksi. Toki tilannetta hieman synkensi se että Pekka pisti minut taas tiskaamaan.
Safkan jälkeen läksimme Pekan jammulla ajelemaan kohti Preikkestolenia. Preikestolen olikin todella mahtava paikka ja näköalat olivat todella upeet, kyllä kannatti se neljänkilometrin kävely ylöspäin pitkin kivikkoa.
Preikestolenilta löyty yks geokätkökin vaik ei mul ollu enää edes gepsiä millä ettiä 😉
Lauantai aamuna läksin ajelemaan jammulla pienes vesisatees kohti Bryneä hakemaan suzukin etusta takas.
Asennusten ja mökin luovutuksen jälkeen läksimme ajelemaan kohti etelää, sillä säätiedotuksen mukaan eteläs tuulee ja keskinorjas sataa. Totuus oli kuitenkin toinen sillä eteläs sekä tuuli että sato ja satokin ihan perkeleesti. Täs vaihees olinkin jo huomannu et mun takarengas on sateel liukkaampi ku suomen mieshiihtäjien sukset. Oli siin sitte ajamista norjalaisel ykskaistasel tsäkkäräkkätiel keskellä monsuunia ja saatanallista tuulta, just ku luulin ettei asiat enää huonommin vois olla ni näin tienreunas liikennemerkin joka kerto et tie on märkänä liukas. Perkele tais livetä suupielest. No oli siin se hyväpuoli et ku ajelee pintakaaasul pelkopersees et millo putoo rotkoon ni suzukin kulutus tippu melko pieneks eli kahdenkymmenen litran tankil pääsi 450 kilometriä ja se on pitkä matka tsäkkäräkäl keskel monsuunia hyvin öljytyl tiel.
Pitkän sateisen päivän kälkee päädyttiin jollekki pienelle karavan alueelle yöks joho laitettii pienet telttamme hirmusten isojen matkailuautojen väliin. Sunnuntai aamul päätettii et nyt lähetää Järvaan heittää fribaa kert Norjas sataa kokoajan. Eikä siin mitää E18 tie Kristiansandist pohjoseen on tylsää tietä joten matka eteni verkkasesti. Ku päästii ruotsinpuolelle ni pysähdyttii keittään kaffet pienelle uimarannalle. kaffien jälkee jatkettii matkaa aina yhtä tylsää E18:sta pitkin kunnes hieman ennen Karlstadia kesken mettätaipaleen Pekka yllättäen ajo tiensivuun. Hetken tutkittiin tilannetta ja huomattiin et perskeles nyt oli jammun takalaakeri levinny pitkin tietä. Eikun mopot mettään pitkin pientä metsäkonejälkeä ja leiri pystyyn, sillä nyt sunnuntaina ei olisi enään mitään tehtävissä paitti tuhota yks punkkupullo keskel ruotsalaista mettää 😉
Maanantai aamuna meillä oli jo valmis toimintatapamalli, eli Pekka läks suzukilla viemään jammun vannetta Karlstadiin laakerin vaihtoon ja minä jäin pitämään leiriä pystyssä. No nyt koitti minulle aika suorittaa eräänlainen hiljaisuuden retriitti keskel ruotsalaista mettää. Noin kolmen minuutin jälkeen alkoi hiljaisuus ja mietiskely ahdistaa joten päätin heitellä hieman itsekseni fribaa jota jaksoin tehdä noin viisi minuuttia, söin neljä mustikkaa jonka jälkeen kyllästyin siihenkin. Päätin letittää parran uudelleeen aikanikuluksi jolloin tapahtui jotain todella järkyttävää! Taisin jopa sanoa itsekseni ääneen että nyt mä oon niin kusessa! Nimittäin kuminauha katkesi kun koitin laittaa sitä letinpäähään, olin siis niin kusessa keskellä ruotsalaista metsää parta avoimena, onneks sain tehtyä solmun ja selvitettyä tuon hermoja kutkuttavan kriisin. Tuon kovan kriisin jälkeen olinkin jo ansainnut kunnon päikkärit sillä olinhan ollut jo yksin lähes 10 minuuttia. En kerennyt kunnolla edes nukahtaa kun Pekka jo tulikin takaisin uusittujen laakereidensa kanssa.
Leiri kasaan ja baanalle kohti tukholmaa. Matka oli tyldähköä ajamista tylsällä tiellä mitä nyt pienoinen ukkosmyrsky toi hieman vaihtelua tylsyyteen, onneks juuri ukkosmyrskyn alkessa näin jälleen liikennemerkin joka varoitti sateella liukkaasta tiestä ni ei tarvinnu taaskaan ajaa mitenkää rennosti.
