Läksin ajelulle

Jälleen kerran piti eturengas täyttää enenku pääsin ajelulle. Joten eipä sen kummempaa seikkailua tiedossa, ajan Motonettiin hakemaan sisäkumin etuseen. Alusta vähä videota menomatkalta ku oli niin mukavan talvista.

Tammikuinen ajelu

Kävin kokeilemassa Suzukin talviajo-ominaisuuksia ja ajelin reilun kolmensadan kissan lenkin pienes pakkases. Öbikses oli lähtiessä 4 astetta pakkasta ja Somerol näytti -8.
Pakko myöntää et oli senverran viileetä että enskerral laitan pitkät kalsarit.

Ei soinu musat Koisjärvellä, liekö Koronan takia disko suljettu

Bäddingin kioski ei ollu auki

Tekis mieli kokista!

Ihan varmasti kuulin kun Jaana sano haluavansa kokista. No mitä tekee hyvä, huolehtivainen, rakastava ja komea mies oletettu? No tietenkin lähtee välittömästi toteuttamaan pikkuvaimon toivetta. Mutta hitto et piti ajaa pitkälle ennenkö löysin auki olevan kesäkahvilan et sain ostettua pullon kokista. Pimeeki kerkes tulla, mut minkäs teet oliha se uhrauduttava ku toinen kert halus.



Bemu teki tenät

Ensimmäisen kerran tänäkesänä uskollinen ratsuni päätti ruveta v****lemaan eikä lähteny käyntiin 😉
Onko tässä jo tarpeeeksi syytä että voin lähteä mopokauppaan.

Pitänee hakea tallista ku eihän täst nyt mitää tuu jos ei pääse jouluna ajelemaan

Jiihaaa!!!

Tänään aamulla aikaisin heti aamupalan jälkeen joka kesti seitsämästä yhteentoista. Lähdettiin Pikku-Aa:n kanssa motskarilla kohti Nuuksion tutkimattomia erämaita. Koska Nuuksion erämaissa ei saa ajella motskarilla, niin mentiin ensin Ipan luokse vaihtamaan kulkupeli käymättömiin korpimaihin sopivammaksi.

Ippa piti pienen oppitunnin jonka jälkeen olin hevosen selässä kuin kotonani. Lähdettiin Pikku-Aa:n kanssa hurjaan laukkaan ja hypittiin aitojen, ojien ja kanjoneiden yli. Metsästettiin biisoneita ja yövyttiin kojoottien ulvoessa nuotion ympärillä.

No vaikka siis olen luonnonlahjakkuus ratsunseläs ni taidan silti viel pitäytyä nois motskareis.

Iso kiitos Ipalle kun saatiin tulla kokemaan seikkailu Nuuksion perämetsiin.

Kausi avattu ;)

Eli siis moottoripyöräkesä 2018 on nyt avattu. Bemun mittaris oli lukemat 5688 eli tämä tarkoittaa et mennä kesänä tuli bemul ajettua 13334 kilometriä Tähänkö lisää Suzukilla ajetut 18580 kilometriä ni mennäkesä saldo mopoilla oli 31914.

No enivei koska oli niin mukavan kuiva keli niin kaivoin bemun hangesta ja vaihdoin vasemman tulpanhatun, se kun meni pystymettäreissulla rikki.

Hyvin lähti bemu hangesta käyntii, oikee vähä säikähin 😉

Terapiaa

Doctor’ order!

Piti antaa bemulle lisävirtaa enneku läks käyntii. Oli näköjää ottanu nokkiinsa tuosta toimettomana olosta.
Hitto ku jäin jumii tuonne hankee tuonkans ja tuntu et keuhkot repee ku jouduin työntää bemun irti. Pitänee jatkos pysyä tiellä ja jättää nuo poluilla ajamiset kesäks

Jurmo 2016

Jokavuotinen pako saaristoon on nyt suoritettu. Loppu päätelmänä voisin todeta että tekisi mieli kääntyä takas ja joko syrjäytyä tai erakoitua jollekkin saarelle.
Sillä on todella mahtaavaa ja vapauttavaa olla paikassa jossa ei ole yhtään mitään, näin nykymittapuun mukaan.

