Suotaival

Käytiin Jimin kanssa sunnuntaina kävelemässä tuo Torrosuolla oleva suotaival reitti joka oli pituudeltaan 8 kilometriä.
Alkuun lenkki oli tehty hyväksi kulkea myös liikuntarajoitteisille

Reitillä oli alkupäässä myös leveitä taukopaikkoja

Myöhemmin reitti tosin muuttui normi pitkospuu reitiksi jonne ei liikuntarajoitteisilla enää ollut mahdollisuutta kulkea.

Ihan kokoaikaa pitkospuut ei kulkeneetavoimella suolla

Pitkospuut oli juuri uusittu ja vanhat oli kerätty kasoihin odottamaan poissiivousta, joten pitkospuut oli todella hyväkuntoiset kävellä

Kun saavuttiin suolta metsäosuudelle niin reitti oli todella hyvin merkattu

Ja välillä kuljettiin normi metsäpolkua pitkin

Todella upea reitti ja me Jimin kanssa tykkäsimme

Vuosi käyntiin Torronsuolla

Mikäs olisi mukavampi tapa aloittaa vuosi kuin menemällä sumuiselle suolle. Ensimmäisenä Torronsuolle mennessä huomaa että suon länsireunan pikkulenkkiin on satsattu ja pitkospuita on uusittu.

Sumuisella suolla on mukavan tunnelmallista kulkea


Pystymettä 2017 Tammela

Tänävuonna ajeltiin kauniin ja raikkaan sään vallitessa Tammelassa, niin ja ihan pikkasen ripsautti vettä alkaen perjantai illasta jatkuen sunnuntai iltaan. Väittäävät että olisi ollut hetki satamattakin, mutta minä en sitä huomannut.
oli mainio, kuivaa (märkää) kangasmetsää mikä sopi mainiosti syksyiseen telttailuun ja iso kiitos järjestävälle taholle.
Sateesta huolimatta tai juurikin siitä johtuen meillä oli jälleen erittäin mukava irtiotto.
Nyt alkaakin seuraavan pystymetän odottelu.

En ottanut kuvia paljon mut tässä muutama kuva.

Tässä kartalla kaikki Pystymetät joissa olen ollut

Pystymettä 2010 Torronsuo

Pystymettään meno tapahtui perinteisesti pikkuteitä myöten.
, Ryde ja Lasse lähti kakstahti pörnystä huolimatta ajelemaan issikan peräs kohti Torronsuota. Olin etukäteen jälleen suunnitellu reitin jota mentiin.
Tässä viel reitti jota klikkaamalla pääsee tsuumailemaan.

Tässä viel pienimuotonen kuvakooste pystymettästä

Pystymetät joissa olen ollut, kartalla tässä alla