Lopulta saavuimme Grislehamniin hyvissä ajoin että kerkesimme syödä pizzat ennen kun laivamme lähtisi kohti Eckeröä. Eckeröstä ajelimme yötämyöten Hummelvikkeniin jossa seuraava laivakyyti odottelikin meitä. Laiva tosin lähtisi vasta aamul kuudelta joten mentii sinne laivan salonkiin sohville maate. Tiistai meniki sit parin lossin jälkee kotia ajellessa. eli yhteenvetona vois sanoa et aika menee nopiaan ku on kivaa!
Tässä viel muutama kuva reissulta
Kauniina päivänä haettii Barosundin ja Fagervikin kätköt. Toki käytii fagervikis syömäs tiramisut samalla 😉
Käytiin jälleen Pikku-Aa:n kanssa heittelemäs frisbiitä. Axelil lähtee heitot melko hienosti, päivä päivält pitemmälle ja aina eri suuntaan 😉
Minulla kulki jälleen avaukset tosi pitkälle ja syvälle vitikkoon. Suurin aika meni ettiessä minun kiekkoa helvatan syvältä vitikosta, joten ei enempää tuloksista.
Käytiin samal matkal jälleen hakemas muutama kätkö, joista yksi oli puussa. Annoin kameran Axelille siksaikaa kun kiipesin puuhu ni hääpäs ottikii minust kuvan.'
‘
Jälleen tuli vanha totuus todistettua, eli puuhun on helpompi mennä ylöspäin ku tulla alaspäin. Kun oksa katkes alta, ni pääsinki alas aika äkkiä. Eikä putoaminen sattunu yhtään, ainoastaan se loppu tömähdys teki kipeetä 😉
Lähettii jälleen pikku-a:n kans kätköilemään kun ilma oli kaunis ja lämmin, eiku nokka kohti Liesjärven kansallispuistoa jos vaik nähtäis samalla jotain metsän eläimiä. Matkalla Karjusillalle nähtiin joitain metsän eläimiäkin kauris, kettu ja yks koira. Ei puutu ku karhu ni olis neljän suora kasassa.
Perillä Karjusillalla harmiteltiin kun ei tullu selfiekeppiä mukaan kun maisemakin oli kovin kaunis.
Kaivettiin kätkö melko hankalasta paikasta kun paikalle tulikin jumalattoman iso karhu. Karhu katteli meitä ja tuppervare rasiaa Pikku-Aa:n kädessä ja sanoi: Eväsrasia tänne!
Minä karhulle etteis rasiassa ole eväitä vaan geokätkö. Karhu siihen että älä jauha paskaa anna eväsleivät tänne!
No painikshan se meni. Sain karhusta kunnon niskaotteen ja rupesin vääntämään oikein tosissani jolloin karhu sanoi hädissää että älä väännä saat pitää leivät. No minä päästin karhusta irti ja näytin vielä geokätkön sisällön että ei siellä leipiä ollut. Nauruksihan se meni, melkoinen väärinkäsitys sattui meille.
Karhu rupesi tekemään lähtöä kun sanoin et äläpäs lähe vielä, kun nyt olet paikalla ni ota minusta ja Pikku-Aa:sta kuva.
Ojensin kameran karhulle ja kävin Pikku-Aa:n viereen rantakivelle ja karhu otti meistä kuvan. Kävipä meillä tuuri kun nyt saatiinkin kuva meistä vaikka selfiekeppi unehtu kotiin. Toivotettiin hyvät päivänjatkot karhulle ja lähettiin mekin käppäilemään autollepäin.
Kotimatkalla axel sanoi että olis pitäny ottaa siitä karhusta kuva, ei meitä muuten kotona kukaan usko. Minä sanoin et uskoo uskoo, onha meillä se karhun ottama kuva todisteena.
Käytiin Pikku-Aa:n kanssa kätköilemässä kun oli niin mukava kelikin. Ja löytyihän niitä kätköjäkin kun hiukan etsittiin.
Päätettii lähtä pihalle grillaamaan, mut koska Upinniemen rannas oli niin kylmää ja tuulista ni päätettii lähtä Linlooseen.
Ihan vaa sen takii ku Linloon rantsus on niin kotoisaa eli kylmää ja tuulista.
Pikainen pyörähdys Pohjoiskarjalaan. Ensimmäisen yön oli Suomen itäisimmässä kylässä eli Möhkös. Sieltä ajelin Kolin kautta saimaan rannoille ja siihe väliin mahtui todella mahtavia sorateitä, sekä pitkä pätkä puuduttavaa kuutostietä.
Täs muutama kuva reissulta
Tuossa viel reittiä, matkaa kertyi hieman yli 1500 kilometriä
coord.info/GC2WW7C
Tää on kyl mahtava paikka. Äsken tos rannassa ui majava melkei syliin ku olin huuhtomas kahvipannua. Paikan isäntä tuli jutustelee skumppapullon kanssa kalat uima rantaan sillee et niil on selkäevä pinnalla. Hitto must tuntuu et tuun tänne viel uudelleenkin