Mikä muu voisi kruunata marraskuun tuon kaikista kuukausista mahtavimman kuin viettää se kivikkoisella saarella.
Marraskuu todellakin on kuukausista paras ja mahtavin, sillä kenenkään ei tarvitse teeskennellä pirteää ja energistä. Marraskuussa kaikilla on oikeus olla rehellisisti suomalaisia, ei tarvitse tervehtiä vastaatulijoita eikä tarvitse väkinäisesti jutella säästä. Ei tarvitse ottaa katsekontaktia kanssaihmisiin, vaan voi rauhassa käpertyä itseensä ja pysyä sohvannurkassa.

Tämän upean kuukauden kruunaa retki saaristoon jossa on kylmä ja tuulee, kanssaihmisten kanssa ei tarvitse kommunikoida sillä tuuli peittää alleen kaikki äänet!

En hehkuta tämän enenpää tuota hienoa kokemusta, jonka vain saaristolaiskakara voi ymmärtää. Mutta ohessa muutama kuva tuolta reissulta

Ja nyt varaamaan ensitalven retkeä 😉

Joulukadun avajaiset

Lähettii Pikku-Aa:n kans ettii geokätköjä. Päätettiin kiertää samal Metsä-koivulan luontopolku. Eiku se tais ollakki pelkkä Metsä-koivulan polku, no yhtäkaikki meillä olis siis edessä valtava vaellus pitkin tiettömiä korpimaita villin luonnon sekä villieläinten armoilla.
Ei mikään pikkujuttu, mut meidän kaltaisille eräjäärille ihan jokapäiväistä kauraa.

Eikun siis matkaan, auto parkkiin sivistyksen laidalle parkkipaikalle ja tästä alkaisi loppumaton korpimetsä jossa voitaisiin olla yhtä luonnon kanssa.

Vaellettiin aivan hirvittävä matka vuorenrinnettä ylöspäin kunnes alkoi sataa kaatamalla vettä. Vuorenrinne rupesi sortumaan vesimassojen alla, mutta me jatkettiin vaellusta eteenpäin. Kunnes alkoi päiväkin hiipumaan iltaakohden ja kulkeminen kävi suorastaan vaaralliseksi, kun jouduttiin vaeltamaan pimeässä metsässä susien ja karhujen keskellä.

Oli neuvonpidon aika. Meillä ei ollut teltta mukana, joten se olisi tilapäisen laavun rakentaminen edessä.
Päätettiin kuitenkin että palataan takaisin autolle. Vielä olisi senverra valoa jäljellä, että pystyimme kulkemaan sen kolmensadanmetrin matkan joka meillä oli autolle. Ja onni tietysti oli että auto oli näkyvissä kokoajan ettei päästy eksymään.

Jos ois eksytty ni sit meitä olis etsitty koiravalkakoilla ja helikoptereilla. Inuiitit, eskimot ja armeija olis kutsuttu meitä etsimään, olis se ollu noloa.

Kotimatkalla päätettii käydä katsomassa Someron joulukadun avajaisia, oli hyvä olla jälleen miljoonakaupungin ihmisvilinässä tuollaisen erämaakokemuksen jälkeen.

Korsolammen kierros

Lähetettii Pikku-Aa:n kans retkeilemään erämaahan, missä ei ole vielä käyny ihmisiä juuri lainkaan. Ehkä muutama uskallikko on tuolla Meikon takana alkavassa äärettömässä erämaassa vieraillut.
Hyvin me jaksettiin vaikka lunta oli melkein vyötäröämyöten ja villieläimet juoksenteli ympärillä. Kerran sattuikin oikein pelottava tilanne kun susi lähestyi meitä Korsolammen pohjoispuolella. Mietittiin jo Pikku-Aa:n kans et pitääkö meidän kiivetä puuhun sutta pakoon, mutta viimein selvisi että sehän olikin Hannu Karpolta karannut karvalakki joka siinä juoksenteli.

Ilta alkoi jo hämärtyä ja koska meillä oli eväät jo syöty niin alkoi pelko kalvaa että josko ei löydetäkkään takaisin autolle ja jäädään ikuisesti vaeltamaan tähän loputtomaan erämaahan, onneksi ssentään löydettiin virtaavaa vettä joten saimme juodaksemme.’

Lopulta kuitenkin päästiin takas parkkikselle ja auton luokse.
Kotimatkalla kuunneltiin Lui Reediä ja sattuikin tulemaan oikein kaunis kappale joka kuvasi meidän retkeä vallan mainiosti.
Jopa Axel hiljentyi kotimatkalla tätä kuuntelemaan.
Tässä siis Lui Reed Olkaa hyvä!